Sivut

tiistai 27. maaliskuuta 2018

Herkkusieni-chorizo-munakoisopastaa


Pastaruoat ovat nopeita, helppoja ja maukkaita. Meidän perheessä pastaa tulee tehtyä pari kertaa viikossa, yleensä erilaisena versiona. Kauppoihin tulee tätä nykyä jatkuvasti uudentyyppisiä kasviksia, joten niitä pitää päästä testaamaan. Teen harvoin perinteistä jauhelihakastiketta ja spagettia, vaikkakaan siinä ruoassa ei ole mitään vikaa. Uutuudet sekä pastoissa, kasviksissa että juusto- ja kermavalmisteissa innostavat kokeilemaan makuja. Onneksi Mies on mukavasti mukana näissä kokeiluissani.

Käytä mielellään suolatonta kasvislientä tähän kastikkeeseen. Itse en lisännyt kasvislientä ollenkaan.
Viime viikon italialaisten ruokien innostuksessa lupasin tehdä chorizolla rikastettua pastaa. Asumme niin, että suurimmat marketit (Prisma ja Citymarket) sijaitsevat toisella puolella kaupunkia. Aika harvoin tulee ruokien perässä sinne saakka ajeltua, joten käymme ruokaostoksilla lähimpänä olevissa pienemmissä samojen ryhmien kaupoissa ja parin viikon välein myös Lidlissä. Katselen yleensä HeVi-osaston uutuuksia ja toivon löytäväni mielenkiintoisia, kokeiluun kannustavia juttuja. Tykkäämme molemmat munakoison mausta, mutta runsaasti öljyä vaativaa kasvista ei voi syödä päivittäin. Nyt löysin uudennäköistä, pitkää ja punertavaa munakoisoa. Kiinassa ja Japanissa matkustaneille tuo munakoiso lienee jo tuttu näky.


Pastahyllyjen uutuuksista olen lähes yhtä kiinnostunut. Tällä kertaa löysin Lidlistä kaunista rusettipastaa, jossa oli käytetty värjäämiseen sientä (tattia). Kylläpä sattui mukavasti! Ehkä itsetehty pasta saa jäädä taas seuraavaan kertaan, tuumailin. Aika voimakkaan makuisen pastakastikkeen seassa pasta kuin pasta maistuu hyvälle!


Tiesin jo etukäteen tekeväni pientä 'säätöä' Martta-illassa saamaani reseptiin, vaikka alkuperäisellä valmistuikin todella herkullista ruokaa. Minkäs teet, kun reseptin sieniä ei ole saatavilla ja makkara ei ole raakachorizoa vaan chorizo-salamia! Oman pastani etu on siinä, että ruoka valmistuu nopsaan eikä oikeastaan voi epäonnistua.




Aineet ja ohjeet herkkusieni-chorizo-munakoisopastaan (riittää ainakin neljälle)

pari rkl (oliivi)öljyä
pari valkosipulin kynttä tai yksikyntistä valkosipulia
pari salottisipulia tai punasipulia (minulla oli yksi molempia)
n. 300 g Chorizo-Paprikasalamia (Lidl)
munakoisoviipaleita haluamasi määrä
1 rasia herkkusieniä
1 tölkki säilöttyjä kirsikkatomaatteja
½ dl vettä
mustapippuria
chilimaustetta oman maun mukaan enemmän tai vähemmän
makeutta hieman (hunajaa tai sokeria)
(suolaa en itse lisännyt ollenkaan, vain 1 rkl worchester-kastiketta)
n. 1 dl tuoretta persiljaa tai jotakin muuta yrttiä (babypinaattia minulla)

Lisäksi joko itsetehtyä tai kuivapastaa haluamasi määrä.
Annoksen päälle rucolaa tai varhaissipulia ja parmesan- tai pecorino-raastetta.

