Sivut

sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

Pizzaa uudentyyppisellä pohjalla


Kävin eilen kirjastossa ja valvoin keskellä yötä monta tuntia. Nämä asiat liittyvät tämän päivän postaukseeni. Pienessä kiireessä nappasin kirjaston näytekirjapöydältä Robyn Russellin 'Gluteenitonta ruokaa koko perheelle'. Mukaan lähti pari muutakin ruokakirjaa. Selailin eilen reseptejä ja  suunnittelin tekeväni tänään hyvälle kuulostavaa gluteenitonta aamiaisleipää. Mutta kuinkas sitten kävikään.


Tiedän unieni kaikkoavan entistä kauemmaksi alkaessani selailla ruokablogeja. Siitä huolimatta välillä teen niin ja näinhän se pääsi käymään viime yönäkin. Ilahduin ja innostuin erityisen paljon Jennin Liemessä blogin täydellistä pizzaa  postauksesta. Jos et vielä ehtinyt lukea tuota, suosittelen lämpöisesti! Arvontaankin ehtii vielä tänään! Uskomatonta, että olin sattunut nappaamaan juuri Jennin suositteleman kirjan. Pakkohan siihen oli alkaa tutustua keskellä yötä. Tapahtuukohan muille ruokabloggaajille koskaan tällaista? Onneksi aamulla oli aikaa nukkua pitkään.

Katso linkistä muitakin Jokilaakson Juusto Oy:n uutuuksia!
Olen haeskellut viime aikoina maidottomia juustoja kauppamme valikoimista. Kookosjuusto oli itselleni totaalinen yllätys. En ollut kuullut tuosta vaihtoehdosta, mutta silti päätin ottaa paketin kokeiltavakseni. Paahdetun aamiaisleivän päällä juusto pysyi jämäkkänä. Olin toivonut sen hieman sulavan ja pehmenevän. Kookoksen maku sinällään ei kuulu sen paremmin ehdottomiin suosikkeihini kuin inhokkeihinikaan.


Yritin aamulla maistella juustoa semmoisenaan, mutta maku ei täysin vakuuttanut. Banaanin makuisen, pähkinäisen leivän ja kypsän avokadon seuraan se sopi aika hyvin. Jo tässä vaiheessa tiesin testaavani tätä juuston tyyppistä tuotetta pizzassani. Laitoin pizzataikinan tekeytymään heti aamusta ja aikomus oli syödä pizzaa myöhemmin iltapäivällä. Lounaalle sai välttää edellisen päivän jämät.


Olen kirjoittanut aika monta postausta pitsoista, joten tällä kertaa on vuorossa keskittyminen pohjataikinaan. Täysin gluteenittoman pitsapohjan tekeminen jäi vielä suunnittelu-asteelle. Haluaisin käyttää siinä hienojakoista riisijauhoa ja niitä ei ole vielä kaapissani. Sen sijaan härkäpapujauhopussini ei näytä itsestään hupenevan. Nyt oli hyvä tilaisuus testata noita eräässä blogissa pitsataikinaan suositeltuja jauhoja. Härkäpapujauhojen makuun totuttelu on takana, mutta silti halusin laittaa mukaan myös vehnäjauhoja. Kirjassa ja Jennin blogissa suositeltuja 00-jauhoja en ole osannut vielä etsiskelläkään. Ehkäpä Prisman valikoimista niitä voisi haeskella.

2 dl tomaattisurvosta, ½ tl suolaa, muutama valkosipulinkynsi ja kuivattua oreganoa saa tekeytyä muutaman tunnin jääkaapissa.
'Hyvä taikina on pizzan sielu.' Tämä siteeraamani kirjan lause kertoo pohjataikinan osuuden. Ilman täydellistä taikinaa on vaikea saada täydellistä pizzaa. Totta! Tomaattikastikkeen hauduttaminen tuntui jossakin vaiheessa olevan varmin tie pizzanirvanaan pääsemiseen. Nyt uudet ja raikkaammat tuulet taas puhaltavat. Pitkään keitetty tomaattikastike on kuulema 'tunkkainen'. Raikas maku syntyy vain tuoreista tai tölkkitomaateista. Itse tein tomaattikastikkeen purkkitavarasta ja maustoin kirjan ohjeiden mukaan. Pitänee ostaa pian kokonaisia tölkkitomaatteja.


Alkuvalmistelut on nyt tehty ja tarvittavat kasvispitsan aineet otettu esille. Talon Mies olisi kaivannut broileripitsaansa sinihomejuustoa, mutta joskus vaihtelu virkistää. Pitsa maistuu meille aina, kun joku jaksaa sitä tehdä.

Kesäkurpitsan viipaleista irtosi runsaasti nestettä 'suolaitketyksen' ansiosta. Kannattaa tehdä riittävän ajoissa.
Omaan pitsaani valitsin vihreitä kasviksia; kesäkurpitsaa, avokadoa ja varhaissipulia. Talon Mies tykkää lihasta, joten sitä hän tietenkin tulee saamaan. Mehevä broileri on hyvää, vaikka sinihomejuusto puuttui tällä kertaa. Punaleima -Emmental ruskistuu hienosti ja maistuu hyvälle pitsassa. Seuraavalla kerralla mozzarellaa minulle ja gorgonzolaa hänelle. Talon Miehelle maistuu tiukan tennismatsin jälkeen tämäkin versio. Siis ainakin toivon niin! (Jep,  kyllä maistui!)


