Sivut

tiistai 18. huhtikuuta 2017

Broileria ja risottoa suurella sydämellä

Aikuiset saivat lisätä halutessaan omaan annokseensa suolaa ja mausteita pöydässä. 
Ruoan jakaminen eli yhdessä syöminen perheen ja ystävien kanssa koskettaa itseäni paljon. Ruoka itsessään ei ole pääosassa vaan mieliinpainuvat hyvät hetket pöydän ääressä. Olen todella kiitollinen kaikista muistoista, jotka liittyvät näihin ohikiitäviin mutta ikimuistoisiin tilanteisiin. Nykyisin syömme talon Miehen kanssa useimmiten kaksistaan, joten arvostamme entistä enemmän näitä isolla porukalla ateriointeja.

Virpovitsat ovat kauniita, perinteisiä pääsiäiskoristeita.
Pääsiäispäivän ateria suunniteltiin nopsaan ja valmistettiin suurella sydämellä ja monilla käsillä. Oma kokkaukseni ei ansaitse tällä(kään) kertaa kunniamainintoja. Unohdin hetkeksi paahtuvien pinjansiementen vahtimisen ja niinhän ne kärähtivät käyttökelvottomiksi. Miniäni huolella valmistama salaatti syötiin sitten ilman siemeniä. Sentään onnistuin tekemään vakiolisukettani eli voissa paistettuja porkkanasuikaleita kunnialla. 

Salaatissa maistui kurkku ja paprika sekä fetajuusto, punasipuli ja salaatinkastike. Nam nam!
Risoton tekeminen oli myös oma ohjelmanumeronsa enkä olisi selvinnyt tehtävästä ilman poikaani. Alku lähti oikein mukavasti kuullotellessani riisiä voissa ja samalla seurustellessani ja mainostaessani halukkuuttani kokata suurelle porukalle. "Älä nuolaise ennen kuin tipahtaa!" sananlasku sopisi tähän kohtaan. Tarkoitus oli lisätä seuraavaksi muutama dl valkoviiniä riisien sekaan, mutta niinhän se unohtui. Yritin lohduttaa itseäni, että pinjansiemenepisodi sotki ajatukseni. Selityksiä selityksiä! Usein ennenkin olen huomannut, että teen paljon parempaa ruokaa, kun valmistelen kaiken etukäteen. Ihailen suunnattomasti tv-kokkeja, jotka osaavat puhua kameralle ja tehdä samalla herkullista ruokaa. Risotto onnistui kuitenkin hienosti kiitos "apukokin", joka joutui tekemään kaupassa käynnin ohella monta muutakin asiaa ruoan eteen. Kasvisliemen lisäily ja risoton sekoittelu sekä parmesanjuuston raastaminen hoitui häneltä ongelmitta. Risotto maistui hyvin kaikille!


Tärkeimmän panoksen yhteiseen ruokahetkeen tekivät reippaat tytöt. He kattoivat pöydän. Taittelivat servetit ja tekivät hienot nimilaput jokaiselle. Olipa helppoa löytää oma paikkansa eikä tarvinnut viime hetkellä miettiä, kuka istuu missäkin :))

Broileri oli pääsiäispäivän aterian helppo ja kaikille maistuva proteiiniannos.  
Alkuun sain fileisiin ruskean pinnan paistamalla ne voi-öljyseoksessa. 
Siirsin fileet isoon uunivuokaan ja lisäsin hitusen suolaa sekä purkillisen (2 dl) Valion kolmen juuston kermaa. Siitä tuli riittävästi makua eikä liian voimakkaita mausteita, koska ruokailijoina oli neljä alle kouluikäistä lasta. Vuoka sai tekeytyä uunissa kunnes muut valmistelut olivat valmiita. Broileri maistui hyvin sekä lapsille että aikuisille. Onneksi fileet eivät kuivuneet sillä uuni oli riittävän pienellä lämmöllä.

Kaunis kiitos näiden Johannan hankkimien kukkasten kera kaikille mukana olleille!
Myöhemmin oli hauskaa pelata pihalla petankia ja muita pelejä isolla 9 hengen porukalla :))
Kivan päivän jälkeen oli ilo ajella talon Miehen kanssa seuraamaan Tanssii tähtien kanssa livelähetystä kuvauspaikalle. Iso kiitos tästä ikimuistoisesta tilaisuudesta Helille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.