  1. Puhdista ja pilko sienet. Jätä kuivumaan talouspaperin päälle.
  2. Pilko sipulit ja viipaloi huuhdottu munakoiso.
  3. Viipaloi chorizo-salami paloiksi. (poista ohut luonnonkuori halutessasi)
  4. Kuumenna vedenkeittimellä tai laita riittävästi pastan keitinvettä isoon kattilaan kuumenemaan. Lisää kiehuvaan veteen reippaasti merisuolaa.
  5. Tuorepasta kypsyy muutamassa minuutissa. Jos käytät kuivapastaa, katso keittoaika pussin kyljestä ja yritä ajoittaa pastan kypsyminen siihen, kun kastike on valmista. (Itseltäni meni n. 15 min.)
  6. Kuumenna öljy paistinpannulla, lisää sipulit, munakoiso ja hetken päästä chorizoviipaleet.
  7. Lisää paistinpannulle herkkusienet ja kääntele lastalla muutama minuutti. (voit haihduttaa nestettä sienistä kuivalla pannulla, mutta itse lisäsin suoraan)
  8. Kippaa tomaattitölkin sisältö pannulle (voit huuhdella tölkin tilkalla vettä).
  9. Kiehauta pari minuuttia ja lisää persilja, babypinaatti tms.
  10. Mausta seos pippurilla, chilillä ja halutessasi suolalla.
  11. Maistele kastiketta ja lisää halutessasi mausteita. 
  12. Pastan kypsyttyä kaada keitinvesi lävikön läpi ja kippaa pastat tarjoilukulhoon (kuumennettuun), kaada kastike päälle ja sekoittele keskenään. 
  13. Koristele pasta persiljalla, rucolalla tai varhaissipulilla ja juustoraasteella.
Hyvälle maistui tämäkin pasta-annos, etenkin Miehen mielestä oli todella hyvää. Saatanpa tehdä toisenkin kerran vastaavan annoksen, mutta silloin laitan koko pakkauksen munakoisoa. Tykkäsin itse eniten herkullista makua imeneistä munakoisoviipaleista. Niitä olisi saanut olla enemmänkin. Puolet pastasta jäi seuraavaan kertaan, joten taidan lisätä loput pari munakoisoa siihen. Luulen, että ne kannattaa kuullotella ensin paistinpannulla tilkassa oliiviöljyä.


Nyt olisi kyllä juuri oikea aika paastota hieman, jotta voisi syödä pääsiäisherkkuja hyvällä omallatunnolla. Mutta minkäs teet, kun ruoka vaan sattuu olemaan niin hyvää! 👌😋

Parmesan-juustoa ei meillä ollut tällä kertaa, mutta Emmental-raaste sopi korvikkeeksi.

4 kommenttia:

  1. Lidlin Deluxe pastat on ihan mun suosikkeja. Joulunaikaan sai sellaista munanauhapastaa, jota hamstrasin monta pussia ja nyt ne on käytetty, enkä ole sitä enää nähnyt Lidlissä. Harmi, saisivat ottaa ihan normi valikoimaan nämä herkkupastat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katselin eilen kaikki Lidlin tuorepastat, mutta mikään ei houkuttanut kuten tuo kaunis rusettipasta. Hyvä kuulla, että sieltä saa kausittain noin herkullista pastaa. Juhlapyhien aikaan yritän katsella huolella Lidlin uutuudet ja välillä teen upeita löytöjä, kuten kai sinäkin. ☆ Aurinkoa ja iloa sinulle Nanne!

      Poista
  2. Hyvältä näyttää, kiitos ohjeesta♥ Meillä vanhin tytär on Lidlissä töissä, joten sieltä tulee aina tietoa jos jotain uusia juttuja on tulossa, onkin paljon sellaisia tuotteita joita en olisi muuten edes osannut kokeilla:) Tytär tekee aina välillä noista Lidlin tuotteista pasta carbonara..oi että se on hyvää:)♥ Tosin voi makuun siihen vaikuttaa sekin, että itse ei paljoakaan tee sen ruuan eteen vaan istuu vaan kauniisti katettuun valmiiseen pöytään:) Mukavaa pääsiäisviikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota ruokaa suosittelen, on hyvää, helppoa ja riittoisaa. Oi kuinka kivaa, että saat istua valmiiseen pöytään. Nauti siitä! Lidlissä on lähes parhaat ja edullisimmat HeVi-tuotteet eikä tarvitse itse punnita. Olen kuullut monien opiskelijanuorten saaneen sieltä hyvän kesätyöpaikan. Aurinkoa sinnekin!

      Poista

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.