Ruokaohjeita

Sivut

lauantai 11. marraskuuta 2017

Hyvää lounasruokaa broilerista ja kasviksista


Eilinen päivä alkoi kuvaten auringonnousua ennen kahdeksaa. Golfkierros päättyi kuvaten auringonlaskua ennen kuutta. Molemmilla kerroilla oli nähtävissä loistava värinäytös taivaanrannassa. Täällä Espanjassa en koskaan kyllästy ihailemaan auringon nousuja ja laskuja. Niissä on jotain maagista.  Onneksi päivät ovat olleet tähän saakka lähes pilvettömiä, joten aurinkoa on mahdollisuus nähdä riittävästi. 


Aurinko alkaa nousta tällä hetkellä etuterassiltamme katsottuna klo 7.52 ja on kiivennyt kokonaan näkyville parissa minuutissa. Ihan näyttävä esilletulo joka aamu ilahduttaa mukavasti pimeästä ja sateisesta Suomesta tulleita matkalaisia.


Onneksi täällä Mar Menorin korkeudella ei ole enää läkähdyttävän kuumaa. Meille sopii parhaiten 20 asteen molemmin puolin olevat lämpötilat. Aamuisin täälläkin sää on viileää, mutta lämpenee sopivasti lähtiessämme liikenteeseen. Varjossa ja kovassa tuulessa on viileää, mutta tyynessä auringonpaisteessa hyvinkin lämpöistä.

Unelma eläkeiän harrastuksesta etelän lämmössä kannatti. Se on toteutunut ja tuntuu ihanalle.
Ruokailumme talon Miehen kanssa ovat sujuneet päivittäin golfkierrosten mukaan. Joskus hotkaistaan kiireessä puuro-/jogurttiaamiainen ja syödään perusteellisesti vasta auringon laskettua. Eilen ehdimme syödä kunnon lounaan ennen urheilua.

Litteät pitkät tarhapavut muuttuvat herkuksi 10 min vedessä kiehuttamisen sekä hyvän oliiviöljyn ja suolan avulla. Nam nam!
Olen suunnitellut näiden pitkien papujen laittamista ruoaksi aiemminkin, mutta ollut epävarma oikeasta valmistustavasta. Nyt hain sekä nimeä että parasta tapaa tehdä hyvää syötävää googlen avulla. Onnistuihan se ja lopputulos oli mieluinen yllätys.

Kiehutin varmuuden vuoksi hieman yli 10 min, jotta varmasti kaikki epäterveelliset aineet haihtuivat.
Toinen itselleni uusi ruoka ovat raakana ostettavat makkarat. Siskonmakkarakeittoa olen aikoinaan tehnyt ja ihan hyvää arkiruokaa niistä saanutkin. Kävimme Los Alcazaresissa Mercadona-nimisessä espanjalaisten suosimassa kaupassa ruokaostoksilla. Huomasin broileriosastolla makkaroita ja kiinnostuin heti. Pieni määrä ei maksanut paljonkaan, joten ostoskoriin ilman muuta. 


Valmistusohjeita löytyi jälleen netistä. Pidin uunissa ensin 30 min/170 asteessa ja vielä 15 min/220 asteessa. Makkarat saivat jo vähän väriä pintaan, mutta paistoin rapeamman maun saamiseksi hetkisen öljytyllä kuumalla paistinpannulla. Valmiit makkarat maistuivat kasvisten kanssa paremmille mitä etukäteen uskottiinkaan. 


Kukkakaalit paahtuivat lyhyemmässä ajassa pehmeiksi ja pieni määrä oliiviöljyä sekä suolaa riitti maustamiseen. Valkosipulin kynsistä levisi muhkeat tuoksut keittiöömme.


Jääkaappimme kasviksista löytyi vielä sipulia, parsakaalia ja hieman porkkanoita. Niistä sekä hyvän makuisesta juustosta syntyi hyvinkin kelvollinen ateria aika helpolla.



