Sivut

sunnuntai 28. lokakuuta 2018

Mille-feuillea eli Napoleon-leivosta sanotaan myös tuhatlehdeksi

Tuhatlehtinen taitaa olla virallisempi nimi tälle joskus tuhatlehdeksi kutsutulle herkulle.
Mihin sinä käytit tänään saamasi ylimääräisen tunnin? Kellojen siirtelyä kesä- ja talvi- eli normaaliaikaan on jatkunut Suomessa 15.3.1981 alkaen eli 37 vuotta. Arvasitko, kuinka minä käytin tuntini? Tottakai sain päähäni leipoa pitkästä aikaa heti aamutuimaan,  heräsin tunteja ennen auringonnousua. 

Lehtitaikinaa, pestoa, kylmäsavulohta, katkarapuja ja kevätsipulia. Päälle reilusti mozzarellaa. 😋 
Saimme 'helpolla hyvää' suolaista syötävää aamiaisen jälkkäriksi ja lähes yhtä helpolla kahvileipää iltapäiväksi. Lehtitaikinaa tai voitaikinaa on hyvä pitää aina pakasteessa, mutta itselläni viimeiset levyt tuppaavat jäädä käyttämättä. 

Varmistin laatikon kyljestä, että taikinalla oli käyttöikää jäljellä vielä pari kuukautta.  
Paistoin leivonnaisten pohjat aamulla ja täytin iltapäivällä. Olipa helppoa sulattaa taikinalevyt, kaulita hieman ohuemmiksi, leikata paloiksi ja paistaa 200 ast. n. 12 min. Jäähtyneet pohjat leikkasin kahteen osaan terävällä veitsellä ennen täyttämistä.

Taikinapyörällä leikkaamistani reunasuikaleista olisi tullut hyvää 'muruseosta' pinnalle, mutta ei tuntunut tarpeelliselle! 
Nämä leivonnaiset olivat superhelppoja toteuttaa ja silti ihan supermaukkaita. Siis jos tykkää ylipäätänsä lehtitaikinaleivonnaisista. Minä tykkään aika monista, eniten ehkä ihan tavallisista joulutortuista. Tänään valmistin ensimmäisen kerran näitä ranskalaisia Napoleon-leivoksia eli rapeakuorisia, lehteviä herkkuja hillo- ja kermavaahtotäytteellä. Tuhatlehtinen nimi (millefoglie) tulee siitä, että leivonnaisessa sanotaan olevan 1000 kerrosta! 😂 Tuskinpa? Ranskalaiset huippuleipurit osaavat varmaankin leipoa riittävän määrän lehteviä kerroksia, mutta meille kelpasivat nämäkin.


Napoleon-leivosten viimeistely vei hieman enemmän aikaa kuin kahvin valuminen.
Googlasin muutamia ohjeita ja huomasin täytteen vaativan liivatetta yms, mutta siihen ei intoni riittänyt. Kermavaahdolla ja vaniljakiisselijauheella tuli riittävän hyvää vaahtoa. Köyhän miehen lakkahilloa eli karviais-porkkanahilloa jouduin hieman ohentamaan hedelmäliköörillä ja sekös antoi mainiota lisämakua. Päälle tullut tomusokerikuorrutus takasi leivonnaisten makeuden, mutta valuttelin silti koristeeksi suklaaraitoja. Tämän leivonnaisen saaminen suuhun onkin jo toinen juttu..


Kylmänä, mutta aurinkoisena lokakuun loppupuolen päivänä voi tapahtua kummia. Kävimme lenkillä ruoan valmistuessa "itsekseen" uunissa ja teimme aika erikoisen löydön. Lähes talloin nämä erinomaisesti säilyneet kantarellit. Onneksi vain melkein! Ja onneksi takissani oli irrotettava huppu, jolla saimme kiikutettua sienet kotiin!


Pienessä kohmeessa olleet sienet oli helppo huuhdella puhtaiksi ja pilkkoa kastiketta varren.
Eli nyt tuli todistettua, että hyviä kantarelleja voi löytyä vielä pakkasten alettua. Kastike odottaa valmiina huomista ruokaa!


Lopuksi vielä tämän päivän ateriamme kuvat. "Lentävät sardiinit" blogista löysin persimon-salaatin ja mahtavan makuisen ruoan ohjeet. Klikkaa Lempeän kodikas riisibroilerivuoka , jos kiinnostuit!


Hyvää alkavaa viikkoa sinulle ja lämmin kiitos vierailustasi blogissani! Kävely raikkaassa ulkoilmassa oli tosi piristävää. Pakkanen ei haittaa, kun laittaa riittävästi lämmintä päälle. Siihenkin täytyy taas totutella!

Jääpeite golfkentän pienen lammikon päällä oli aika 'cool' löytö sekin, puhumattakaan kantarelleista! 👌

2 kommenttia:

  1. Voihan tuhatlehikäinen! Harvemmin syön makeita, mutta tuota haluaisin todellakin maistaa 😋 Tuota ei muuten varmaan salassa syödäkään, suupielet taitavat paljastaa leivoksen rippeet 😂 Mukavaa kuulla, että niin persimon-salaatti kuin uunibroilerikin löysivät teidänkin pöytäänne 👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en pidä överimakeista, mutta pullat ja voitaikinaan tehdyt herkut maistuvat aina. 😁 Hieno uutinen, että pulla päivässä on ihan terveellinen tapa, luin juuri uutisista! 👍☕
      Kohtuus on tärkeintä kaikessa syömisessä. Herkutellaan siis hyvällä omallatunnolla! 🍰

      Poista

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.