Sivut

keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

Ternimaitoräiskäleitä, uunijuustoa ja ympäristötaidetta

Ympäristötaidetta Vanajaveden rantareitillä.
Kesä on mielettömän ihanaa aikaa ja yllätyksiä täynnä. Lähdin aamulla nyrpeänä kotoani. Hammaslääkärissä käynti ei erityisemmin ilahduta, mutta toistuu pakon sanelemana vuosittain. Hyvä asia, että oma hammaslääkärini on mielestäni yksi parhaita! Sovimme treffit ystäväni kanssa torille hammaslääkärin jälkeen.  


Oletkohan kuullut koskaan sanaa ternimaito? Se on lehmän äidinmaitoa, joka on tarkoitettu vastasyntyneen vasikan ensiravinnoksi. Terveellistä ja ravitsevaa, mutta aika harvinaista. Olen syönyt lapsuudessani jatkuvasti ternimaidosta tehtyä uunijuustoa ja pannaria. Maalaistalossa tuohon herkkuun ei tullut kiinnitettyä sen kummemmin huomiota. Kuinkahan monta kymmentä vuotta sitten sain sitä viimeksi? En muista, mutta tänään ostin litran pakastettua ternimaitoa torimyyjältä.


Torilla tapahtuu ja tänä kesänä olen käynyt siellä useammin kuin vuosiin. On mukava nähdä hyväntuulisia ihmisiä, ihailla kukkia ja ostella tuoreita kasviksia ja marjoja. Auringon valolla ja lämmöllä on ihmeellinen vaikutus. Torimyyjät lienevät tyytyväisiä, vaikkakin Hämeenlinnan torielämä on melko pientä. Mansikka-aikaan asiakkaita on tungokseen saakka, ainakin toivon niin!

Ternimaidosta tehty uunijuusto maistuu hyvälle sekä kuumana että kylmänä.
Olin jo unohtanut, kuinka valtavan helppoa ja herkullista on ternimaidosta tehty uunijuusto. Myyjä antoi varmuuden vuoksi emännän laatiman reseptin mukaan.

Uunijuustoa ternimaidosta aineet ja ohjeet

1 l ternimaitoa
1 tl suolaa
  • Laita uuni kuumenemaan 170 ast.
  • Voitele uunivuoka kevyesti voilla tai öljyllä.
  • Sekoita suola maitoon ja kaada uunivuokaan.
  • Paista juustoa uunissa n. 45-55 min keskitasolla.
  • Nauti juusto maustettuna kanelilla ja sokerilla. Hillo ja mansikat sopivat myös hyvin kyytipojiksi.
Tein viimeisistä raparperin varsista herkullista raparpericurdia sunnuntaina. Se oli oikein hyvää kuuman uunijuuston ja kotimaisten mansikoiden kanssa. Oli aika muistorikas ja maistuva välipala! Hyvä, että tässä herkussa on aika vähän kaloreita. Ternimaidon ravintosisältö


Yksi litra ternimaitoa riitti sekä uunijuustoon että räiskäleisiin. Paistoin letut vasta myöhään illalla, sillä uunijuusto piti pitkään nälän loitolla. Olin tehnyt taikinan valmiiksi ja toisaalta teki mieli maistaa erilaisia räiskäleitä.


Taikinasta tuli 20 cm valurautapannulla 7 tuhtia räiskälettä. Paistoin varmuuden vuoksi pienen voinokareen kanssa, jotta taikina ei jää kiinni pannulle.


Laitoin räiskäletaikinaan 4 dl ternimaitoa, 1 dl kevytmaitoa, ½ tl suolaa ja 1 dl vehnäjauhoja. Ei muuta!
Vispasin aineet sekaisin ja jätin taikinaan jääkaappiin muutamaksi tunniksi. Iltapala toi elävästi lapsuusmuistot mieleen. Äitini taisi useimmiten tehdä ternimaidosta pannaria ja olihan sekin hyvää joko hillon tai pelkän sokerin kanssa.


