Sivut

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Burgeritäytteitä


Kirjoitin eilen ohjeen ihanan herkullisiin burgersämpylöihin ja tässä tulee täytevaihtoehtoja. Omaa lempitäytettäni eli itsetehtyä savulohta Remouladekastikkeella ja kasviksilla aion tehdä tänään iltapalaksi. 


Rapea salaatti, paprika ja hyvänmakuiset tomaatit kuuluvat oman makumieltymykseni burgeriin.


Tällä kertaa tein aamupäivällä kasvispikkelsiä jääkaappiin tekeytymään.

Liemi

limen raastettua kuorta (hyvin pestyn)
1 limen mehu
1 rkl sitruunan makuista oliiviöljyä
1 rkl hunajaa (sokeria) 
ripaus suolaa
pippuria myllystä

Näitä vihanneksia jääkaapistani löytyi.

1 punainen suippopaprika
1 punainen chili 
n. 10 cm pätkä kesäkurpitsaa
pätkä palsternakkaa
 purjon vihreitä sisuslehtiä
hiukan tuoretta valkosipulia

Liemen ainekset purkin pohjalle ja aika pieniksi pilkotut kasvikset sekaan!

Keltaiset kasvispihvit 


Aineet

380 g kikherneitä 
380 g punaisia linssejä
340 g maissia

100 g pehmeää valkosipulinmakuista fetaa
1 kananmuna
1-2 rkl vehnäjauhoja
(loraus kuohukermaa)

1 tl hienoa merisuolaa
2 tl juustokuminaa
1 tl savupaprikaa
1 tl kurkumaa
1/2 tl kanelia

sekä 2 tl kasvisliemijauhetta (luomu, vähäsuolainen)

Kaikki aineet tehosekoittimeen ja muutaman minuutin pyöräytys. Paistetaan lettupannulla aika miedolla lämmöllä pitkään. (kuumalla pinta palaa ja pihvi murenee helposti käännettäessä)
Kasvispihvitaikinaa tuli paljon, mutta ostamani purkit (Pirkka) olivat tuon kokoisia. Ylimääräiset pihvit voi pakastaa.




Jauhelihapihvit


n. 500 g hyvää jauhelihaa (suoraan lihatiskiltä)
1/2 tl suolaa
mustapippuria myllystä
pienehkö solottisipuli ja 1 valkosipulin kynsi
 (voissa kuullotettuna lisätään hieman jäähtyneenä taikinaan)

Taikina sekoitetaan huolellisesti ja muotoillaan pihveiksi. Isot ja herkulliset pihvit paistuvat parhaiten blinipannulla, kesällä tietenkin grillissä.

Itsetehdyn majoneesin ohje löytyy googlaamalla esim "Kikka kolmonen eli helpoin majoneesi ikinä" - TS Ruoka 


Me käytimme valmista Auran kurkkumajoneesia ja olimme tyytyväisiä makuun.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.