Sivut

torstai 8. helmikuuta 2018

Terveellistä marjaherkkua ja yrtti nro 9

Vadelmia, mustikkaa ja mansikkaa kerroksittain chiansiemenillä hyytelöidyn jogurtin kanssa. Sitruunamelissan lehdet kaunistavat ja raikastavat tätä jälkkäriä.
Kotimaiset marjat ovat metsiemme aarteita ja ilmaisia lahjoja. Arvostan niiden kauneutta, terveellisyyttä ja hyvää makua. Ulkomaalaiset ystävämme jaksavat ihmetellä joka kerta käydessään täällä, että kuinka kuka tahansa saa mennä metsään poimimaan ilmaiseksi marjoja ja sieniä. Meille suomalaisille se on niin tuttua ja itsestäänselvää, ettei siitä muista olla edes kiitollinen. Marjoihin ei ole tullut vielä koskaan kyllästymistä ja ne tuovat herkullista lisää aamiaisiin, leivontaan, jälkiruokiin jne.


Meidän kaupassa on hyvä ja monipuolinen 'hevi' osasto. Aika usein löydän uusia tuotteita, joita tekee mieli testata. Tämänpäiväiseen yrttiin pääsin tutustumaan viime kesänä juteltuani heviosaston vastaavan kanssa. Hän kertoi ihastuneensa tuohon yrttiin käytyään tutustumisreissulla Järvikylän kartanon Famifarmilla. Tietoa Järvikylästä


Pakastimen keksijä ansaitsisi mitalin. Ilman pakastinta kaikki hyvät marjat pitäisi säilöä hilloiksi sokerin kanssa. Omassa varhaislapsuudessani ei tunnettu vielä sanaa 'pakastin'. Puolukka säilyi aitan suuressa saavissa ilman säilöntäaineita, mutta muut marjat äiti keitti makeaksi hilloksi. Herkullistahan se oli ja maistui hyvälle lettujen, pannarin ja köyhien ritareiden kanssa. Nykyään tykkään enemmän marjoista sellaisenaan. Olen totutellut syömään niitä jogurtin tai puuron kanssa ilman makeutta. En osaa asettaa marjoja paremmuusjärjestykseen, koska kaikki ovat omalla tavallaan hyviä.


Jos olisi pakko nimetä joku marjasuosikki, se olisi varmaankin vadelma. Siinä marjassa on kaikki jotenkin kohdillaan! Mustikka on monikäyttöinen ja tuoreena todella hyvä marja, mutta pakastaminen muuttaa sen rakenteen vetiseksi. Lapsuudessa keräsimme tosi paljon mesikoita eli mesimarjoja. Niitä kasvoi joinakin kesinä niin runsaasti, että saimme isosiskoni kanssa kerättyä niitä kokonaiset sangolliset. Veimme ne torikauppiaalle myytäväksi ja saimme niistä omaa rahaa. Ei meidän lapsuudessa tunnettu viikkorahaa. Sai tehdä kovasti töitä jokaisen markan eteen. Tässä linkki , jos haluat tietää lisää mesimarjasta!   Mesimarja


Tiedätkö muuten, millloin pakastin keksittiin ja milloin se rantautui Suomeen saakka? Minä tiesin vain sen, että joskus 50-luvulla sen on täytynyt tapahtua, koska meillekin se hankittiin jo 60-luvulla. Kotiliesi-lehdessä esiteltiin pakastinta vuonna 1958. Sen jälkeen ne alkoivat yleistyä Suomessa. Nyt en osaisi kuvitella keittiötäni ilman pakastinta.
Muistan vieläkin ne ajat maatilalla, kun maidot jäähdytettiin isojen jääkimpaleiden avulla. Isä kuljetti niitä talven aikana läheiseltä lammelta ja niitä säilytettiin sahanpurujen alla liiterissä. Olihan siinä vanhemmilla urakkaa saada maidot jäähtymään siihen saakka, kun maitoauto vei ne meijeriin.


Tämä postaus menikin lapsuusmuistojeni kertaamiseen. Johtuu varmaan siitä, että kaikki metsämarjat kuuluivat itsestäänselvyytenä lapsuuteeni. Niitä kerättiin kesällä runsaasti ja syötiin useimmiten marjakiisselinä syksyisin.  Lakka eli suomuurain oli suurta herkkua uunijuuston kanssa, mutta se oli enemmänkin juhlamarja. Joinakin vuosina saatiin lakkoja monta sangollista ja kylläpä ne maistuivat hyvälle sokerin kanssa. Nykyisin lakkoja tulee ostettua harvoin. Poimimme niitä viimeksi yli 15 v sitten patikoidessamme Lapissa. Saatiin muistaakseni alle puoli litraa, joten ne tulivat nopsaan syödyiksi. Jospa sinne Lapin lakkasuolle vielä joskus pääsisi!




Tämänkertainen yrttini mustakaali sopii hyvin sellaisenaan salaatteihin ja erilaisiin keittoihin ja pataruokiin. Se kestää hyvin kuumentamista ja siitä saa kauniin väristä pestoa. Olen tehnyt sitä myös vinaigreteksi salaatin sekaan ja juureskeittoon. Kaalin maun voi selkeästi tunnistaa, mutta kaalista pitävälle se on vain etu. Minä tykkään! 😄

Tällainen postaus tällä kertaa! Reseptin terveelliseen marjaherkkuun voi kehitellä oman pakasteen tai jääkaapin aineksista. Me söimme viime sunnuntaina nuo jälkiruoat. Marjojen lisäksi niihin tuli chian-siemeniä, turkkilaista jogurttia, vaniljaa ja hieman itsetehtyä granolaa pinnalle. Talon mies makeutti oman annoksensa tilkalla vaahterasiirappia. Hunaja, makea likööri tai kinuskikastike sopisi myös hyvin makeuttajaksi.marjajälkiruokaan.


3 kommenttia:

  1. Tulin etsimään marjareseptejä, kun pakastin sanoi sopimuksen irti ja meni huoltoon tällä viikolla. Marjoja siellä olikin jonkin verran viime kesältä. Olisipa lakkoja, ne ovat niin herkullisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt olisivat kunnon talvipakkaset olleet teille tervetulleita eikä olisi tarvinnut käyttää kaikkia pakastemarjoja. Toisaalta joulun jälkeen terveelliset ja raikkaat marjat maistunevat hyvin. Toivottavasti ei mene mitään hukkaan ja löysitte hyviä vinkkejä! 💖
      Hyvää ja maukasta tätä vuotta uuden pakastimen kanssa! 😋👍

      Poista
    2. Vielä lisäyksenä.. Uuden tai entistä ehommaksi korjatun entisen pakastimen kanssa! 💗

      Poista

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.