Sivut

maanantai 11. joulukuuta 2017

Borchtyyppistä keittoa ja jouluvalmisteluja


Eläkeläisenkin elämä on täynnä ohjelmaa muutamana viikkona vuodessa. Kiire sanaa en suostu käyttämään, koska kiire on mielestäni itse hankittua. Pitäisi tähän ikään mennessä osata priorisoida ja organisoida ja erottaa oleellinen turhasta. Näin kiire ei pääse koskaan yllättämään ja  osaa nauttia täysillä siitä, että yleensä on tekemistä. Työelämässä vielä olevilla kiire on todellisuutta jatkuvasti, eikä se näytä ainakaan helpottavan. Koneiden ja digitalisaation piti helpottaa elämää, mutta kuinkas kävikään?! 💥 Mutta minä nautin nyt täysillä jouluhössötyksestä.💖


Eilen oli tarkoitus aloittaa joulukorttien kirjoitus jo aamupäivällä, mutta pitihän ensin saada ripoteltua loput jouluvalot. Kuinka ollakaan! Löytyi hyväkuntoisia joulukoristeita vuosikymmenien takaa ja niistä syntyi The Idea. Ostin joku aika sitten parilla eurolla vahvoista oksista punotun kranssipohjan. Ajatuksena oli "taikoa" kiva vanhanaikainen joulukoriste. Uskokaa tai älkää ei ollut helppoa! Kuinkahan monta kertaa vaihdoin omenien paikkaa ja kyselin talon Miehen mielipidettä. No mutta! nyt meillä on itsetehty joulukranssi tuulikaapissa toivottamassa vieraat tervetulleiksi. 

Pikkusiskoltani saama idea "uusista" jouluvaloista oli tosi hyvä!
Esittelen vielä muutaman vuoden takaisen kehitelmäni tarpeettomiksi jääneistä isoista lyhdyistä ja vanhanaikaisista ulkovaloista. Läpinäkyvän sellofaanin avulla sain kaksi aikas näyttävää lyhtyä. Ne on helppo ripustaa terasseille vuodesta toiseen. Huonommin kävi varsinaisille jouluvaloille. Olivat kyllästyneet tehtäväänsä jo parissakymmenessä vuodessa.😂 Saatuamme isolla vaivalla kierrettyä valosarjan pylvään ympärille ja ihailtuamme niitä hetkisen ne sammuivat. Nyyh! Johto oli kuulema kulunut rikki eikä sitä saa korjattua. Olivat kyllä jo tehtävänsä täyttäneet!

Tiedätkö mikä juures on kyseessä etualalla? 
Mutta "raskaat" askareet saavat vatsan kurnimaan. Ei ollut valmiina mitään ruokasuunnitelmaa, mutta jääkaapissa broilerin jauhelihaa ja juuri ostettuja juureksia. Kyllähän niistä kevyt keitto kehitellään tuossa tuokiossa. Nyt on menossa ehdoton vähäkalorinen ateriarytmi, jotta joulun aikaan saa hieman herkutella. Tykkäämme molemmat keitoista joka tapauksessa.

Näiden lisäksi keittoon tuli mausteita ja kookosöljyä sekä broilerin jauhelihaa.


Aineet ja ohjeet broilerikeittoon (riittää ainakin 4 hengelle)

1 rkl (kookos)öljyä
350 - 400 g jauhelihaa (broilerin tai naudan)
1 punasipuli
1 yksikyntinen valkosipuli

6-8 dl kiehuvaa vettä + 2 tl (kasvis)liemijauhetta (lisää vettä, jos liian vähän)
2 tl suolaa, jos kasvisliemi on suolatonta
3-4 perunaa
1 tavallinen porkkana
1 tumma porkkana
½ palsternakkaa
pala bataattia

pätkä purjon vihreää osaa
2 pikkupaprikaa
1 keskivahva chili
2-3 tl lempimausteita (paprika, juustokumina, kurkuma, jerk,  tms.)
mustapippuria myllystä oman maun mukaan

Lisäksi maustoin keiton makealla, suolaisella ja hapokkuutta antavilla mausteilla. Keitto on varmasti riittävän hyvää ilman näitäkin, mutta maistelin ja keitto tuntui vaativan vielä jotakin lisämakua.