Liemessä blogin linkistä saat hyvät ohjeet pohjataikinaan. Laitan myös oman ohjeeni tähän, jos joku haluaisi kokeilla. Ei ollut muuten ollenkaan hassumpaa, tykkäsin pohjan rapeudesta!! Taikina pysyy jääkaapissa käyttökelpoisena muutaman päivän ajan. Maku vaan paranee pitkällä kohotuksella.

Pohjataikina omaan viiteen pitsakiven kokoiseen pitsaan sekä hieman ohjeita

Tarkennusta ainemääriin! Jauhoja voi laittaa enemmän, jos taikina tuntuu liian löysälle!

300 g durum-vehnäjauhoja (n. 4,3 dl)
200 g härkäpapujauhoja (n. 3 dl)
(tai noin 7 dl ainoastaan vehnäjauhoja)
3,5 dl vettä (viileää, jos kohotat pitkään)
n. 1 tl tuorehiivaa (tai  ½ tl kuivahiivaa)
10 g (vajaa tl) hienoa merisuolaa
reilu rkl öljyä

  • Ota pari rkl vettä erikseen ja liuota suola siihen.
  • Kaada loppu vesi yleiskoneen kulhoon ja liuota hiiva siihen.
  • Käytä konetta aluksi vispilän kanssa nopeilla kierroksilla. Lisää veden sekaan noin 1/3 osa jauhoista ja anna koneen käydä 10 min. 
  • Lisää vesi-suolaliuos. Vaihda taikinakoukku ja lisää loput jauhoista. Vaivaa taikinaa toiset 10 min ja lisää sitten öljy. Vaivaa tämän jälkeen sen aikaa, että öljy on sekoittunut täysin taikinaan. (Omani oli hieman liian tiukkaa, joten lisäsi pari rkl vettä.)
  • Peitä kulho kostealla pyyheliinalla ja anna kohota n. 4 h huoneenlämmössä, jos aiot leipoa pizzaa samana päivänä.
  • Tee taikinasta muutama (n. 5 kpl) pallo ja anna niiden vielä kohota kostean liinan alla n. 2 tuntia. (Siirsin itse 3 kpl jääkaappiin kannelliseen rasiaan.)
  • Marinoi naturel-broilerinpalat ja paista ne paistinpannulla kypsiksi ennen pitsaan laittamista.
  • Säädä uuni niin kuumalle lämmölle kuin mahdollista. (250 - 300 ast) Laita samaan aikaan pitsakivi (jos omistat sellaisen) kuumenemaan uunin alatasolle.
  • Valmistele tomaattikastike, täytteet ja sopivat juustot leivinalustan viereen.
  • Kaulitse taikinasta ohuita pitsapohjia. 
  • Siirrä kaulittu pitsapohja pitsalapion avulla kuumalle pitsakivelle.
  • Paista yhtä pitsapohjaa kerrallaan alatasolla pari min ja lisää vasta sitten haluamiasi täytteitä. (Nostin itse siksi aikaa liesitason päälle.)
  • Paista pitsa valmiiksi ylätasolla. (Laita grillivastus päälle halutessasi, ei kiertoilmalämpöä.)
Täytteet pitsoihin kannattaa valita oman mieltymyksen mukaan. Joskus on hyvä kokeilla itselle aivan uudentyyppistä täytettä. Sehän saattaakin maistua herkulliselle. Meillä laitetaan lähes poikkeuksetta valkosipulia ja oreganoa kaikkiin pitsoihin. Pitsa ei ole pitsaa ilman niitä. Hmm.. ehkä pitäisi uskaltaa välillä jättää ne pois! 😋

Vesikastanjat eivät mahtuneet tällä kertaa kasvispitsaani. Ehkä toisella kertaa..


Pitsakiven päällä pohja paistuu rapeaksi parissa minuutissa. Täytteet päälle sen jälkeen ja ylimmälle tasolle pariksi minuutiksi. (grillivastus saa olla päällä)


Kasvispitsan maku olisi ollut itselleni täydellinen ilman dukkah-maustettakin. Tällä kertaa halusin testata tuota lempimausteseostani pitsaan. En pettynyt lainkaan. Nyt kasvisten seassa oli kivasti makua ja purutuntumaa.


Entä kookoksen makuinen juustovalmiste. Suli hyvin, mutta vieläkään kookos ei maistunut omaan suuhuni ainakaan liikaa. Parempaa joka tapauksessa hieman sulaneena kuin jääkaappikylmänä. Kasviksiin sopii aika kivasti pieni kookoksen maku chilin, valkosipulin ja tomaattikastikkeen lisäksi. Kyllähän tätä passaa syödä!


Broilerinfile, ananas, fetajuusto ja mausteet maistuvat pitsassa aina hyvälle. Niin myös tänään! Talon Mies tykkäsi tästä enemmän kuin kasvispitsasta. Minulla taisi mennä toisinpäin. Kasvikset maistuvat vaan niin hyvälle, vaikka tykkään broileristakin.


Tällaista tänään Hämeenlinnassa. Sää on mitä mainioin talviurheiluun, mutta minun piti tyytyä polvikivun takia penkkiurheiluun. Lahden kisojen seuraaminen antoi lisämaustetta tähän viikonloppuun. Hienosti suomalaiset pärjäsivät ja Krista Pärmakoski sai nousta nyt korkeimmmalle palkintokorokkeelle. Onnea Kristalle ja Onnea myös Iivolle pronssimitalista!

10 kommenttia:

  1. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 👋 Very happy now! 😁 My warmest thanks! 💖🌹

      Poista
  6. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.