Ruokaohjeita

Sivut

perjantai 30. kesäkuuta 2017

Parhaimmat överipullat ikinä


Olen ihan aidosti uskonut osaavani leipoa niin  hyvää pullaa, ettei parempaa voi tehdä. Tänään opin kantapään kautta, että aina on vara parantaa. Miten on mahdollista saada tutuista raaka-aineista jotain niin täydellisen hyvänmakuista, pehmoista ja suussasulavaa herkkua. Alunperin tänään ei ollut edes aikomus leipoa. Tai pitäisiköhän näitä kutsua wienereiksi? Tekotapa kuin pullissa, mutta raaka-aineissa rasvaa aika runsaasti. Ehkä nämä ovat niiden molempien yhdistelmä. 


Talon Mies on kokopäiväreissulla auton kanssa ja enhän täältä ilman autoa pääse puolta kilometriä pidemmälle. Pulla maistuu parhaimmalle kahvileivälle ja edellinen satsi on hävinnyt pakasteesta jo viikkoja sitten. Niitähän päädyin sitten leipomaan.


Jotain pähkinäistä ja vaniljaista pullaa suunnittelin tekeväni seuraavaksi pari päivää sitten. Sattumalta näin leipomisohjelman, jossa tehtiin tooodella sokeri- ja rasvapitoisia pullia. Ihan niitä en halunnut, mutta kohotustapa tuntui tutulle. Olen leiponut useamman kerran hampurilaissämpylöitä vastaavalla kohotustavalla ja aina on onnistunut. Hiivapalani paras päivämäärä oli mennyt, mutta kovettuneet reunat leikattuani sisältä paljastui varsin kelvollisen näköinen pala hiivaa. Ajattelinkin tehdä vain pienen pullataikinan, joten siihen se riitti.

  
Voita, kananmunia, jauhoja, sokeria ja melkein dl kermaakin onnekseni löytyi. Vaniljaa kardemummaa sekä pussillinen manteleita oli kaappien kätköissä, joten ei hätää.

Jauhot, rasva, suola, kananmunat ja mausteet sekoitellaan lastalla ennen maidon lisäämistä.
Yleiskone sai hoitaa tänään alustuksen, joten käsiä ei tarvinnut laittaa taikinaan ennen leipomista. Helpommalla kuin tämänpäiväisellä menetelmällä tuskin pullataikinaa voi tehdä. Siis hyvää pullataikinaa. Aikaa meni kohotuksiin aika paljon. 


Aineet 9 isoon ja 9 pieneen pullaan (tai esim 15 keskikokoiseen)

3 dl hasselpähkinämaitoa (tai jotain muuta maitoa)
n. 3/4 osa palaa hiivaa (tai vastaava määrä kuivahiivaa)
1 dl sokeria

n. 6,5 -8 dl vehnäjauhoja
2 kananmunaa
100 g sulatettua voita
½ tl kardemummaa
2 tl vanilja-aromia (tai 1 vaniljatangon siemenet)
½ tl suolaa

Hiivaa taisi olla liikaakin, kun kohosi todella paljon. Seuraavalla kerralla hieman vähemmän.
Ohjeet

1. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja lisää sokeri ja murenneltu hiiva.
2. Sekoita ja jätä sitten n. 10-15 min huoneenlämpöön. (Seos alkaa kuohua)
3. Yhdistä muut taikinan aineet yleiskoneen kulhossa (tai muussa astiassa, jos haluat alustaa käsin)
4. Kaada maitoseos yleiskoneen kulhoon ja anna koneen käydä aluksi pienellä nopeudella. Lisää jauhoja, jos taikina tuntuu ihan vellimäiselle. Tarkoitus on tehdä löysää taikinaa ja lisätä reilusti leivonta-alustalle jauhoja. Kone saa käydä 10-15 min.
5. Jätä taikina kohoamaan liinan alle vedottomaan paikkaan ½ tunniksi. 


Mikro / lämmittämätön uuni ovat omat takuuvarmasti vedottomat kohotuspaikkani. 
Alla oleva kuva on otettu puolen tunnin kohotuksen jälkeen. Hyvin taikina toimii!


Taikinan kohoamista odotellessa ehtii tehdä muut valmistelut. Pullat voi paistaa leivinpaperoidulla pellillä, mutta käytin tänään isokokoisia paperivuokiani. Ne ovat pyörineet kaapissani jo pikään ja tarkoitettu wienereiden tekoon. Niitä en ole ennen tehnyt. Silikoniset muffinsivuoat olivat erinomaisia pienempien pullien paistossa.


