Sivut

torstai 28. maaliskuuta 2019

Naanleipää valurautapannulta

Psstt.. Klikkaahan blogit.fi kuvaketta! 3. sija ruoka/juoma kategoriassa tuntuu hienolle!
Odotan innokkaasti torstaisin sanomalehteä. En suinkaan uutisten takia, niitä tuppaa tulemaan päivän mittaan liikaakin joka tuutista. Hämeen Sanomissa on mahtava ruoka-aukeama, josta ammennan usein vinkkejä ja reseptejä kokkailuuni. Tämän aamun lehdestä nappasin muutaman viikon idulla ollutta leipomisideaa. Naan-leipää kannattaa tehdä itse, sillä se ei vaadi sen erityisempää jauhopeukaloa eikä edes uunin lämmitystä. Leivät onnistuvat mainiosti pannulla paistaen. Täältä löytyy ohje, jonka muistin lukeneeni joskus aiemmin.  

Tästä linkistä löydät ihanan Saaran naan-leipäohjeen! ❤
Olen leiponut muutamia kertoja kyseistä leipää ja joskus ostan keittoruoan kylkeen kahden naan-leivän valmispakkauksen. Hyvälle sekin maistuu, mutta tänään Intiasta lähtöisin oleva rieskatyyppinen leipä nousi uudelle tasolle. Voi sentään, jos osaisin kertoa kuinka ihanalle se maistui keiton kanssa. Parasta kaikessa, että taikinasta jäi yli puolet kylmäkohoamaan jääkaappiin, joten huomennakin on mahdollisuus saada naan-leipää suoraan pannulta. Alkavan viikonlopun kunniaksi tulinen katkisruukku intialaisin maustein on suunnitelmissa.


Taikinan onnistuminen leivonnassa saattaa olla pienestä kiinni. En osaa sanoa, mikä meni tänään nappiin, mutta leipien teossa kaikki tuntui onnistuvan 'kuin tanssi'. Ei sitä aina aamulla herätessään voi tietää, mitä herkkua saa muutaman tunnin päästä lounaalla maistaa! Ei minulla ollut aikomustakaan tehdä tänään leipää, saatikka intialaista naan-leipää. Pakasteessa olisi ollut ihan kelvollisia juureentehtyjä sämpylöitä ja leipää. 


Mietin sentää hetkisen, onko järkevää leipoa heti tänään, koska osa aineista puuttui. Eniten mietitytti hasselpähkinämaidon käyttäminen tässä taikinasssa, mutta halusin hyödyntää avatun purkkini. Vaikea kuvitella, että näistä olisi voinut tulla vielä parempia. Lisäksi laitoin paksun jogurtin puuttuessa sen tilalle kermaviiliä. 


Naan-leipä (10 kpl/Riikka Happosen ohjeella, suluissa omat muutokset)

