Ruokaohjeita

Sivut

tiistai 21. marraskuuta 2017

Punajuuri-gorgonzolapastaa, flamencoa ja ravintolaruokaa


Olipa melkoinen sunnuntai meillä! Tiesin jo etukäteen, että päiväohjelma tulee olemaan aika tiukka meikäläisen ikäisille. Aamulla aurinko paistoi täydellä tehollaan ja teki mieli ulos jo heti aamusta. Jatkoin lauantain kukkakuvauksia mennessämme golfrangelle harjoittelemaan täydellisiä golfswingejä. "Hups ja eiku" -lyöntejä tuli! Onneksi samalle päivälle oli tiedossa muutakin ohjelmaa kuin golf.


Vuosi sitten olimme samanlaisella Golfpassin järjestämällä matkalla Espanjan Mar Menoriin. Silloin teimme iltaretken läheiseen Los Algazaresin kaupunkiin. La Encarnacio'n nimisessä ravintolassa vietimme mukavan illan tutustuen samalla "kilpakumppaneihimme" kevyemmissä merkeissä. Todellisuudessa kaikki tuntemani golfarit kannustavat esimerkillisen hienosti pelikumppaneitaan. Se on yksi tämän lajin parhaita puolia. Etenkin nyt jalkavaivaisena olen saanut runsaasti kannustusta.👏 Ilman epäilyksiä halusimme lähteä taas mukaan!

Näin iloisesti mennään hetken säikähdyksen jälkeen. Ettäkö golf muka tylsää!💫
Kerroin pari päivää sitten El Vallen golfkierroksen jännittävistä hetkistä. Sunnuntaina ei ollut pelkoa pimeydestä, mutta kuinka ollakaan! Puolivälin jälkeen auton latausvalo näytti lähes nollaa ja pari väylää myöhemmin vilkutti oranssia valoa. No jopas jotakin! Nyt olivat apujoukot paikalla ennen kuin ehdin etsiä puhelintani esille. Valvojat kiersivät kahden auton kanssa kenttää ja saimme oikein punaisella  valvojan viirillä varustetun auton käyttöömme. Parasta kaikessa, että akku oli täysi.
Kiva kierros ihanien yli 80-vuotiaiden Katrin ja Markuksen kanssa oli ikimuistoinen. Kunpa itsekin vielä 20 vuoden kuluttua pystyisi pelaamaan golfia!

Näitä aineita löytyi kaapeistamme, joten taas saatiin herkkuruokaa.
Mutta kierroksen jälkeen alkoi olla pieni kiire valmistautua illanviettoon. Helposti ja herkullista-reseptiosiosta tuli taas apu. Että tykkään Soppa365 resepteistä 💓 Sieltä löytyy hyviä reseptejä vaikka vuoden jokaiselle päivälle. Niin kävi nytkin, suosittelen!
Soppa365 / punajuuri-gongonzolapasta
Tottakai tulisimme syömään myöhemmin illalla oikein olan takaa, mutta nälkä ei suostu odottamaan niin kauaa, etenkään talon Miehen iso nälkä.


Tein pastan aika tarkasti Soppa365 ohjeilla ja pienin ainelisäyksin.  Päälle vedin parmesan-juustolastuja. Edellisenä päivänä leipomani sämpylät sopivat mainiosti tämän pastan lisukkeeksi.


Sipulitykkääjinä tämäkin pastakastike sisälsi sekä varhaisipulia varsineen että muutaman valkosipulinkynnen.



Mutta kun on alkuun päästy hyvin syömisessä, eihän sitä voi lopettaa. Olimme rantaravintolassa puoli kahdeksan maissa. Hyvä että ehdittiin paikkamme löytää ja istua pöytään, kun juomien ja ruokien kantaminen alkoi. No toki tarjoilijat kyselivät ensin kaikkien toiveet molemmista. Itse menin kalalla ja valkkarilla illan ja talon Mies (tietenkin) valitsi lihavaihtoehdon. Paellaa oli myös tarjolla ja osa porukasta valitsi sen. Onneksi Petri ystävällisesti antoi kuvata oman paella-annoksensa. Se tarjoiltiin illan kauneimmilta lautasilta ja antoi oman säväyksen tyypilliselle espanjalaiselle ruoalle.


Flamenco-esitykset alkoivat samaan aikaan, kun ensimmäiset ruoat ja juomat kannettiin pöytiin. Keskustelu ei enää onnistunut, mutta menoa oli riittävästi muutenkin. Ja kukapa ehtii syödä, juoda, katsoa taidokasta esitystä ja vielä puhua!?


Kauniisti taiteltu lautasliina vaati pientä näpräämistä ja sitten syöminen alkoi...

Alkusalaatti oli sekä raikasta että makeaa ja vuohenjuusto suussasulavaa. Kiiwi oli hieno kastikeoivallus!
Ruoka tuotiin pöytäämme isoilla neljälle henkilölle tarkoitetuilla lautasilla. Siitä sai jokainen annostella omalle lautaselleen herkkuja oman mieltymyksen mukaan. Varmasti ruokaa olisi tuotu lisää, jos olisi sattunut isonälkäinen porukka vierekkäin. Jokaista ruokalajia jäi tähteeksi ainakin meidän kohdallamme.

Ilmakuivattua kinkkua, vahvaa juustoa ja tomaattihilloketta sekä rapeaa leipää. Mielenkiintoinen annos!
Jos alkusalaatti olikin makeaa, heti perään suolaisennälkäiset saivat herkkua eteensä.


Ja vielä yksi alkuruoka. Tässä vaiheessa oli pakko pysähtyä miettimään, että pääruoka tulee seuraavaksi eteen. Vuosi sitten ihastuin tähän paahtoleipä-munakas annokseen, mutta tällä kertaa vain maistelin hieman. Hyvää munakas oli edelleen rapeaksi paahdetun ja voivoidellun paahtoleivän kanssa. Mutta sitten itse asiaan!!

Peruna-porkkanakakku ja reilu annos lihaa sienikastikkeella miellytti talon Miestä.

Paistettu vaalea kala (merluza luulisin) oli hyvää, mutta kaipasi lisäsuolaa. Onneksi Maarit huomasi purkin pitkän pöytämme toisessa päässä. Jo maistui ja uunitomaatti oli ihanan pehmeää ja makeaa. 

Kaunis annos paellaa tarjoiltuna kauniilta lautaselta. Taisi olla hieman liian iso annos Petrille ;)
Herkulliseksi lopuksi saimme iiison annoksen jälkiruokaa ja kahvia jokaisen oman mieltymyksen mukaan. Tässä vaiheessa flamenco-esitykset ja yhteistanssit olivat ohitse. On se niin viihdyttävää nähdä kerralla paljon iloisia suomalaisia lattialla flamencotanssijoiden tanssiinpyytäminä. Jospa seuraavana vuonna minäkin!


Ja ettei vaan kenellekään jäänyt vatsa tyhjäksi! Jälkiruoka-annos oli sekä makea että hedelmäinen. Jokainen sai valita isolta lautaselta omaan suuhunsa sopivia herkkuja. Suklaatuulihatut kermalla maistuivat ehkä parhaiten cafe-americanon kanssa ja hunajamelonipalat ihan viimeisiksi suupaloiksi. Maistui ja upposi tämä ateria 😊


Iso kiitos Golfpassin Artolle ja Heidille sekä kaikille mukana olleille todella kivasta ja hyvin järjestetystä illasta! Bussikuljetus ravintolaan ja takaisin helpotti liikkumista!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.