Sivut

keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Taatelikakkua ja Hyvää Lucian päivää!

Uudella twistillä leivotusta taatelikakusta tuli täydellinen omaan makuuni; pehmeä ja juuri sopivan makea. Suklaan ja kahvin maun voi juuri ja juuri aavistaa.
Hyvää Lucian-päivää sinulle blogini lukija! Vuoden pimeimpää päivää valaisee täällä Hämeessä puhdas, valkoinen lumikerros. Aurinko viipyi muutaman tunnin eteläisellä taivaalla ja antoi ihanaa valoa sisätiloihinkin. Uskomaton ero verrattuna eiliseen säähän.

Naapurin Olavi-papan omenapuu on pukeutunut nyt upeaan, tyylikkääseen lumiasuun. Kaunis sininen hetki!

Tästä etupihallemme näkyvästä puusta saisi mahtavan joulukuusen. Korkeutta varovasti arvioiden useita kymmeniä metrejä.
Tänään oli pakko säntäillä ikkunasta ja ovesta toiseen ihailemaan upeaa keskipäivän valoa. Hämärän hyssyssä laitoimme väliaikaiset valot joulukuuseemme. Se saa loistaa toistaiseksi ulkoterassilla ja näkyä sekä naapuriin että ohikulkijoille. Uudet ulkovalot näkyvät nyt meillekin sisätiloissa oleville. Kauniille näyttää ja iloa tuottaa isosti. 💟


Tänään oli sellainen päivä, että tuli säntäiltyä muutenkin hommasta toiseen. Ensin teki mieli aloittaa karjalanpiirakoiden leipominen, mutta vielä hieman kipeän sormen johdosta oli pakko siirtää myöhempään. Taatelikakku on ollut yksi omista suosikeistani niin kauan kuin muistan. Ongelma on siinä, että loppukakku jää pyörimään kuukausikaupalla pakastimeen. Tällä kertaa päätin olla fiksumpi ja leipoa kaksi pienempää kakkua. Toisella sain ilahduttaa mukavaa naapurin Olavi-pappaa.

Eilinen kuvani tästä lyhdystä näytti synkälle. Nyt se näyttää lämpöiselle ilman valojakin.
Taatelikakun ohjeeni on vuosikymmenien takaa. Se on hyvä resepti eikä sitä olisi tarpeen muuttaa ollenkaan. Selaillessani Kinuskikissan reseptejä huomasin samojen aineiden olevan taatelikakun perusohje. Kivan tuntuista lisää antoivat suklaa ja kahvi eräässä Kinuskikissan reseptissä. Tuota ohjetta hieman muutellen leivoin omani.  






Taikina näyttää suurinpiirtein paksulle puurolle. Lisää hieman jauhoja, jos tuntuu liian löysälle.
Aineet ja ohjeet taatelikakkuun (yksi iso tai 2 pienempää)

1 pkt taatelia
1½ dl vahvaa kahvia
200 g voita
1 prk (200 g) creme fraichea 

3 huoneenlämpöistä kananmunaa
1½ dl intiaanisokeria (tai 2 dl tavallista sokeria, jos haluat makeampaa kakkua)
reilu 4  dl jauhoja (n. 2 dl grahamj + 2½ dl vehnäjauhoja minulla)
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
n. 1½ dl raakasuklaamassaa ( tai rouhittua tummaa lempisuklaatasi)

Vuoan voiteluun voita ja mantelijauhetta (tai korppujauhoja)

