Sivut

torstai 2. elokuuta 2018

Brita-kakku hurmaa vuosikymmenestä toiseen


Vieläkö muistat, milloin sait maistaa Brita-kakkua ensimmäisen kerran? Itselleni tuo hetki on jäänyt lähtemättömästi mieleen. Elettiin syyskesää 1987 ja olimme ystävämme 50v-syntymäpäivillä. Kakku näytti hieman 'kummalliselle'. Elettiinhän vielä kermapursotuskakkujen kulta-aikaa. Jo ensimmäinen suupala oli ihan uskomattoman ihanan makuinen. En ollut koskaan maistanut niin herkullista täytekakkua. Kermavaahtoa ja mansikoita rapsakkaan ja murean kakkupohjan sisällä ei jättänyt ketään kylmäksi. Juhlakalu joutui monistamaan reseptin varmaan aika monelle muullekin kuin minulle. Myöhemmin löysin lehdestä saman kakun ohjeen ja liimasin reseptikirjaani. Enpä osaa sanoa tarkkaa lukumäärää, kuinka usein olen kakkua leiponut, mutta useita kymmeniä kertoja vähintään.

Klikkaamalla kuvaa, saat ohjeen näkymään selkeämpänä! 

Tein oman Britani tällä kertaa gluteenittomilla jauhoilla. (Sunnuntai ja mantelijauhoja)
Brita-kakku on siitä ihana, että täytteeksi voi laittaa aina kauden marjoja, hedelmiä, raparperia tai mikä vaan parhaimmalle maistuu. Lapsille vaikka karkkeja ja popcorneja. Jouduin alkuaikona jakamaan itse reseptiä monelle kakkuun ihastuneelle. Tai en joutunut vaan olin aina yhtä iloisesti yllättynyt, kun sain kehuja kakustani. Brita-kakku on helppotekoinen, kun sen on kerran oppinut kunnolla tekemään. Kyllä muistan muutaman epäonnistumisen kakun ulkoasussa, mutta maku on ollut aina  suht' kohdillaan.


Marengin vaahdottamisen riittävän pitkään jouduin opettelemaan 'kantapään kautta'. Sokeri pitää valuttaa valkuaisvaahdon sekaan niin hitaasti, että se ehtii varmasti sulamaan. Alkuun hurautin sokerit lähes kerralla napakan vaahdon sekaan, vatkasin hetkisen ja levitin murotaikinan päälle. Sitten ihmettelin, kun marengista ei tullut rapeaa, vaan se lössähti ja lähes suli pohjataikinan päälle. Onnekseni satuin lukemaan ohjeen, jossa neuvottiin vatkaamaan niin kauan, että sokerikiteitä ei enää tunnu vaahdon seassa. Jo alkoivat marengit tuolla ohjeella onnistua!


Pari kertaa jouduin paistamaan Britani ilman hasselpähkinärouhetta. Ei tullut ihanaa kupruilevaa pintaa, vaan tylsän näköinen lättänä. En tykännyt ja olenkin aina varmistanut ennen leipomista, että hasselpähkinämurua löytyy kaapistani. Sitä paitsi sen maku on paahtuneena todella ihana. Itse en pysty syömään tuoretta hasselpähkinää allergian takia, mutta paahdettuna se on ihanaa eikä kutita kitalakea.


Tänään meillä oli juhlapäivä (43 v hääpäivä) ja päätin juhlistaa ruokailuamme tavallista herkullisemmalla jälkkärillä. Ajatuksena oli tehdä rahka-kermavaahtotäyte ja lisätä kakkuun mahdollisimman paljon erilaisia marjoja. Sisäkerroksiin tuli paljon herukoita ja päälle mansikoita, mustikoita, vadelmia ja herukoita. Sokeria en lisännyt kerman sekaan, koska ostinkin maustettuja rahkoja. Olipas aika veikeä maku tuossa lakritsirahkassa. Väri oli niin harmaantylsä, että sitä ja kermavaahtoa laitoin vain välikerroksiin. Päälle pursotin kermavaahto-vaniljarahkaa.




Yksi erinomainen ominaisuus vielä Brita-kakusta. Sitä tulee pellillinen, mutta voit käyttää, mitä tarvitset ja pakastaa loput. Brita menettää rapeutensa. jos sen pakastaa kermavaahdon kanssa. Kokemusta tuostakin on! Tällä kertaa käytin vain 1/4 osan levystä ja loput laitoin pakkaseen. Onpa mukava tietää, että yllätysvieraille on noin hyvää herkkua. Tai ehkä itselle tai Miehelle tulee joku päivä kova mielihalu saada Brita-kakkua. Aina kannattaa varautua! 


Etsin aamulla Brita-kakun ohjetta omasta blogistani, mutta en millään hakusanalla löytänyt. Eipä ihme, koska en ole siitä aiemmmin postannut. Olen kai tykännyt, että sama kakkuohje on jo tarpeeksi moneen kertaan kirjoitettu, ettei kukaan lue enää minun ohjettani. Tässä postauksessa (klikkaamalla kuvaa) se nyt kuitenkin tulee muistuttamaan tästä vuosihääpäivästämme. Sananen vielä siitä!


Pidämme molemmat paljon Juha Tapion tyylistä ja musiikista. Hämeenlinnassa on täksi kesäksi valmistunut Uusi kesäteatteri upeine katoksineen ja esitys perustuu Juha Tapion musiikkiin. Me vähän säästelimme näytökseen menoa hääpäivän varalle ja kaikeksi onneksi saimme vielä liput päivänäytökseen. Useat iltanäytökset ovat kuulema loppuunmyytyjä. 


