Sivut

tiistai 1. elokuuta 2017

Herkullinen murumustikkapiirakka kullanmuruille

Talon Mies toi koristeeksi tuoreita mustikanvarpuja lenkiltä palatessaan.
 Elokuun alkuun liittyy meidän perheessä mukavia muistoja. Pienen juhlan voi pistää pystyyn tasan kolme vuotta sitten Hämeenlinnaan tapahtuneen muuton johdosta. Huomenna juhlitaan jo vähän isommin ja korkataan kukaties hieman kuplajuomaa!
Myöhemmin elokuussa juhlitaan vielä kahdet synttärit, joten leivottavaa riittää.


Oman suosikkini mustikkapiirakoiden makutaivaassa on perinteinen rukiinen piirakka. Tänään leivoin kuitenkin kesällä löytämäni reseptin ohjeella manteli-murupäällisellä mehevöitettyä mustikkapiirakkaa. Siinä on sekä pakastettuja että tuoreita (Rönnäsin) mustikoita. 

Aineet mustikkapiirakkaan (n. 10 palaa)

5-7 dl mustikoita (tuoreita tai pakastettuja)
5 dl vehnäjauhoja (itsellä puolet spelttiä)
½ tl suolaa
1 tl kanelia / kardemummaa / muskottipähkinää / inkivääriä (yhteensä)
(50 g rouhittua mantelia halutessasi)
(leivinjauhetta ei tarvita)

150 g huoneenlämpöistä voita 
2 dl sokeria (erikoishienoa)
1 tl vaniljasokeria
2 kananmunaa
200 g kermaviiliä 

Mustikoita ei voi pujottaa heinään, koska tulee liikaa sotkua. Tämän huomasivat fiksut lapset. Pieneen kippoon on kiva kerätä marjoja.
Manteli-muruseos

100 g voita (paloiteltuna)
2 dl vehnäjauhoja
2 rkl fariinisokeria
1 rkl sokeria
1 dl kuorellista rouhittua mantelia (50 g)


- Aloita leivonta voitelemalla n. 25 cm uunivuoka. Mikäli haluat tehdä suurempaan vuokaan, tee isompi annos taikinaa.
- Sekoita jauhojen joukkoon mausteet, suola ja (halutessasi) mantelirouhe.
- Lisää mustikoiden joukkoon pari rkl Peruna- tai vehnäjauhoja.

Peruna- tai vehnäjauhot mustikoissa estävät liiallisen mehustumisen.
Ohjeet

1.Valmista manteli-muruseos ensin. Hiero voi ja jauhot murumaiseksi seokseksi. Lisää sokeri ja mantelit ja laita jäkaappiin jäähtymään.
2. Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri sähkövatkaimella kuohkeaksi.
3. Lisää kananmunat yksi kerrallaan voimakkaasti vatkaten.
4. Sekoittele lastalla joukkoon kermaviili ja jauhoseos vuorotellen.
5. Lisää lopuksi mustikat ja tasoittele seos uunivuokaan.



6. Lisää muruseos taikinan pinnalle.
7. Paista n. 180 ast / 40-45 min. (tarkkaile!)

Menossa uuniin! 45 min / 180 asteessa on ohje, mutta seuraa kypsymistä oman uunin lämpötilan mukaan!


Nyt taisi oma lempparimustikkapiirakkani saada kilpailijan. Tämä oli ihan "älyttömän" hyvää päiväkahvin kanssa. Meillä oli vaniljajäätelöä ja tuoreita mustikoita kuuman piirakan kyytipoikana. Suosittelen tätä kaikille rapean ja mehukkaan mustikkapiirakanpiirakan  sekä mantelin ystäville!

Aulangon kylpylän huovutustaidetta.

En edes tajunnut, kuinka paljon olin kaivannut Aulangon kylpylän vesijumppaa. Viikon loma oli täydellinen, vaikka en päässytkään mereen polskuttelemaan jyrkän rinteen johdosta. Toipumisvaiheessa olevan uuden tekopolvinivelen kanssa kaatuminen olisi voinut olla kohtalokasta.

Kukahan leikkii piilosta Rönnäsin mökin pihalla. Hauskaa :))
P.S. Tässä tulee vielä pieni tietoisku mustikkatahran poistosta. Etenkin lapsosilla tulee helposti tahroja vaatteisiin. Ne kannattaa poistaa heti tuoreeltaan näpsäkällä konstilla. Opin tämän omalta äidiltäni, kun omat poikani olivat leikki-ikäisiä.

Mutta huom! Huom! Ole erittäin varovainen, ettet kaada kuumaa vettä käsille! Tämä puhdistus vaatii kaksi tekijää ainakin ensimmäisellä kerralla!


Kiehuta vettä vedenkeittimessä tai kattilassa.
Pingota vaate kulhon tms yläreunan ympärille.
Kaada kiehuvaa vettä pikkuhiljaa tiukasti pingoitetun vaatteen tahrakohtaan. Kallista astiaa, jos vesi meinaa valua käsille!


Huomaat tahran vaalenevan sitä mukaa, kun kiehuva vesi valuu kankaan läpi alla olevaan astiaan. Jatka veden kaatamista niin kauan, kunnes tahra on lähtenyt.


Puhdasta tuli ja viimeinenkin lika lähtee pyykissä. Näppärää, eikö totta!

1 kommentti:

  1. Kiitos mustikkatahran poisto kikasta. Vau, vau ja vielä kerran vau sinun uudesta mansikkaheinästä, aina kesä mielessä ja ahomansikat, tätä täytyy talvella katsoa vaikka joka päivä.

    VastaaPoista

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.