Ruokaohjeita

Sivut

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Isänpäiväaamiainen Espanjassa

Lämmin voileipä, croissantti, munakas ja tuoremehu ovat maistuvia aamiaisen  herkkuja.
Marraskuun lämpötila on kohdillaan täällä Kaakkois-Espanjassa. Aurinko lämmittää ihanasti paistamalla pilvettömältä taivaalta aamusta alkaen. Kyllähän näissä olosuhteissa kelpaa golfata. Tänään oli tarkoitus pitää vapaapäivä liikunnasta, mutta toisin kävi. Mieli alkoi tehdä kiertämään omaa Mar Menorin kenttää ja mukavan ruotsalaispariskunnan seuraan mahtui. Aamiaisesta ei meillä juhlapäivinä tingitä, vaikka olisi aikainen lähtö liikenteeseen. Testasin jo illalla lämpöisiä voileipiä ja ne onnistuivat niin hyvin, että tein samanlaisia aamullakin. Nälkä ei saa tulla golfatessa.

Juustot ja kananmunat pitävät kinkun ohella nälän pitkään loitolla ja maistuvat hyvin talon Miehelle eli tämän isänpäivän sankarille. 
On aika jännä juttu, että kotisuomessa emme käytä kinkkua tai makkaroita ruoan valmistuksessa juurikaan, mutta täällä niitä tulee ostettua. Ruoan tekeminen hyvin niukasti varustellussa keittiössä ei ole helppoa, joten puolivalmisteet ja runsas hedelmien ja kasvisten käyttö helpottavat aterioiden suunnittelua. Eilen söimme poikkeuksellisesti ulkona, mutta molemmille maistuu yleensä parhaiten itse tehty ruoka.

Maku oli näissä annoksissa huomattavasti parempi kuin ulkonäkö huonossa valaistuksessa otetussa kuvassa.
Aamiaisella oli tänään tavanomaisesta poiketen jälkkäriä; ihanaa ruokosokerilla maustettua jogurttia, itsetehtyä omenahilloketta ja viipaloitua päärynää sekä satsumaksia. Ne ovat täällä erityisen hyvänmakuisia, siemenettömiä ja edullisia, joten niitä tulee popsittua usein välipalana. 


Munakas eli omelette onnistuu täkäläisistä XL-kokoisista ruskeista kananmunista kokemattomammaltakin kokilta. Paistinpannun kokoiseen munakkaaseen meni 4 kananmunaa ja 4 rkl vettä sekä hiukan suolaa. Munakas on kuulunut juhlapäivän aamiaiseemme croissanttien ja hyvän vahvan kahvin ohella vuosikymmeniä. Muut tykötarpeet aamiaispöydässä vaihtelevat. Tuoreita mansikoita olisi tehnyt mieli tänä aamuna, mutta unohdettiin ostaa eilisellä kauppareissulla. Herkkuja oli ihan riittävästi ja talon Mies tyytyväinen ja kylläinen noustessaan aamiaispöydästä.


Lämpöisen voileivän sisään tuli kinkkua, päärynää, valkohomejuustoa ja päälle hyvin sulavaa voileipäjuustoa. Eilinen 'testileipä' maistui paremmalle päällä olleen Grana Padano juuston ansiosta. Mutta pahaa ei ollut tämä aamiaisleipäkään.

Tässä tulee jo valinnan vaikeus ja alakuvassa on vielä lisää jätskiherkkuja. 
Tänään päätettiin jättää täytekakkukahvit suosiolla pois eilisen herkuttelun johdosta. Espanjalainen jäätelö on niin käsittämättömän hyvänmakuista, että sitä on ihan pakko saada. Otin vain pienehkön pallon, koska en ole varmaa laktoosin määrästä. Pistaasijäätelö on ylintä herkkuani ja talon Mies tykkää tuplasuklaajäätelöstä. Maisteltiin tietenkin toistemme jäätelöitä ja kumpikin oli tyytyväinen omaan valintaansa. 


Onneksi en saanut vatsanväänteitä. Seuraavalla kerralla voin ottaa suuremman jätskin. Tällä kerralla myös talon Mies valitsi ruokailun jälkeen vain pienen jätskin. Olimme hetkeä aiemmin syöneet muhkeat pitsat.

Tötterökokoja oli myös jokaiseen jätskinnälkään... 😊

Torreviejan kaupungin laidalla oleva uusin ostoskeskus Zenia Boulevard on yksi suosikkikohteemme ostoksilla käyntiin.
Tämän altaan lämmittämättömässä vedessä kuntoutan jalkaani vesijuoksemalla päivittäin n. 10 min. Hrrr...


Valoa, iloa ja hyvää mieltä teille kaikille ihanille blogini tämänpäiväisen postauksen lukijoille! Pian tämä marraskuu on puolivälissä ja joulukuun odotus alkaa. Kunpa lumi tulisi Suomessa maahan hyvissä ajoin ja valaisisi sekä valkaisisi maan kauniiksi.

Näin kauniin näkymän toivoisimme näkevämme kotiin palatessa. Tämä kuva on otettu 2.11. eli Espanjaan lähtömme aamuna.
Kiva on olla reissussa, mutta aina parasta kotiinpaluu. Oma koti on paras paikka maailmassa.

2 kommenttia:

  1. Aivan ihania kuvia, herkku aamiainen...ja nuo jäätelöt..Voi NAM!!!:) Täällä tuota lunta niin kovasti odotetaan taas, kun koko ajan vaan sataa vettä..sateista ja pikkuisen ankean näköistä.. Onnitteluja eilisen isänpäivän johdosta sinne ja oikein ihanaa alkanutta viikkoa teille♥

    VastaaPoista
  2. Lämmin kiitokseni Päde! Olipa kiva löytää kommenttisi, minä kun meinasin jättää aamuhämärissä otettujen kuvin laadun vuoksi koko postauksen väliin. Täällä on ulkovaloa riittävästi, mutta sisällä meidän omiin valoihin verrattuna "himmeät tuikut". Puhelimen kameralla otetut kuvat onnistuvat parhaiten hyvällä päivänvalolla.
    Talon Mies ilahtui aamiaisesta, mutta parasta päivässä taisivat olla lasten ja lastenlasten puhelut ja onnittelut :))
    Kaikkea hyvää sinulle ja rakkaillesi tulevalla viikolla Päde!

    VastaaPoista

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.