Sivut

maanantai 3. joulukuuta 2018

Daim-taatelikakussa aavistus joulua

Taatelikakun hunnuttaminen tomusokerilla tai kuorruttaminen makealla olisi kaunistanut kakun ulkonäköä.
Yksi kurkistus vielä Espanjan lomaamme. Leivoin kuukauden aikana vain pari kertaa, mutta sitäkin herkullisempia juttuja. Taatelit roikkuivat kirjaimellisesti yllämme, joten pakkohan niistä oli kehitellä jotakin hyvää ja makeaa. 




Otin muutamia taateleita tarkempaan tarkasteluunkin, mutta ne olivat hieman raakoja. Kuulin vasta paluumatkalla, että niitä olisi voinut kypsyttää sisällä ja maistella tosi tuoreita ja hyvänmakuisia  taateleita.


Ostin sentään kaupasta useitakin taatelirasioita ja taateli-mantelikiekon. Siitä keksin tehdä eräänä aamuna pienen taatelikakun.



Raaka-aineiden kanssa oli tarjolla pientä niukkuutta. Sepä saattoikin olla plussaa, koska leivoin tavanomaisesta poikkeavan makuisen kakun. Kohottamiseen tarvittavan leivinjauheen tai soodan sijaan kippasin taikinan sekaan vaaleaa hapanjuurtani. Kerman tai smetanan tilalla käytin soijajogurttia ja majoneesia!? Luit aivan oikein! Muistin miettineeni jo aiemmin majoneesin lisäämistä makeaan leivontaan. Törkeän hyvä majoneesisuklaakakku -linkistä löydät lisätietoa asiasta.


Golfkierroksen välipalaksi varaamani iso Daim-suklaapatukka säästyi taatelikakkuun ja antoi siihen mukavaa makeutta ja purutuntumaa.


Tämän taatelikakun rakenne oli ällistyttävän täydellinen. Ei lässähtänyt ja oli silti todella pehmeä ja tahmaisen makea vielä seuraavanakin päivänä. Luulin kakun jääneen raa'aksi, mutta nähtävästi raaka-aineiden koostumuksesta johtuen sen kuuluikin olla juuri tällainen. Kokeilutikkuun ei jäänyt taikinaa, joten uskalsin ottaa pois uunista hieman ennen ajattelemaani aikaa.


Aineet ja ohjeet Daim-taatelikakkuun (n. 20 cm / 1 litran vuokaan)

n. 150 g taateli-manteliseosta (tai pelkkää taatelia)
1-2 dl vettä (kunnes pehmenee)

1 dl ruokosokeria
1 dl valkoista sokeria
½ dl öljyä + 1 dl Hellmann's majoneesia (tai 150 g voita)
2 dl jogurttia
Daim suklaapatukka (56 g)
2 kananmunaa

3 - 3½ dl vehnäjauhoja (laita ensin 2 dl ja lisää myöhemmin loput, jos taikina tuntuu liian löysälle)
1 tl leivinjauhetta + 1/2 tl soodaa (tätä en ole testannut)
2 tl kanelia
(2 rkl vaaleaa hapanjuurta minulla)

Voan voiteluun rasvaa ja korppujauhoja tai mantelijauhoja.

  • Pehmitä taatelit kuumentamalla ne kattilassa veden kanssa. Sekoittele, kunnes rakenne on pehmeä. (oman seokseni manteleita jouduin pilkkomaan paloiksi)
  • Voitele ja korppujauhoja (tai mantelijauhota) vuoka.
  • Pilko Daim-suklaa aika rouheiksi paloiksi.
  • Lisää hieman lämpöiseen taatelimassaan sokerit ja muut aineet luetellussa järjestyksessä sekoitellen esim puuhaarukalla. 
  • Yhdistä vehnäjauhot, kohotusaine ja kaneli. Lisää ne varovasti sekoitellen taikinaan.
  • Kaada taikina vuokaan ja paista n. 200 ast uunin keskitasolla n. 40-50 min. Kokeile kypsyyttä tikulla ja ota pois uunista, kun taikinaa ei tartu tikkuun.
Paistoaikaa on tosiaankin vaikea sanoa, koska uunit ovat niin erilaisia. Espanjan asunnon uunissa ylävastukset olivat ilman suojaa näkyvillä. Ne kuumensivat keskitasolla olevat kokkaukset pinnalta liian nopeasti, joten jouduin paistamaan tämän kakun alatasolla. Lopputulos onnistui sittenkin hyvin, vaikka muuta pelkäsin.



Tässä tulikin sitten viimeisin postaus Espanjan kokkauksistani. Kuvia katsellessani en voi välttyä kaipaamasta tuota valon määrää. Kuvien onnistumista ei tarvinnut jännittää. Kotona on kaikin puolin helpompaa laittaa ruokaa ja leipoa, mutta kuvien onnistuminen onkin jo toinen juttu. Pitänee harkita keinovalon hankkimista!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.