Sivut

torstai 26. lokakuuta 2017

Vaniljapitkoa ja pitkopullaa neljällä säikeellä

Vähän lämpöinen vaniljapitkon päätypala suorastaan suli suussa. Varmasti teen uudelleen! 💓
Satoi ensilumen! Ulkona on tällä hetkellä niin kaunis valkoinen vaippa maassa ja puiden oksilla, että voisin vain tuijotella ikkunasta ulos koko päivän. Sisältä käsin joudun ihailemaan tällä kertaa valkoista ihmettä. Pelkään kaatumista vaikka kengissä on hyvät icebug-nastat. Puoli vuotta sitten asennettu tekopolviniveleni ei kestä kaatumista ja seuraukset voisivat olla kohtalokkaat. Olin suunnitellut pullan tekemistä tälle päivälle jo alkuviikosta, kun säätiedotus kertoi lumisesta torstaista. 


Kerroin aiemmin haaveestani palauttaa mieliin ja opetella tekemään perinteisiä suomalaisia ruokia ja leivonnaisia. Uskokaa tai älkää, mutta tänään tein ensimmäisen kerran elämässäni pullapitkoa. Niin se vaan on mennyt! Olen muistellut lämmöllä äidin leipomaa lämpöistä pullapitkoa kylmän maidon kanssa. Pulla leivottiin lapsuudessani aina lauantaisin, äiti leipoi ja me tytöt siivottiin koko koti putipuhtaaksi. Olihan se juhlaa käydä lauantaisaunassa ja saada lämpimäisiä siivotussa kodissa. 


Omassa huushollissani olen tehnyt paljon pullaa, mutta vain pikkupullia. Niitä on tullut väännettyä jos jonkinlaista. Olen luullut, että pitkon tekeminen on liian vaikeaa. Mutta eihän se mitään rakettitiedettä olekaan ja onnistuu varsin hyvin selkeillä ohjeilla. Alla olevan linkin kautta löydät hyvät ohjeet ja kuvat. Suosittelen jo senkin takia, että pelkkä valmiin pitkon katselu tuntuu hyvälle. Minä itte tein tuon 👍 

Yritin letittää oikeanpuoleista ilman ohjetta. Meni uusiksi eikä tullut niin hyvä kuin ekasta.
Tein taikinaa aika paljon, koska sitä tulee suurempikin määrä samalla vaivalla. En vaivaa taikinaa enää käsin, sillä olen oppinut pääsemään helpommalla yleiskoneen avulla. Tekemästäni taikinasta tuli kaksi pitkoa ja kaksi vaniljapitkoa. 


Vaniljapitkon tekeminen oli hauskaa hauskan youtube-videon avulla. Suosittelen katsomaan muutkin Gastro Pahalapsen pullavideot. Erityisesti tykkään kolmen naisen pullatalkoista. Tytär, äiti ja mummo osaavat perinteiset leipomukset ja tuntuvat viihtyvän hyvin yhdessä oppien samalla toisiltaan. Voi että tykkään noiden naisten tekemisen meiningistä. 👪
Video vaniljapitkon teosta   Toivottavasti linkki onnistuu ja saan videon liitettyä tähän. Kannattaa googlata, ellei onnistu tätä kautta! (Gastro Pahalapsi; Kuinka tehdään omenapitko.) Ja hei! Lämpöiset kiitokseni ja terveiseni tässä Gastro Pahalapselle! 

Jauhoja on riittävästi, kun taikina alkaa nousta vartta pitkin. Voi on jo lisätty.
Aineet ja vähän ohjeita tämänpäiväisiin pullapitkoihin

4 dl kevytmaitoa
2 dl kuohukermaa
1 pkt tuorehiivaa
2 dl sokeria
1 tl suolaa
1 kananmuna
1 rkl kardemummaa
15 dl vehnäjauhoja
200 g voita

Tein taikinan täsmälleen noilla ainemäärillä. Vehnäjauhoja tuli lisäksi leivontavaiheessa muutama rkl. Olin ajatellut tehdä taikinan kokomaitoon, mutta sen puuttuessa käytin kermaa. Onneksi sitä jäi viikonlopun leipomuksista tähteeksi. 
Pullapitkoon ei tule enää myöhemmin voita tai sokeria, joten päätin tehdä tavallista rasvaisemman taikinan. Hiiva riitti oikein hyvin 6 dl nestemäärään ja taikina kohosi hyvin. Täydellisen taikinan tekeminen vaatii kokemuksen tuomaa "tuntumaa".
Koneella alustaminen vei aikaa reilun 20 min. Hyvät ohjeet löytyvät jauhopussin kyljestä. Laitan vielä linkin omiin aiempiin pulliini.    Pullaparatiisin parhaat

Dr Oetker vaniljakreemi kestää paistoa ja maku sekä rakenne on ihan passeli tähän.

