Sivut

sunnuntai 29. huhtikuuta 2018

Herkullinen mojito-juustokakku (alkoholiton versio)


Oi sentään kun onnistuin tänään valmistamaan taivaallisen ihanan jälkiruoan tai kahvileivän. Eihän tätä voi olla ottamatta lisää! En muista, missä yhteydessä silmiini osui pääsiäisen aikaan sana mojito-juustokakku. Päätin jo silloin tehdä tätä kakkua mahdollisimman pian. Mojito maistuu sitruunalle tai limelle ja mintulle. Raikasta!


Lime, minttu ja valkosuklaa maustavat tämän juustokakun sitrusliköörin seurassa juuri sopivalla tavalla. Maku ei ole liian sitruunainen, liian makea eikä minttukaan dominoi makua. Kuinkahan moni lukijoistani on maistanut mojitoa Meksikossa? Eihän tähän kakkuun tullut aitoja mojito-drinkin aineita, ehkä joskus lähiaikoina teen. Tätä kakkua saattavat lapsetkin mieluilla, joten en ottanut mitään riskiä.

Koristeet ovat syötäviä, vaikka väri näyttääkin hieman epäilyttävälle kandeeratuissa limen kuorissa.
Mojito-nimen kuulin itse vasta muutama vuosi sitten. Ystäväni mainosti tuota raikasta ja hyvänmakuista juomaa. Pakkohan sitä oli testata myöhemmin Meksikon reissullamme. Yhdistän mojiton  edelleen leppoisien eläkepäivieni alkamiseen. Olimme varanneet hyvissä ajoin matkan Meksikoon tasavuosisynttäreitteni ja alkavien 'vapaaherrattaren' päivien kunniaksi. Juomasekoitukset eivät yleensä ole juttuni, mutta Meksiko & mojito jättivät lähtemättömän muistijäljen. Tuli vaan mieleeni tätä juustokakkua leipoessani.

Blogipostauksen takia oli 'pakko' lohkaista jo tänään yksi pieni pala. Mies tykkäsi paljon! 😋
Googlailin aikani mojito-juustokakkua ja löytyihän niitä ohjeita. Tuskin kukaan on tehnyt juuri samanlaista ja varmaan kaikki reseptit ovat loistavia. Tämä on ensimmäinen maistamani mojito-juustokakku, joten sillä perusteella paras ja herkullisin. Tein kakun aamulla, joten hyytyminen ei ole vielä täydellinen, kuten kuvasta näkyy.


Pohjalta kaikki alkaa, niin myös tämä kakku. Onneksi Mies lähti vielä eilen illalla ostamaan Domino-minttukeksejä, sillä niitähän meillä ei tietenkään ollut. Enpä tiedä saisiko mistään muista kekseistä yhtä hyvää mintun makua. Muutama pala Pätkis-suklaata ja omena sekä sula voi olivat muut pohjan aineet. Toivoin omenan hiukan keventävän ja pehmentävän pohjaa. Usein pohja on kova leikata ja vähän 'raskas'.

Muovikalvon hankkiminen kannatti. Juustokakun reunasta tuli siistimpi kuin aiemmin.
Nyt ei tullut liian jämäkkä pohja. Muutaman tunnin tekeytymisen jälkeen tätä oli tosi helppo leikata. Onnistuu varmaan pelkällä kakkulapiollakin.

Limoncello-liköörin alkoholi on haihtunut reilun 5 min keittämisen aikana.
En osannut päättää, sopisiko Philadelphia- vai Mascarpone-juusto mojito-makumaailmaan paremmin. Molempi parempi, päättelin. Onnistuisi varmaan mainiosti kummalla juustolla tahansa. Rahkaa tai creme fraichea en jostakin syystä halunnut laittaa tähän kokoonpanoon. Saattoi olla ihan viisas päätös, sillä valmiin kakun maku on hyvin pehmeä ja raikas.

Huolellisesti seuraamalla valkosuklaan sulatus onnistuu hyvin mikrossa.

Limoncello-liköörin kiehumisen (5 min) jälkeen silputtu minttu maustoi juoman. Liivatteet sulivat tähän hetken päästä.

Kahden limen kuoriraaste antoi ihanan raikkaan maun juustoseokseen. Limen mehua en laittanut tällä kertaa.


