Sivut

keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Broileria maissilastukuorrutteella


Fetasalaatin, tacolastujen ja maissikuorrutetun broilerin maku hellii makuhermoja. 
Tämä on yksi niistä broileriruoista, jolla tekee mieli herkutella silloin tällöin. Olen tehnyt tätä vaihdellen täytteitä ja lisukkeita. Iltapalana riittää salaatti ja maissilastut kylkeen, mutta lounaalla tai päivällisellä paahdetut uunijuurekset, maissintähkät, risotto, bataattiranskikset, tms. täydentävät ateriaa. Sain tällä reseptillä valmistettua broileria viime kesänä pikkusiskoni luona ja ihastuin heti. Ruoan valmistamiseen kuluu jonkin verran aikaa, mutta sitähän on aina mieluisaan asiaan riittävästi.


Tällä kertaa broilerin sisälle tuli ilmakuivattua kinkkua ja Polar leppäsavujuustoa.

K-Menu Maissilastut (400 g) sopivat hienosti broilerin kuorrutukseen, koska eivät ole liian mausteisia.
Tee näin

1. Murskaa maissilastut karkeahkoksi murskaksi.
2. Nuiji broilerileikkeet ohueksi muovikelmun sisällä.


3. Mausta leikkeet ripauksella suolaa ja muita haluamiasi mausteita. (pippuria, tacoa)
4. Levitä juustoa ja kinkkuviipaleita leikkeiden päälle.
5. Taita leikkeet kaksinkerroin ja kiinnitä cocktailtikuilla vastakkain, jotta täyte pysyy sisällä.
6. Leivitä broilerileikkeet maissilastuissa molemmin puolin käännellen.

Maissimursketta saa olla reilusti broilerin päällä. 

7. Paista broilereihin rapean ruskea pinta paistinpannulla voi-öljyseoksessa.
8. Kypsennä lopuksi uunissa 200 ast lämmössä n. 15 min, jos leikkeet ovat paksuja. 

Toinen vaihtoehto on kypsentää ne paistinpannun pienellä lämmöllä riittävän kauan. Älä kuitenkaan peitä pannua kannella, ettei rapea maissilastukuorrute pehmene. 

Mozzarella-basilika salaatti sopii myös erinomaisesti tämän ruoan lisukkeeksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.