Sivut

perjantai 20. huhtikuuta 2018

"Feta-pinaatti-minttu" -leipänen


Ihastuin Kyproksella suunnattoman paljon nopeasti kuumalla pannulla paistettuun välipalaleipään. Tänään oli vihdoin sopivasti aikaa ja ainekset koossa ryhtyä leivontahommiin kotioloissa. Leivän grillipaisto saa vielä odottaa, mutta mainio lopputulos syntyi paistinpannullakin. Ennen kaikkea tämän herkun valmistaminen ei vienyt liikaa aikaa. Taikinaa ei tarvitse kohotella ja täyte syntyy alle aikayksikön. 


Sattui niin hyvin, että olin ostanut jo aiemmin pitsapohjaan tarkoitettuja 00-jauhoja. Mielestäni Kyproksen leipäset oli tehty juuri noista jauhoista. Pääsin testaamaan eka kertaa Suomessa noita Etelä-Euroopassa käytettäviä, mainiosti leipoutuvia jauhoja. Yleensä pyrin käyttämään etupäässä terveellisiä kokojyväjauhoja, mutta tämä kerta on poikkeus. Pitäähän toki välillä saada herkutella miettimättä terveellisyyttä.

Eikös ole aika söpö tuo Kyproksen tuliaiseni eli posliininen mittakannu puukahvalla?
Lainasin kirjastosta viikolla "Hullaannu vegeen" kirjan, jossa oli tortillalättyjen ohje. Tuota reseptiä noudattaen sain ihan uskomattoman hyvin leipoutuvan taikinan. En tarvinnut ollenkaan jauhoja kaulitsemiseen ja leipä paistui todella kauniisti pannulla.


En ole tehnyt koskaan aiemmin taikinaa monitoimikoneen leikkurikulhossa. Epäilin kovasti, ettei noin pientä määrää taikinaa ole mitenkään mahdollista pyöräyttää siinä. Mutta niinpä vaan onnistui ja vielä paremmin kuin hyvin. Oli kyllä helppoa! ☺

Minttua olisi voinut laittaa täytteeseen enemmänkin, ehkä seuraavalla kerralla.





Aineet ja ohjeet feta-pinaatti-minttuleipäsiin (4 kpl)

Taikina
20 g kylmää voita
2½ dl vehnäjauhoja (00-jauhot parhaita)
(hiukan suolaa halutessasi)
1 dl kuumaa vettä

Täyte
1 pkt (150 g) kreikkalaista fetajuustoa (vuohenmaito)
65 g babypinaattia
n. 25 g tuoretta minttua
  1. Aloita tekemällä täyte ensin valmiiksi.
  2. Pilko huuhdotut ja lingotut pinaatit pienemmiksi ja kääntele niitä hetkinen kuumalla pannulla, kunnes neste on haihtunut.
  3. Lisää joukkoon pilkotut mintunlehdet ja ota pannu pois liedeltä.
  4. Murustele huolella feta edellisten joukkoon ja sekoita massaksi.
  5. Paloittele voi ja lisää ne jauhojen kanssa monitoimikoneen kulhoon.
  6. Sekoita murumaiseksi (pari minuuttia) ja lisää sitten kuuma vesi vähitellen koneen ollessa käynnissä. Parissa minuutissa taikinan pitäisi olla notkeaa.
  7. Jaa taikina neljään (tai useampaan, jos paistinpannusi on pienehkö) osaan, pyörittele pulliksi ja kaulitse ne ohuiksi lätyiksi. 
  8. Annostele täytettä lätyn toiselle puolelle, käännä toinen puoli päälle ja kaulitse leipä hieman ohuemmaksi. Katso, ettei täytettä pursua reunan yli.
  9. Paista kutakin leipää vuorollaan aika kuumalla paistinpannulla. Käännä ja anna myös toisen puolen paistua.
  10. Herkuttele leivillä heti lämpöisenä. Tosin maistui oikein hyvälle myös hieman jäähtyneenä.
  11. Halutessasi ripsauta hieman oliiviöljyä leivän pintaan.
Harkitsin hetkisen, kaipaisiko paistinpannu hieman rasvaa, mutta päädyin paistamaan leivät kuivalla pannulla. Luulen, että se oli ihan paras ratkaisu.




Fetajuustoni oli aika rasvaista, joten viimeisessä leivässä se pääsi sulamaan leivän sisällä. Olin pienentänyt lieden lämpöä ja paistoin kaksi leipää samaan aikaan. Makuasia, kummat olivat parempia. Miehelle ja minulle maistuivat (jos mahdollista) vielä paremmin kuin Kyproksen leivät. Saattoi johtua myös siitä, että olin kovasti tyytyväinen suoritukseeni. Ajatella, että noin ihania herkkuja voi tehdä kotona käden käänteessä.


Tässäpä saattaisi olla oivallinen idea vappubrunssin tarjoiluun. Suolaiset suupalat maistuvat yleensä kaikille ja ainakin meille tämä oli uutuus. Olen aiemmin luullut, että fetapiiraat kuuluu tehdä voitaikinaan. Nämä ovat kuitenkin hieman vähempikalorisia, joten voisi tehdä suuremmankin satsin samalla kertaa. Loput voi hyvin pakastaa ja ottaa sitten sieltä pieneen huikopalanälkään.


Aurinko ja kesän lähestyminen saa hymyn karehtimaan kasvoillamme. Lämpö tuntuu niin hyvälle pitkän ja pimeän talven jälkeen. Nauttikaa hyvät blogissani vierailleet pitkistä, valoisista illoista! Täällä Suomessa pimeys tulee nyt paljon myöhemmin kuin Välimeren maissa. Olemme sen kyllä ansainneet talven jälkeen. ☀

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.