Onnekseni löytyi manteleita, koska hasselpähkinät olivat päässeet loppumaan. 
Murskasin mantelit karkeahkoksi seokseksi sauvasekoittimen silppurissa.


Mantelitäytteen aineet (tai hasselpähkinätäytteen)

150 g murskattuja manteleita tai hasselpähkinöitä
3/4 dl sokeria
1 kananmuna
2 tl vanilja-aromia
80 g sulatettua voita
3/4 dl kuohukermaa
2 rkl vehnäjauhoa


Sekoita aineet keskenään. Seos näyttää aika löysälle, mutta on helppo levittää normaalia pehmoisemmalle pullataikinalle. Lisäsin kerman, koska oli muuten liian tanakkaa. 

Täytettä näyttää olevan todella runsaasti, mutta hyvin upposi pullien uumeniin. Leviää hyvin lusikalla.
Muutamia vinkkejä leivontaan!

Pullien leipominen vaatii runsaan jauhotuksen. 
Taikinaa ei voi kaulita, vaan levitellään käsin.
Pitkä metallinen (paistin)lasta on hyvä apu taikinan rullaamisessa.


Lasta toimii mainiona apuna myös pullien siirtämisessä pellille.


Pullia kohotetaan 45 min liinalla peitettynä vedottomassa paikassa.


Luulin taikinani riittävän vain noin 10 pullaan, mutta sepä olikin yllättävän riittoisaa.


45 minuutin kohotuksen jälkeen voitelin pullat juuri ennen uuniin laittoa.


Voiteluseos 
2 rkl kermaa
1 kananmunan keltuainen

Pinnalle voi ripotella raesokeria tai murskattuja hasselpähkinöitä.

Paistolämpötilaan tai paistoaikaan en valitettavasti osaa antaa tarkkoja määriä. Se riippuu pullien koosta, oman uunin lämmitystehosta ja kiertoilman käytöstä.


Ensimmäiset pullat ovat paistuneet n. 5 min / 180 ast 
Nostin hieman lämpöä ja saivat vielä paistua reilut 5 min / 200 asteessa


Paistoin pullat kiertoilmalla, mutta yhden pellillisen kerrallaan. Muhkeita!!!

******************************************************************
Tässä vaiheessa sisareni sattui soittamaan ja kerroin leipomuksistani. Hän kertoi katsoneensa saman ohjelman ja muisti että pullia olisi voinut voidella puolivälissä paistoa paksulla kermalla. Tällä kertaa se oli myöhäistä eikä minulla olisi ollut kermaa yhtään enempää. Toiseen pulmaani Marke-siskollani oli ihana muistikuva. Äiti voiteli paiston jälkeen pullat kiillon lisäämiseksi runsaasti sokeroidulla kahvilla. Aamukahviani oli jäänyt jäljelle pannuun, joten niinhän käytin äidin leivontaniksiä hyväkseni. Kahvi-sokeriseos antoi todellakin hyvän kiillon. Täydellinen ajoitus siskoni soitolla. Yhdessä suunnittelimme vielä vaniljaisen kuorrutteen näille överipullille.  Kiitos paljon Marke! Asuisittepa lähempänä :))
*********************************************************************************
Halutessasi voit vielä valuttaa pullien pinnalle kuorrutteen. Näin tuli lisää makeutta :))


Kuorrutteen aineet

1 kananmunan valkuainen
2-3 dl tomusokeria
100 g vaniljan makuista tuorejuustoa
1 tl vanilja-aromia

Sekoita aineet keskenään ja valuta pullien päälle. 
Kaadoin seoksen muovipussiin, tein pienen reiän kulmaan ja sen kautta valutus sujui siististi. Kuorrutetta jäi tähteeksi, joten hieman pienempikin annos riittää.


Päiväkahvia tekisi jo mieli. Onneksi talon Mies tulee kotiin tuossa tuokiossa. Lämmin pulla kylmän maidon kanssa oli taivaallisen hyvää. Tällä kertaa uskallan mainostaa!

P.S. Suurin osa pullista on jo pakastimen uumenissa. Kahvivieraita taas odotellaan!  

2 kommenttia:

  1. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.