Litteät pavut olivat omia suosikkejani tällä aterialla. Niitä pitää ostaa uudelleen.
Mukavaa oli kierrellä kaunista La Torren golfkenttää kivassa seurassa ja loistavassa säässä. Kroppa alkaa olla hieman jäykkä 7. golfkierroksen jälkeen, mutta onneksi nyt on pari vapaapäivää tiedossa. Tässä iässä ja kunnossa on pakko palautua välillä ja uuden polvinivelen annettava totutella lisääntyneeseen liikuntaan. Onneksi kaikki on mennyt hyvin.
Ai niin! Mainitsin aiemmassa postauksessani keskiviikon kisoista :)) Hämmästytin ennen kaikkea itseni pääsemällä 10 parhaan joukkoon. Osallistujia oli 80, joten ei huono. 👌Talon Mies pelasi vasta eilen loistavasti ja olisi tuloksellaan ollut jaetulla voittosijalla. Vielä on kolme keskiviikkokisaa jäljellä!

Bougainvilleat eli ihmepensaat saattavat tosiaan ihmetyttää kukkimalla pelkässä hiekkamaassa. Kaunista joka tapauksessa 👏

Muutamia kuvia noin neljä tuntia kestäneeltä golfkierrokseltamme kauniin La Torren maisemista.


Klubirakennus näyttää komealta etuysin viimeisen golfväylän tiiauspaikalta katsottuna. Arvatkaapa onko muutamakin pallo molskahtanut tuohon veteen. Kääk ;(


Hehkuvan syvän punainen sävy ei täysin pääse oikeuksiinsa puhelimen kameralla otetussa kuvassa. Tämä näky oli uskomattoman kaunis auringonlaskun aikaan.


Tuonne palmujen ja talojen taakse aurinko häipyi klo 17.37. Onneksi nousee taas huomenna uudelleen lämmittämään ja valaisemaan. Kunpa se näyttäytyisi Suomessakin hieman pidempään, mutta marraskuussa ei taida toteutua. Kesällä sitten!


Aurinko oli laskenut jo mailleen päästyämme asunnollemme. Kaunis taivaanranta loisti oranssinpunaisena takaterassillemme. Sää oli viilennyt sen verran, että päivittäinen vesijuoksu lämmittämättömässä uima-altaassa kierroksen jälkeen jäi nyt tekemättä. Muut lomalaiset taitavat hämmästellä kylmässä vedessä viihtyvää suomalaista. Vanhana avantouimarina tuo vesi ei tunnu vielä missään..

Tämän syysväreissä loistavan kranssin välityksellä runsaat onnittelut iseille sekä kaikille miehille  💏 
Isänpäivää juhlitaan huomenna Suomessa ja niin mekin aiomme tehdä täällä Espanjassa. Lahjoja emme enää usein ostele toisillemme, mutta hyvää ruokaa on tarkoitus tehdä meidän iskälle eli talon Miehelle. 

Kiitos paljon sinulle aivan ihana blogissani vieraillut! On hienoa ajatella, että niin moni tykkää käydä lukemassa postauksiani. Olen kiitollinen ihan jokaisesta, sillä teenhän tätä blogia muillekin kuin vain itselleni. Siksihän tämä on julkisesti netissä kaikkien halukkaiden nähtävillä. 💞

2 kommenttia:

  1. Voi näitä kuvia, niin kauniita maisemia ja ihania herkkuja:) Upeasti on kisaillut sujuneet..hienoa!❤️ Oikein kaunista ja leppoisaa isänpäivä viikonloppua sinne❤️

    VastaaPoista
  2. Ja voi että ihanaa, kun jaksat kirjoittaa kommentteja. Tykkään :))
    Kiitos Päde! Odotan innolla uutta postaustasi ja vastausta arvoitukseen. Oikein ikimuistoisen ihanaa isäinpäivää myös sinne!

    VastaaPoista

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.