5 dl durum-vehnäjauhoja
5 dl puolikarkeita vehnäjauhoja
2 tl kuivahiivaa
½ tl suolaa (laitoin 1 tl)
3 dl maitoa (hasselpähkinämaitoa minulla)
1 kananmuna
2 rkl öljyä (rypsiöljyä minulla)
2 dl paksua jogurttia (kermaviiliä minulla)
2 rkl gheetä valeluun (+ hiukan öljyä/gheetä pannun voiteluun)
  • Siivilöi jauhot taikinakulhoon ja lisää niihin hiiva ja suola.
  • Vatkaa toisessa kulhossa jogurtti tai kermaviili, kananmuna sekä öljy tasaiseksi seokseksi.
  • Kuumenna maito kädenlämpöiseksi ja lisää se jauhojen joukkoon. (tein pienen kuopan keskelle ja sekoitin maidon pikkuhiljaa jauhoihin)
  • Lisää jogurttiseos taikinakulhoon ja aloita saman tien vaivaaminen.
  • Alusta/vaivaa taikinaa n.5-10 min, kunnes se tuntuu kimmoisalle ja irtoaa hyvin kulhon reunoista. (ohjeessa neuvottiin vaivaamaan kulhossa ja pöydällä 5 min)
  • Öljyä kulho kevyesti ja anna taikinan kohota liinan alla useampi tunti. (mikro on vedoton paikka kohotukseen)
  • Vaivaa kohonnutta taikinaa vielä hetki ja jaa se 10 osaan. 
  • Muotoile taikinapalloista naan-leipiä joko sormin tai tarvittaessa kaulimella. (oma taikinani oli niin pehmoista, että onnistui hyvin sormien avulla)
  • Lämmitä paistinpannu kuumaksi ja paista leipää toiselta puolelta (ohjeessa oli 3-4 min, mutta omani oli valmis reilun min kuluttua, oli ehkä liian kuuma pannu alussa) ja sitten toiselta puolelta vielä muutama minuutti.
  • Voitele lämpimiä leipiä kirkastetulla voilla eli gheellä ja tarjoa heti kuumina.
Valurautapannulla paistamista jouduin itse harjoittelemaan. Pannu kuumeni aluksi aivan liikaa ja leipään tuli tummia läiskiä lähes saman tien. Onneksi älysin ottaa pannun syrjään hetkeksi ja pienensin samalla lämpöä. Loput leivät kohosivat paremmin, koska saivat olla pannulla n. 2 min ennen kääntämistä. Pannun pohjaan kertynyttä mustaa 'karstaa' poistin talouspaperiin lorauttamani öljyn avulla. 



Kurkumalla, inkiväärillä, chilillä, valkosipulilla ja thaibasilikalla maustettu 'tavallinen' broilerin jauhelihasta valmistettu keitto maistui aiempaakin paremmalle naan-leivän seurassa. Tällä kertaa keitossa oli perunoiden lisäksi palsternakka, porkkanaa, n. 1dl punaisia linssejä ja parsakaalia. Valion ruokakerma kookoksella antaa ihanaa makua ja pehmeyttä keittoon. Sweet chili saucen makeus ja balsamietikan avulla saatu hapokkuus viimeistelevät keiton täydelliseksi. Teen usein keittoa reilusti, koska se vain paranee lämmitettäessä. 



Taikinan kohoamista odotellessa ehdin tehdä kävelylenkin kevään merkkien tarkkailut mielessäni. Kolme telkkää on uiskennellut muutaman päivän läheisessä purossa. Kännykkäkameralla niistä ei kuitenkaan saanut kunnon kuvaa. Mutta kiva oli nähdä nuo kevääseen kuuluvat vesilinnut ja kuulla joutsenien huudot. 





Nyt sää lämpenee ja kevät edistyy reippain askelin. Ihanaa, että yöpakkasten hellitettyä katupölyjen poistaminen päästään aloittamaan. Kestetään se vielä ja sitten nautitaan keväästä ja lähestyvästä pääsiäisajasta!



4 kommenttia:

  1. Voi ihanan näköistä! Pannu-naan-leivät muuttavat ihan kotona tehdyn naan-leipäkäsityksen. Enpä tiennyt, että pannu-naan-leivät ovat olleet nyt muuallakin esillä :D ja ihania keväisiä kuvia :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tandooriuunissa paistuneita ei tietenkään voita mikään, mutta nämä tulevat leikiten hopealle! Kevät on niin hienoa aikaa luonnossa, että sinne pitää päästä joka aamu fiilistelemään. Hyvää loppuviikkoa sinulle! ☀️🙋‍♀️

      Poista
  2. Yes, naan-leipä on niin hyvää. Tätä ohjetta pitää kokeilla, kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä 👌 ja itsetehty antaa vielä jotain muutakin; "mä tein tämän herkullisen leivän ihan itse" -tunne on vaan niin palkitsevaa.
      Tosi ihanaa, että tulit käymään blogissani jättäen kommentin!🤗💗

      Poista

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.