Sivut

lauantai 30. joulukuuta 2017

Rahkaletuilla herkutellen ja keventäen + päivitys


Nyt heti tai ainakin huomisen jälkeen alkaa kevyemmän ruokailun aikakausi. Tänä aamuna keksin, että voihan sen aloittaa lempeästi ja terveellisesti. Hedelmät, marjat, rahka ja kananmunat ovat sopivaa raaka-ainetta tähän urakkaan. Aamiaiseni koostui juuri näistä. Talon Mies söi pohjalle kaurapuuronsa mansikkakiisselillä, mutta maistuivat rahkaletut hänellekin.


Aineet ja ohjeet rahkalettuihin (21 kpl)

3 kananmunaa
2½ dl rahkaa (Arlan Lempi laktoositonta rahkaa minulla)
n. 1½ - 2 banaania muussattuna (250 g pakasteesta otettuja itselläni)
n. 1/4 tl suolaa

Paistamiseen n. 2 rkl voita tai öljyä (onnistunee teflonpannulla ilmankin)

  • Riko kananmunat kulhon pohjalle ja vispaa sekaan rahka.
  • Muussaa banaanit ja sekoittele joukkoon. Lisää hiukan suolaa.
  • Kuumenna lettupannu, lisää hiukan voita ja lusikoi taikinaa ruskistuneen voin päälle.
  • Pienennä lieden lämpöä ja paista letut hitaasti miedolla lämmöllä.
  • Käännä lettuja vasta sitten, kun paistopuoli näyttää ruskistuneen kunnolla.
  • Kokoa letuista herkullisia kekoja ja nautiskele lempilisukkeesi kanssa.


Lettujen paistuessa kaikessa rauhassa on aikaa järjestellä lisukkeita. Marjat ja hedelmät maistuvat sellaisenaan, mutta pieni loraus vaahterasiirappia tekee annoksesta jälkiruokamaisen. Meillä talon Mies lorautti siirappia ja minä hieman tomusokeria annoksen päälle. Namskis ja maiskis! Kylläpä olikin herkullinen ja terveellinen aamiainen. Näitä pitäisi tehdä useammin! Tähteeksi jääneet letut maistuvat iltapalana.

Mehukas persimon, kypsän granaattiomenan siemenet sekä kypsä päärynä sopivat rahkalettujen kylkeen. 

Omin käsin poimitut marjat maistuvat aina. Mustikat ja luonnonvadelmat ovat hyvä makupari.


Oikein oikein herkullista vuoden 2017 viimeistä viikonloppua sinulle, joka ehdit tänään lukea blogiani! Uusi vuosi ja uudet ideat ovat tervetulleita meille kaikille! Nyt on aika pysähtyä miettimään mennyttä ja ottaa ilolla vastaan tuleva vuosi 2018. 👋 💞 😋 

7.1.2018 Tein samantyyppisiä lettusia viimeisistä paksun turkkilaisen jogurtin lopuista. Onneksi lukaisin purkin kyljessä olleen tekstin. Ruoanlaitossa jogurttiin kannattaa lisätä maissitärkkelystä / vehnäjauhoja. Jogurteilla on taipumus juoksettua tai "löystyä" liikaa lämmetessään. Näistä aamiaisletuista tai pannareista tuli oikein maukkaita ja rakenne pysyi hyvin koossa. Valutin jogurttia n. 10 min ennen taikinan tekemistä. Nestettä valui 4 dl:sta jogurttia vajaa dl.

Jogurtti sopii ruoanl77aittoon linkin takaa saat lisätietoa, jos asia kiinnostaa.



Kyllähän nämäkin maistuivat aamiaisella vadelmien, mansikoiden ja mustikoiden seurassa. Näin tulivat kaikki jogurtin loput hyödynnettyä.

Taikina 21 aamiaispannariin tai paksuun lettuun

3 kananmunaa
n. 4 dl maustamatonta turkkilaista jogurttia
3 luomubanaania muussattuna
n. ½ dl vehnäjauhoja
½ tl suolaa

  • Valuta jogurtti, muussaa banaanit.
  • Yhdistä kaikki aineet kulhossa, johon olet vispannut kevyesti kananmunat. 
  • Voit paistaa pannarit saman tien lettupannulla / paistinpannulla tilkassa voita tai kirkastettua voita.
  • Alkuun levy voi olla suuremmalla lämmöllä, jotta voi ruskistuu sopivaksi. 
  • Paista lettuja hitaasti pienentämällä levyn lämpöä. Näin pinta ei pääse paistumaan liikaa ja lettu paistuu hyvin kauttaaltaan.

4 kommenttia:

  1. Oijoiiii kun on herkullisen näköisiä kuvia ja lettuja..Nam!!:) Noita pitää kyllä ehdottomasti kokeilla, kiitos ohjeesta♥ Oikein ihanaa ja rauhaisaa loppuvuotta sinne teille♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, oikein lämpöinen kiitokseni Päde! Nyt on juuri oikea aika kiittää sinua kaikista aiemmistakin kommenteistasi! Pahoin pelkään, että ilman lämpöistä kommentointiasi tämän blogin kirjoittaminen olisi ollut liian yksinäistä. Uskomatonta, kuinka oikea ihminen tulee elämäämme juuri oikealla hetkellä. Olet sellainen minulle. Toivon sinulle todella hyvää Uutta Vuotta ja paljon iloisia asioita elämääsi! Uusi vuosi on aina uusi mahdollisuus :))

      Poista
  2. Näitä aion kokeilla! Näyttää niin herkuilta.. T. Ultramariini

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! Tein itse jo toisen kerran; kertonee jotakin. Helppoja, hyviä ja alusta asti itse tehtyjä. Kiitos paljon kommentista ja herkkusunnuntaita sinne!

      Poista

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.