Aineet ja ohjeet Mojito-juustokakkuun (20 cm x 10 cm irtopohjavuokaan)

Pohja
n. 250 g minttu-domino keksejä
50 g pätkis-suklaata
1 omena
60 g voisulaa

Täyte
2 dl kuohukermaa
1 prk Philadelphia-juustoa (300 g)
1 prk Mascarpone-juustoa (250 g)
3 kpl valkosuklaapatukoita (126 g)
n. 1 dl Limoncello-likööriä (aitoon kuuluisi vaalea rommi)
reilu kourallinen tuoretta minttua
(halutessasi limen tai sitruunan mehua sekä sokeria, jos pidät makeammasta)
4 - 5 liivatetta

Koristeluun sitruunamelissan lehtiä ja kandeerattuja limen kuoria
  1. Pohjan tekeminen sujuu parhaiten monitoimikoneessa. Lisää kaikki aineet paitsi voisula ensin leikkurikulhoon. Pyöräytä hetki ja lisää sula voi.
  2.  Pyöräytä konetta, kunnes seos on sopivan tuntuista.
  3. Laita leivinpaperia  vuoan pohjalle ja reunakalvoa (tai leivinpaperia) irtopohjavuoan reunoille.  Painele pohjamassa tasaisesti vuoan pohjalle.
Vie vuoka jääkaappiin kovettumaan, kunnes täyte on valmista. Juustokkuja voi tehdä monista eri maitotuotteista, mutta tällä kertaa makua ja raikkautta tulee niin paljon, että pelkät kerma ja juusto toimivat.
Jos haluat tehdä alkoholittoman kakun, kiehuta aluksi likööriä tai vaaleaa rommin reilut 5 min. Liköörin maku tuntui todella makealle kiehuttamisen jälkeen, kun alkoholi oli haihtunut pois.
  1. Laita liivatteet kylmään veteen n. 5-7 minuutiksi.
  2. Sulata valkosuklaat (varovasti) mikrossa tai vesihauteessa.
  3. Vaahdota kerma (ei kovaksi saakka) ja lisää siihen juustot vatkaten.
  4. Lisää saman tien sulanut valkosuklaa massaan. Sekoita!
  5. Pese limet todella huolellisesti kuumalla vedellä ja harjalla. Raasta kuoret suoraan juustomassaan.
  6. Pilko reilusti vahvaa minttua ja lisää ne liköörin joukkoon.
  7. Puristele vesi liivatteista ja liuota lämpöiseen likööriin.
  8. Kaada likööriseos hiljalleen, vatkaten voimakkaasti juustoseokseen.
  9. Tasoittele massa pohjan päälle tasaiseksi kerrokseksi ja vie vuoka jääkaappiin tekeytymään useammaksi tunniksi. 
Kakku on tekeytynyt ja riittävästi kovettunut vasta seuraana päivänä. Me maistelimme kakkua hieman jo tänään. Makeutta oli riittävästi, joten ainakaan me emme kaivanneet tähän lisäsokeria. Katsotaan, mitä loput 'makuraadin' jäsenet tuumaavat vappuna!


Tiedätkö mitä ovat kandeeratut limen kuoret? Sokeroituja koristeita limestä, appelsiinista, sitruunasta jne voi tehdä kotona, jos jaksaa/viitsii nähdä hieman vaivaa. Innostuin näistä koristeista pääsiäisenä. Tänään en ollut väriin täysin tyytyväinen, mutta maku on hyvä. Googlaamalla löydät helposti ohjeita näiden tekemiseen.




Tänään oli aikaa puuhastella näiden herkullisten makujen kanssa. Ei mennyt päivä ihan hukkaan!

4 kommenttia:

  1. Nam nam nam! Ihan jo maistoin suussani miten raikkaalta tämä kakku maistuu!
    Itse olen maistanut Mojitoa ihan vaan jossain laivan baarissa, mutta sielläkin se maistui jo älyttömän hyvältä. Saati sitten Meksikossa. Tämä kakku vaikuttaa ihan mielettömän raikkaan makuiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos joku toinenkin pitää tästä makumaailmasta. Ihmettelen, ettei resepti ole aiemmin osunut silmiini, sillä minttu ja lime ovat suosikkimakujani. En laittanut tähän limen mehua, mutta seuraavalla kerralla testaan sitäkin. Herkullista vappua sinne ja lämmin kiitos kommentistasi Nanne!

      Poista
  2. Voi luoja kuinka ihanan näköinen ja varmasti myös makuinen kakku. Lulpris, vau mikä maku...tulee jo kuvasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ihana kommentti. Kiitos paljon! Vielä eilen maku oli kohdillaan, kun herketeltiin ystävien kanssa päiväkahveillä tällä. Makeutta taittoi ihanasti vadelmat, joita olin sulattanut 'Pipsan suklaakakun' kaveriksi. Uskallan suositella, sillä kaikki vieraamme ovat kehuneet tätä! :)) Aurinkoista loppuviikkoa!

      Poista

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.