Tässä kuvassa näkyy hyvin pullataikinan rakenne kohoamisen (mikrossa) jälkeen. 
Jännitin pitkojen onnistumista, mutta huomattavasti enemmän talon Miehen renkaidenvaihtoreissua. Onneksi kaikki sujui hyvin ja nyt on talvirenkaat autossa. Ja onneksi hän lupasi tuoda kaupasta mantelilastuja samalla reissulla. 


Käytin yhden pitkon leipomiseen 2 x 170 g pullataikinaa. Tuolla määrällä tuli ihan hyvänkokoinen pitko. Naapurin Olavi-pappa oli oikein tyytyväinen viedessäni hänelle uunilämpöisen pullapitkon. Hän tykkää paljon nimenomaan pitkopullasta.


Pullaletit saivat jäädä kohoamaan leivinliinan alle. Rohkaistuin yrittelemään vaniljapitkoja jäljelle jääneestä taikinasta. Halusin käyttää toiseen itsetemääni hilloa ja toiseen luumuhilloa. Omenahillo olisi ollut parasta, mutta sen puuttuessa valitsin porkkana-appelsiinihillon. Tykkään sen hillon upeasta väristä ja raikkaasta mausta.

Kaulitsin levyn 30x25 cm kokoiseksi. Siitä tuli hyvänkokoinen pitko. Vaniljakastike pursotetaan huolella.
Laitan muutaman kuvan täytepitkon tekemisestä. Vaniljakastike laitetaan pitkon nurjalle puolelle ja hillo päällepäin tulevalle puolelle. Alun ihmettelyn jälkeen helppoa. Tarkemmat ohjeet löytyvät videolta!


Yhteen vaniljapitkoon käytin taikinaa 400 g, Punnitsin taikinapalat varmuuden vuoksi seuraavaa kertaa silmällä pitäen. 


Tämännäköinen levy humpsautetaan toisinpäin leivinpaperoidulle pellille. Päät nipistelin kiinni, jotta vaniljakastike ei pääse valumaan pois paistumisen aikana.

Paistoa vaille valmiita pitkoja keittiön pöydällä.
'Munakylpy' Gastro Pahalapsen sanoin ja raesokeria sekä mantelilastuja päälle ennen uuniin laittoa. Paistoin vaniljapitkot ensin, koska arvelin tavalllisten pitkojen tarvitsevan enemmän kohoamisaikaa. 

Molemmat pitkot paistetaan 180-200 asteessa / 18-22 min. Seuraa paistoa! Olin itse hyvin epävarma uunin sopivasta lämpötilasta ja paistoajasta. Oma uunini on vähän konstikas tapaus, joten oli syytäkin seurailla tiiviisti paistoa loppupuolella.

Hyvälle näyttää muuten, paitsi kookoslastut kärähtivät. Paistoaikaa jäljellä 10 min. 
En ollut varma, ehdinkö saada ajoissa mantelilastuja pitkojen päälle. Ajattelin kokeilla kookoslastuja. Huono päätös ja jouduin nyppimään herkästi palavat kookoslastut pois. Mutta sainpahan kokeilla! 😽 

Valkosuklaapalat pieneen minigrip pussiin, sulattelu mikrossa, kulma auki ja pursotusta pullan pintaan!
Valkosuklaaraidat pitkojen päällä näyttivät katsomassani videossa niiiiiin herkulliselle, että ajatus "Minulle myös" ei jättänyt rauhaan. Olisivat aivan varmasti maistuneet mahtaville ilman valkosuklaatakin, mutta pahaa ei ollut näinkään ;))


Harvoin iltapäiväkahvit ovat maistuneet yhtä makoisille kuin tänään. Oli herkkua!

Kaunista, mutta liukasta teiden pinnoilla. Nyt pitää olla todella varovainen liikenteessä.

2 kommenttia:

  1. Oijoi mitä herkkuja!!:)♥ Että voikin pullat näyttää herkullisilta..nyt alkoi niin tekemään mieli kahvia ja pullaa:) Mukavaa päivää♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, niin oli tarkoituskin:)) Me söimme vielä illansuussa kylmän maidon kanssa, kun iltakaffet vievät yöunet minulta. Ajatteles, kuinka vaatimattomista aineista voikin syntyä noin hyvänmakuista herkkua. Kiitos paljon! Minä ilahdun kovasti kommenteistasi! Hyvää ja rentouttavaa viikonloppua sinne!

      Poista

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.