Sivut

torstai 20. heinäkuuta 2017

Mahtavan makeat ja herkulliset mansikat

Rikkaat ritarit tuoreilla mansikoilla, vaniljakermavaahdolla ja tummalla balsamicolla! Nami nami!
Tässä on silmää hivelevää kauneutta! Oletko samaa mieltä?
Mietin pitkään muutama kuukausi sitten blogilleni nimeä. Halusin sen  antavan mielikuvan jostakin kauniista, herkullisesta, kesäisestä ja todella mahtavasta makuelämyksestä. Olen muistellut usein kaihoten lapsuuteni kesien makeita ahomansikoita. Nykyisin niitä ei ole helppoa löytää, mutta metsämansikoita löytyi viime kesänä paikoitellen aika runsaastikin. Makoisia olivat nekin!

Olipa mukava tulla kotiin kolmen mansikkalaatikon kanssa tänään. 
Mansikoiden pakastaminen on ollut vuosikymmeniä kesän upeimpia askareita meidän perheessämme. Nykyisin mansikat ostetaan valmiiksi poimittuina joko torilta tai suoraan mansikkatilalta. Hämeenlinnassa meitä hemmotellaan, sillä parhaimmat ja makoisimmat mansikat ikinä löytyy lähes kotimme vierestä  (alle 10 km päässä) sijaitsevalta Kankaisten marjatilalta. Enää ei tarvitse muita mansikkatiloja etsiä, koska paras on jo löytynyt.

Kankaistentila Hämeenlinnassa        (en saa mitään korvausta mainostamisesta)


Huolestuin turhaan autojen runsaasta määrästä ajaessani tänään mansikkatilan pihaan. Parkkipaikkaa ei löytynyt lähimainkaan pihapiiristä ja toipumisvaiheessa olevalla jalallani pääsin hitaasti edeten myymälätilaan. Onneksi useimmat autot kuuluivat mansikanpoimijoille ja sisältä löytyi muutama laatikko valmiiksi poimittuja. Vuosi sitten ehdin saada vain yhden 5 kg laatikon.
Haluan vielä erikseen mainostaa hyvää palvelua! Ystävällinen nuorimies kassalta halusi lähteä kantamaan mansikkani autolle saakka kuultuaan jalkaongelmistani. Ai että tuli hyvä mieli!


Kolmen laatikon eli 15 mansikkakilon pakastaminen ei käy käden käänteessä, joten tämä päivä piti varata urakkaan kokonaan. Onneksi aamulla pakastinta siivotessani löysin valmista ruokaa tälle päivälle. Mukava yllätys tuli myös vastaan. Kaksi sievää laskiaispullaa, jotka olivat jääneet muiden pakasteiden taakse piiloon. Nyt niistä sai aivan mahtavat "ritarit" iltapäiväkahveille. Ai että maistuivat makoisille juuri äsken.

Tästä ei mansikoiden laatu enää parane! Kypsiä, kuivia, kookkaita ja tänä aamuna poimittuja.

Kananmunaleikkuri on aika kätevä apuväline suurien mansikoiden viipaloimisessa. Pieni määrä sokeria varmistaa viipaloitujen mansikoiden säilymisen herkullisena pakastaessakin.

Vuosikymmenten saatossa olen huomannut viisaimmaksi pakastaa lähes kaikki mansikat viipaloituina ja pienellä sokerimäärällä makeutettuna. Miniminigrip-pussit ovat käteviä käyttää sekä aamupuuroon, jogurttiannokseen että jälkiruokiin. 
Sosetta esim täytekakkuun tai kääretorttuun syntyy tarvittaessa pakastetuistakin mansikoista. Yhdestä litrasta viipaloituja mansikoita tulee 7-8 pientä pussillista.

Turkkilainen paksu jogurtti, mansikat ja hunaja maistuu välipalana ennen monta tuntia kestävää pakastusurakkaa. 

Nopea, helppo ja aina maistuva jälkkäri tai kahvileipä syntyy pullapaloista ja mansikoista.

Vanilja-munamaidossa uitetut pullat paistuivat herkullisiksi voissa paistaen. Lisänä juuri poimittuja mansikoita, vanilja-kermavaahtoa ja tummaa balsamicokastiketta. 

Wimbledonin tennisvoittajat ovat jo selvillä, mutta me skoolasimme heille vasta tänään.

Puna-apilat kaunistavat pientareita ja pihoja juuri nyt. Tykkään!
Herkullista, makoisaa ja hyväntuulista mansikka-aikaa kaikille näistä herkuista pitäville! Nyt on luvattu pitkää mansikka-aikaa, mutta itselläni on hyvä mieli kun ensi talven mansikat ovat valmiina pakastimessa. Eipä päässyt sade pilaamaan tänään pakastuspuuhiani.  Vesisateesta ei todellakaan ole ollut puutetta tänä kesänä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.