Mustikat ja itsetehty jäätelö sopivat täydellisesti räiskäleisiin. Oi joi, että maistuikin hyvälle. Aika erikoista, että laktoosi-intolerantikkona en saanut tästä maidosta mitään vatsanväänteitä. Suoraan maatilalta tullut ternimaito ei näköjään sisällä laktoosia - vai olenkohan päässyt eroon koko vaivasta?


Postaukseni tästä eteenpäin ei liity ruokaan, mutta laitan kuitenkin lopuksi päivällisen taidenäyttelyn 'kuvasatoa'. Ystäväni oli ajatellut, että menisimme taidenäyttelyyn. Sää oli niin hieno, että päädyimme sittenkin taas kerran kävelylle läheiseen puistoon. Yllätys oli melkoinen, kun saimme sekä taidenäyttelyn että ulkoilun. 


Muistin hämärästi kuulleeni jotakin Kaupunginpuistossa olevasta näyttelystä, mutta siitä huolimatta hämmästelimme näyttelyn runsaita, mielenkiintoisia teoksia.



Pikku hiljaa opastauluja lukiessani näyttelyn tarkoitus alkoi hahmottua. Tätä näyttelyä ei kätketty museon tiloihin vaan tuotiin kaikkien halukkaiden näkösälle puiston rantareitille. Tuo polku on itselleni niin tuttu vuosien takaa, että osaisin kulkea sen kautta melkein silmät ummessa. Asuimme aiemmin niin, että pyöräreitti kaupungille kulki juuri sen kautta. Tykkään tuosta reitistä edelleen tosi paljon, vaikka nyt asumme toisella puolella kaupunkia.



Alppiruusujen ja mansikankukkien runsaus ihmetyttivät reitin varrella. Ne ovat luonnon järjestämää 'taidetta'.



Aika moni tuntee Hämeenlinnan parhaiten ohikiitävän junan tai auton ikkunoista nähtynä. Rautatiesillan takana näkyvät Aulangon rakennukset ja vehreät puistomaiset maisemat. Suosittelen kaikille pysähtymään joskus näissä kauniissa ja suhteellisen rauhallisissa maisemissa. Kyllä täällä tekemistäkin löytyy!


Tämä sympaattinen taideteos oli yksi omista suosikeistani. Kaikki olivat hyviä ja niiden kertoma viesti tärkeä!


Matonkudetaidetta!







Oho! Voiko taidetta syntyä arvatkaas mistä? Raskaustesteistä tietenkin! 😉 




Kuinkahan lienee siellä ruudun toisella puolella? Oletko jo käynyt kesätapahtumissa? Kesä on lyhyt ja vaikuttaa, että tämä kesä edellistä vahäsateisempi. Nautitaan nyt tästä!  Lämmin kiitos taas sinulle, että ehdit kurkkaamaan blogini kuulumiset! 

2 kommenttia:

  1. Voi mitä herkkuja ja miten tulvahtikaan ihanat lapsuusmuistot mummolasta mieleen♥ Siellä aina päästiin tuolla uunijuustolla herkuttelemaan, että se oli hyvää:) En edes muista koska sellaista olisin maistanut..siitä on kyllä vuosia:) Hämeenlinna on kaunis kaupunki ja varmasti paljon kivaa nähtävää! Täällä ei ole vielä kummemmin keretty kesätapahtumissa käymään, mitä nyt muutamissa juoksutapahtumissa. Mukavaa loppuviikkoa 😍👋

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 😊Samoin kävi meille! En tiennyt, että ternimaitoa saa ostaa torilta, joten yllätyin iloisesti. 😁 Oli tosi hyvää!
      Näin aurinkoisena kesänä Hml on parhaimmillaan! Juokseminen on hieno harrastus!👍Hyvä Päde! Kivaa viikonloppua sinulle ja lämmin tervehdys täältä. Kiitos! 💖

      Poista

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.