Paloiteltu suklaa ajaa saman asian kuin raakasuklaa. 
  1. Paloittele taatelipaketti, lisää palat ja kahvi kattilaan.
  2. Kuumenna ja hämmentele seosta, kunnes taatelit ovat pehmenneet.
  3. Lisää paloiteltu voi kattilaan ja sekoittele, kunnes sulaa. Jätä jäähtymään muiden valmistelujen ajaksi. (Lisää suklaa, jos haluat sen sulavan taikinaan.)
  4. Laita uuni kuumenemaan n. 170 ast ja leivitä kakkuvuoka (tai vuoat)
  5. Vatkaa sähkövatkaimella kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
  6.  Lisää creme fraiche taateliseokseen, sekoittele.
  7. Yhdistä seokset esim nuolijalla sekoitellen.
  8. Lisää jauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe ja sooda. Älä vatkaa enää!
  9. Kaada taikina joko yhteen isoon tai kahteen pienempään vuokaa.
  10. Paista isoa n. 170 ast / 50 - 60 min tai kahta pienempää n. 170 ast /45 - 50 min uunin alimmalla tasolla. Kokeile tikulla kypsyyttä. Tarkkaa kypsymisaikaa on vaikea antaa. 
  11. Peitä kakku paistumisen loppupuolella leivinpaperilla, jos pinta paistuu liikaa.
  12. Anna hieman jäähtyä ja kumoa sitten ritilälle.


Intiaanisokeri ei ole yhtä makeaa kuin tavallinen sokeri.

Taikinaa riitti näihin leipävuokiin vain puoliväliin. Hieman enemmän olisi voinut olla.

Pitkulaisen mallinen kakku ei ole niin kaunis kuin perinteinen, mutta maku on ihan yhtä hyvä.  

Yhdestä kakusta tuli 16 sopivan kokoista viipaletta maukasta kahvileipää tai jälkkäriherkkua.
Taitavaa tekijää vaatii tämän perinteisen suomalaisen joulukoristeen teko.
Tämä joulukoriste on kulkenut mukanamme vuosikymmeniä. Nostan sen näkyville ensimmäisten joukossa kertomaan joulun lähestymisestä. Hieman ovat herkät lastut lennelleet, mutta kaunis tämä on vieläkin. Löytyyköhän sinulta tätä perinteistä joulukoristetta ja tiedätkö tämän nimeä?

Tämä ulkolyhtypukki jaksaa uskoa valkoiseen jouluun.
Mukavaa loppuviikkoa ja kaikkea pientä iloa elämääsi blogini lukija! Onpa tosi kiva, että halusit lukea tämän postaukseni. 💝

                            Enkelijoulukalenterini 13. luukku

"Välillä kannattaa levätä, rentoutua ja ottaa aikaa itselle!" tuntuu tämä enkeli viestittävän.

4 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen uudistus tuo suklaa taatelikakkuun! Vanha taatelikakkureseptini oli kadonnut ja etsiskelin uutta ja tämä kuulostaa makoisalta! t.Pia ja K

    VastaaPoista
  2. No sattuipa sopivasti, kiva! Mietiskelin pitäisikö se ikivanha resepti lisätä sivulleni, mutta aika monet googlaamami reseptit olivat juuri samalla ohjeella. Kahvin olin vähällä jättää pois, mutta kokeilinpa kuitenkin. Äsken maisteltiin ja oli hyvää. Niin hyvää, että piti kiireesti laittaa loput pakastimeen. ;) Lämpöinen kiitos kommentista ja hyvää loppuviikkoa teille!

    VastaaPoista
  3. Tuo taatelikakku näyttää niin hyvältä, minä jo reseptin otinkin talteen:) Kiitos siitä♥ Ihanat valot, nuo jouluvalot on niin kauniita valopilkkuja illan pimeyteen! Tuollainen perinteinen joulukoriste on kyllä upea, meillä ei tuollaista ole..mutta muistelin että mummilassa saattaisi olla.Taisi olla vain punaiseksi värjätty:) Tuollaisen lastukoristeen tekijä on kyllä näppärä käsistään! Ihanaa talvipäivää sinne teille♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpöinen kiitokseni Päde! Tuli todella herkullista taatelikakkua tuolla reseptillä. Jauhojen määrästä en ole ihan varma, koska lisäsin pari rkl lopussa, kun taikina näytti liian löysälle. Ai niin, unohdin lisätä että kannattaa käyttää tummaa suklaata. Lastukoristeemme on todella käsintehty ja todella vanha. Kukas "hyvä" se joulun tuokaan? Herkkuhetkiä ja mukavia jouluvalmisteluja sinne!

      Poista

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.