Näytös oli tosiaan hyvä ja ikimuistoinen. Nyt on uuden katoksen kestävyys testattu, sillä heti toisen puoliajan alussa 'taivas repesi'. Vettä tuli taivaan täydeltä, ukkonen jylisi ja taisi muutama salamakin välähdellä. Teatteriväki hoiti tilanteen ihailtavalla rauhallisuudella ja ammattitaidolla. Näytöstä päästiin jatkamaan ja loppuosa sujui ilman keskeytyksiä. Lähes 30 asteen helle helpotti huomattavasti, joten uskon kaikkien loppujen lopuksi olleen erittäin tyytyväisiä näytökseen. 


Musiikki oli tässä teatteriesityksessä tärkeässä roolissa. Monta iki-ihanaa laulua jäi soimaan 'korvamatona' kotiin saakka. Nimikappale Kaksi puuta kosketti tietenkin meitä molempia eniten. Tuon laulun sanoja ei voinut kuunnella herkistymättä. Oli kiva tunne, kun se 'toinen puu' siinä vieressä liikuttui hänkin. Hämeenlinnan uudessa kesäteatterissa on nyt upeat puitteen vaativallekin katselijalle. Arvostimme paljon myös sitä, että teatteriyleisö otettiin hienosti vastaan liikenteen ohjauksin sekä näytökseen tullessa että sieltä lähtiessä. 


Näin kiva päivä meillä tänään. Toivon, että myös sinulla, joka tulit piipahtamaan blogissani on nyt kaikki hyvin. Elämä tuppaa olemaan sekä ylä- että alamäkeä. Kunpa muistaisi aina ajatella tätä päivää. Klisee, mutta sittenkin; eilinen jo meni ja huomisesta en vielä tiedä. Siispä yritän elää tämän hetken mahdollisimman täysillä.


Viikonloppu on taas lähellä ja sää muuttuu kuulema epävakaiseksi. Sateensuojat kannatta kaivella esille ja kuljettaa varmuuden vuoksi mukana. Tämä ikimuistoisen lämmin kesä säilyy varmasti useimpien mielessä pitkään. Nautitaan siitä vielä hetkinen! Ihan parasta on päästä uimaan juuri ennen nukkumaan menoa. Siitä kannatta nyt ottaa kaikki irti, jos suinkin mahdollista. Vesi on todella lämpöistä ja meillä on se etu, että läheisen järven vesi on nyt ihanan puhdasta.

7 kommenttia:

  1. Britakakku on niiin parasta herkkua! ♥
    Mäkin olen luvannut työkavereille leipoa mansikka-Britan vielä ennen lomalle jääntiä. Olen vaan vetkuttanut sitä, kun tuntuu että kerman kanssa saattaa tulla ongelmia näillä helteillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Britakakku on tosi ihanaa, joten maistuu varmaan työtovereille. En tiedä, auttoiko tuo rahka, mutta hyvin käyttäytyi. Herukat ja vadelmat maistuivat ihanille Britassa, joka on itsessään aika makea! Uskallan suositella, me ainakin tykättiin. 😋
      Kivaa viikonloppua sinne ja leipomisiin! 🤗

      Poista
  2. Tuo Britakakku näyttää niin herkulliselta! En olekkaan koskaan Britakakkua tehnyt, nyt on kyllä ehdottomasti joskus kokeiltava:) Sylintäydeltä lämpöisiä onnitteluja teille ja paljon ihania yhteisiä vuosia lisää♥ Paljon olette saaneet yhdessä kokea! Kivalta kuulosti teidän päivä, tuollaiset näytökset on mukavaa katsottavaa! Mukavaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
  3. Kiitos paljon Päde! Tänä vuonna ei tullut tasavuosia täyteen, joten vietettiin ihan kotoisaa yhdessäoloa, teatteri oli extraa. 😄
    Britakakku on ihan mainio ja yleensä kaikille maistuva herkku, suosittelen!
    Ihanaa viikonloppua sinne! 💖

    VastaaPoista
  4. Olen ollut niin kiireinen, että huomasin tämän ihanan postauksesi vasta nyt, lomalle asetuttuamme. Sydänlämpöiset onnittelut 43 v hääpäivästä! ❤️ Upeeta, mahtavaa! Brita-kakkusi kuulostaa juuri sopivalta, ja ihanan herkulliselta tuohon hetkeen. Uskaltaisinkohan kokeilla? Mutta arvaapas mitä... taas tässä kävi näin... Olemme aina pitäneet Juha Tapion Kaksi puuta -kappaletta "meidän kappaleenamme". Tämäkin vielä kaikkien muiden yhteensattumien jatkoksi 😉😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa ja ihmeellistä vai olisiko peräti johdatusta! 😇
      Lämmin kiitos onnitteluista!
      Tulin 19.30 muutaman päivän reissusta ja arvaas, minne sännättiin? No niinpä 🏌 etuysi ehdittiin kiertää.
      Kyllä toki Britakakku sinulta onnistuu! Nyt on marjat makoisimmillaan täytteeseen. 🍓
      Ihania lomatapahtumia sinne!

      Poista
    2. Niinpä! 😉 Kiitos. Minun etuysini meni tänään "ei-mainittavasti", mutta takaysiltä sain 18 bp 🏌️‍♀️👍
      Mukavaa viikkoa!

      Poista

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.