2 rkl kookossokeria
1 rkl Chipotle Mild Saucea
1 tl Harissa-tahnaa
½ rkl Worcester-kastiketta

Tässä osa käyttämistäni mausteista. Keskellä "oikeaa" kurkumaa.
  • Laita vesi kuumenemaan  ja kuori sekä pilko tarvittavat juurekset kypsymisjärjestyksessä. (ensin perunat)
  • Laita paistinpannu kuumenemaan ja anna kuumentua kunnolla ennen jauhelihan lisäämistä. Lisää öljyä pannulle. Erityisesti broilerin jauheliha vaatii kuuman pannun.
  • Ruskista jauhelihat ja lisää samaan aikaa juureksia kattilaan kypsymisjärjestyksessä. Älä keitä liian kauaa, jotta jää hieman purutuntumaa. 
  • Lisää pilkotut sipulit (ei purjoa) jauhelihan sekaan ja kuullottele hieman.
  • Kippaa jauhelihat kattilaan ja anna vielä kiehua muutama minuutti.
  • Mausta ja maistele tarvitseeko lisämausteita.
  • Lisää lopuksi hieman pilkotut paprikat ja pilkotut vihreät purjot. Älä keitä enää.
  • Tarjoile keitto creme fraichen tms kanssa. Voit halutessasi toki pehmentää keiton kermalla tai tuorejuustolla. 

Lidlin sydänkauraleipä paahdettuna sopii loistavasti keiton kaveriksi.
Kylläpä keitto maistui sekä itselleni että talon Miehelle. Minulla oli takana kevyet askareet, mutta hän oli käynyt taas huhkimassa tennishallilla. Jos nyt joku ihmettelee otsikossa olevaa borchtyyppistä keittoa, voin valaista asiaa. Siihen venäläisklassikkokeittoon tulee punajuurta, mutta tähän antoi samaan väriä porkkana?? Ensimmäisen kerran ostin tumman lilan värisiä porkkanoita. Hieman varauksella maistoin ja hämmästyin. Maku todellakin oli lähes sama kuin tavallisessa porkkanassa. Kiipulan (Linkissä Tietoa Kiipulasta ) joulumyynti Hämeenlinnan Tavastilassa on suosikkini. Tein hyviä ja hyvää mieltä tuottavia ostoksia lauantaina ja aion mennä ennen joulua sekä kukkaostoksille että ostamaan lisää hyviä juureksia.

Uskoisitko, että maku on lähes sama näissä porkkanapaloissa.
Mukavaa ja toivottavasti "kevytstressistä" viikkoa teille ihan jokaikisille tämän postaukseni lukeneelle! Iloa pitää ammentaa pienistä hetkistä, jotta jaksaa sietää jonkin verran kiirettä ja stressiä joulun alla. Tuokoon tämän lempparitonttuni ilme sitä sinun päivääsi!

Vähän on tontun nenä kulunut vuosien mittaan. Iloinen ilme jaksaa silti lämmittää takan päälle päässyttä tonttua katsellessa. 

P.S. Perinteiset valokuvasta teetetyt joulukortit tulivat kirjoitettua illan mittaan"Tähdet tähdet" tv-ohjelmaa seuratessa. Finaali oli huikea ja molemmat siihen päässeet lahjakkaat ja sympaattiset esiintyjät saivat meiltä voittajan pokaalin. Olen niin kiitollinen, että SAAN seurata heitä toivottavasti jatkossakin. Isot onnittelut Elias (Anna-Marin poika) Kaskinen ja Jannika B!
                          Enkelijoulukalenterini 11. luukku

Tämän enkelin salaisuus ei avautunut. Olen saattanut ostaa tämän itse itselleni synttärilahjaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.