Sivut

perjantai 15. syyskuuta 2017

Ton-, ton-donitsit pikavauhdilla


Mitä ihmeen ton ton donitseja? Ihmettelee moni. Tällä kertaa kahvileipämme ovat laktoosittomia, gluteenittomia, maidottomia ja sokerittomia sekä melkein rasvattomia. "Ja taatusti myös täysin mauttomia", ajattelevat useimmat. Totuuden nimessä on sanottava, etteivät nämä donitsit tietenkään vedä vertoja tavallisille. Mutta kahvin kanssa tekee mieli muutakin kuin riisikakkuja ja nyt pitää karsia kaikki ylimääräiset kalorit. Tämä postaus on tarkoitettu niille, jotka painiskelevat samojen ajatusten kanssa. Neljän kuukauden liikkumattomuus (lähes) tuntuu ja näkyy.


Olin suunnitellut ostavani uunidonitsipellin jo kuukausia sitten, mutta aina se unohtui. Selaillessani vuosikausia sitten hankkimaani Painonvartijoiden kirjaa donitsit alkoivat kiinnostaa. Ne ovat erittäin vähäkalorisia ja näyttivät herkullisille.

Pidin donitseja eka kerralla liian kauan uunissa. (n. 10 min) Ne ehtivät hieman kuivahtaa.
Donitsipelti on kohtuullisen edullinen sijoitus. Seuraavaksi kokeilen leipoa tavallisia donitseja, jotka aion kuorruttaa herkullisella suklaalla tai kinuskilla. Nyt mennään näillä. Yhdessä donitsissa on korkeintaan 55 kcal, joten näitä uskaltaa ottaa kerralla kaksi tai useammankin. Aikaa kului koko urakkaan vajaa puoli tuntia.

Sitruunan maku sopii näihin donitseihin, mutta voi jättää poiskin. 
Taikina n. 12 donitsiin

3 dl vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta (laitoin 2 dl + 1 dl kaurajauhoja)
1 dl sokeria (tai ½ dl makeutusjauhetta)
½ tl psylliumia ja 1 tl leivinjauhetta
1 kananmuna
1½ dl hasselpähkinämaitoa tms
1-2 rkl öljyä (mulla sitruunamaustettua oliiviöljyä)
2 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa
1 sitruunan raastettu kuori halutessasi
(ripaus kardemummaa sopii myös)

Ohjeet

  • sekoita kuivat aineet keskenään
  • lisää maito, muna ja rasva
  • raasta sitruunan kuori joukkoon
  • sekoittele ja siirrä taikina pursotuspussiin
  • pursota taikinaa donitsimuotteihin
  • paista 180 ast / 6-8 min (kuivuvat herkästi, jos ovat liian kauan uunissa)


Tässä vaiheessa huomasin, ettei taikina taida riittää kaikkiin 12 donitsiin.
Paiston jälkeen donitsien pinta oli kuivunut. Jouduin sivelemään niille hieman sitruunaöljyä, jotta sokeri-kaneliseos tarttui pintaan. Ilman sitä maku ei ollut niin hyvä.

Taikina riitti 11 donitsiin. Seuraavalla kerralla laitan jauhoja ym hieman enemmän.
Kerroin talon Miehelle vasta ensimmäisten maistiaisten jälkeen, että taikinassa ei ollut sokeria. Pinnalla oleva sokerikerros hämäsi niin hyvin, ettei sitä huomannut herkkua haukatessaan. Aivan hyvin voi välillä syödä tällaisia kahvileipiä. Onnellisia ne, joiden ei tarvitse kaloreita miettiä.


Toisaalta karttelen kaikkia keinotekoisia makeuttajia ja Stevian mausta en pidä ollenkaan. Joskus on tehtävä kompromisseja ;) Harvoin nautittuna tästä ei varmaankaan suurta vahinkoa synny. Pahempi olisi paha mieli, kun ei voi syödä herkkuja. Eiköstä vaan?

Vaahteranlehdet ovat alkaneet punertua. Syksyn ruskan kauneus herkistää vuosi vuodelta enemmän.

1 kommentti:

  1. Juuri näin, me jotka joudumme jatkuvasti "vahtimaan" kilojamme. Hyvä kun maistui Talon Miehelle, täytyy kokeilla "Imppaaliinille". Kiitos taas kerran. Mukavaa lauantai-iltaa.

    VastaaPoista

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.