Sivut

lauantai 1. heinäkuuta 2017

Hölskypottuja, -kurkkuja ja savulohta


Meillä syödään kesäaikaan lähes kerran viikossa talon Miehen savustamaa lohta. Tällä kertaa aterialla oli lapsuudesta tuttuja hölskytyskurkkuja ja meille uutuutta hölskyperunoita. Voi pojat, että oli hyvää! Tätä ei voi riittävästi ylistää vaan ruoka pitää itse kokea. Uudet perunat ovat herkullisia tillin, voin ja varhaissipulin kanssa sellaisenaan, mutta tänään pääsimme perunahurmiossa uudelle tasolle. Suosittelen!


Uusina perunoina kelpuutamme vain parhaita; multaisena ostettua Siikli-lajiketta.


Perunat puhdistuvat muutamassa minuutissa ensin keittiön lavuaarissa "koluttaen" juoksevan veden alla ja sitten hieman perunakäsineellä hangaten. Kuorta kuuluu jäädä tallelle, jotta voi puhua uusista perunoista.

Kaikki tykötarpeet olivat tämän päivän ateriaan tuoreita ja onnistuneita. Tillit, persilja ja sipulit pilkotaan alkuun pienemmiksi. Taloussakseilla se sujuu parhaiten.
Perunoiden kiehuessa ehtii hyvin tehdä muut valmistelut. Lohi on laitettu savustumaan jo aiemmin. Ajoitus on kaiken A ja O!!


Keittämisessä on tärkeää, että perunat laitetaan kiehuvaan merisuolalla maustettuun veteen. Hölskyperunoissa ei tule vahinkoa, vaikka perunat hiukan ylikypsyisivät. Liika kosteus kannattaa silti imeyttää talouspaperiin.

Aineet hölskyperunoihin (4-6 hengelle)

1 kg uusia perunoita
1 rkl suolaa

1 purkki smetanaa
50-70 g voita 
nippu silputtua tilliä ja persiljaa
2-4 pilkottua varhaissipulia
ruohosipulia halutessasi

Uudet perunat kypsyvät koosta riippuen 15-25 min. Voipalat ja smetana laitetaan ensin kattilaan.
Tästä ateriasta kuuluu kaikki kunnia talon Miehelle. Hän luki viikolla puhelimestaan ohjeen hölskyperunoista. Ihan heti en innostunut energiarikkaasta ateriasta, mutta kaikkea pitää kerran kokeilla. Aikomus syödä vähemmän ei onnistunut!!!

Tuoretta tilliä, varhaissipulia, persiljaa ja pottuja smetanan ja voin lisäksi. Törkeän hyvää oli!

Kannellisessa kattilassa hölskytetään ja heilutetaan reippaasti perunaherkkua jonkun aikaa. 
HUOM!! Suosittelen valmistamaan reilun annoksen ja jatkojalostamaan tähteet myöhemmin. (voi maistua jo samana päivänä iltapalalla)
Me söimme anjovispurkillisen avulla kaikkien aikojen parasta Janssonin kiusausta.
Anjovikset pieniksi ja liemineen perunoiden sekaan, uuniin 200 ast/n.20 min.
Makkaran ystävät lisäävät esim chorizoa tai vaikka sinistä lenkkiä. Erinomaista tulee, vaikka pelkkä hyväkin riittäisi ;))

Lapsuudessani oli kesäaikaan herkkuani äidin tekemät hölskytyskurkut. No niitähän keksin itse valmistaa tänään lisukkeeksi perunoille ja lohelle. "Helppoa kuin heinänteko", tavattiin sanoa ennen vanhaan! Tuskin aina heinäntekokaan niin helppoa oli?!


Aineet n. 4 dl hölskytyskurkkuja

2 avomaan kurkkua tai pätkä lavakurkkua
½ tl suolaa
1 rkl sokeria
1-2 rkl etikkaa
noin ½ dl tillisilppua


Pese (kuori halutessasi) kurkut ja viipaloi kannelliseen astiaan.
Lisää sokeri, suola, tillit ja etikka. (viinietikka sopii myös)
Sulje kansi tiiviisti ja hölskyttele rasiaa muutaman kerran.

Hölskyttelyssä tarvitaan hieman isompi astia, jotta mausteet pääsevät kaikkialle.
Nämä kurkut tehtiin yleensä juuri ennen ateriaa, mutta säilyvät ja maustuvat hyvin jääkaapissa. Kurkuista irtoaa paljon vettä, joten tykkäämme syödä heti. 


Kahdesta kurkusta tuli mukava annos ja osa jäi vielä seuraavallekin kerralle.


Ruusuja kaikille ja ennen kaikkea tämän päivän synttärisankareille. Talon Mies osti kauppareissullaan :))

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.