Sivut

tiistai 9. toukokuuta 2017

Gourmeeta arkena liikoja ahertamatta


Hyvä ruoka - parempi mieli! On helppoa allekirjoittaa tämä totuus tämänpäiväisen lounaan jälkeen. Suunnittelimme jo viikonlopulle savulohta pitkän tauon jälkeen, mutta jäi vain aikomukseksi. Nyt oli juuri oikea aika herkutella hyvällä ruoalla, kun leikkauksen jälkeiset kivut alkavat pikku hiljaa helpottaa. Parasta kaikessa, että teimme koko aterian yhdessä talon Miehen kanssa :))
Tänäänkään ei ollut tarkoitus postata mitään, mutta tuli niin hyvää ruokaa, että kirjaanpa muistiin ainakin itselleni.


Yllä olevaa linkkiä klikkaamalla voit halutessasi katsoa vinkkejä savustukseen.
Tänään oli D-leikattu eli ruodoton kilon painoinen file. Se savustui kypsän mehukkaaksi n. 45 minuutissa.
Valkosipuliperunat ovat meidän molempien lempparia, mutta lihan syönnin vähenemisen myötä niitä on tullut tehtyä aiempaa harvemmin. 
Jääkaapistamme löytyi 5 Rosamunda uuniperunaa, useampaa lajia sipulia ja porkkanoita. Helppohan niistä oli valmistaa lisuketta lohelle.


Valkosipuliperunat maistuvat maukkaille paistinpannullakin valmistettuina.

Valkosipuliperunat uunitta onnistuivat meiltä mainiosti Espanjassa, joten miksi ei Suomessa?

Tee näin
1. Kuori ja pilko perunat, kuivaa talouspaperilla.
2. Laita kuumaan paistokasariin voita (tai voi-öljyseosta).
3. Kippaa perunat voihin ja anna ruskistua samalla, kun pilkot valkosipulit. Laita reilusti, jos tykkäät!
4. Kääntele perunapaloja, jotta ruskistuvat myös toiselta puolelta.
5. Pienennä lämpöä ja lisää valkosipulit pannulle, freesaa hetki.
6. Mausta suolalla, sekoittele ja kaada kermaa päälle.


7. Nyt perunat saavat kypsyä kaikessa rauhassa ainakin 20 min pienellä lämmöllä kannen alla. (Olivat kypsiä jo 15 min kuluttua) Toinen vaihtoehto on valmistaa perunat uunissa muutaman kerran välillä käännellen (n. 45 min/200 ast).

Toinen lisuke tänään, joka sopi hyvin lohen kanssa

n. 2 rkl avocadoöljyä
2 porkkanaa kuorittuna ja paloiteltuna
pätkä purjosipulia
3 salottisipulia
5 varhaissipulia (osa koristeeksi)
muutama tippa nestemäistä jalosavua
suolaa oman maun mukaan
kuivattua yrttiä (meillä rakuunaa)


Porkkanapalat freesataan rapeiksi ja pinnaltaan vähän ruskeiksi.


Sitten lisätään sipulit, pienennetään lämpöä, kuullotellaan kääntelemällä. Purutuntumaa pitää porkkanoihin jäädä, joten pienellä lämmöllä muutama minuutti viimeistellään.
Mausteet ja nestemäinen savu sekaan, kääntelyä ja lautaselle!

Savuaromi on hyvää, kun ei roiskauta liikaa.
Lidlistä ostettu pesto-kastike ja lauantaina tehty Guacamole maistuivat lisukkeena täydellisesti savustetun lohen ja vihannesten kanssa.
Jos ei tällä nälkä lähde, täytyy santsata. Minulla suu olisi syönyt vaan vatsa ei vetänyt enempää.
Ihan pakko lisätä vielä tämä eilen ikkunan läpi nappaamani kuva. Vuosisadan sääilmiö ;(

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.