Sivut

maanantai 8. toukokuuta 2017

Pitopiiraat vierasvaraksi ja kevään juhliin

Salaattia, avocadoa, kurkkua, tomaattia,  juustoa, kylmäsavulohta; mitä saisi sinulle olla?
Kevään juhlakausi huipentuu toukokuun lopussa monessa perheessä kovasti odotettuihin valmistujaisjuhliin. Juhlia on mukava suunnitella koko perheen voimin ja sopia hyvissä ajoin tarjoilusta. Nykyisin lienee tapana tilata ainakin osa tarjottavista ammattilaisilta, mutta itse kotona leivotut suolaiset tai makeat pikkutarjottavat ovat tärkeitä. Omien poikieni ylioppilasjuhliin halusin aikoinaan leipoa kaiken itse, vaikka toukokuu olikin kiireisintä aikaa työssäni. Tykkäsin jo silloin niin paljon leipomisesta, että toukokuun viikonloput täytin pakkasta ja juhlapäivän aattona oli kiva ottaa omia leivonnaisia sulamaan.   


Piiraiden ulkonäkö epäilyttää, mutta maku on mitä parhain.
Pitopiiraat ja lusikkaleivät olivat takuuvarmoja juhlatarjottavia. Lusikkaleipien ohjeen postasin muutama viikko sitten ja tänään haluan jakaa piiraiden ohjeen. Nämä ovat mielestäni helpompia tehdä kuin karjalanpiirakat.Tosin rasvaa tulee reilusti, mutta piiras on pienikokoinen eikä ole tarkoituskaan syödä "mahan täydeltä".


Juuri keitetty riisipuuro, metsävadelmat ja ripaus kookossokeria antaa puhtia leivontaan!
Puuroa tulee reilusti, koska sitä tekee mieli kuitenkin hieman maistella heti tuoreeltaan. Maistuu myös kylmänä iltapalana hillon kanssa.

Riisipuurotäyte (riittää reilusti yli 40 piirakkaan) 


2 dl vettä

2 dl puuroriisiä
1 l punaista maitoa (tai 8 dl vähärasvaista + 2 dl kermaa)
1 tl suolaa


Pohjaan palamaton kattila (teflon) ja Kiehu-maito varmistavat onnistuneen puuron.

Ohje riisipuuroon löytyy riisipussin kyljestä(kin)


1. Keitä huuhdeltuja riisejä, kunnes vesi on imeytynyt.

2. Lisää maito ja kiehuttele lempeällä lämmöllä 40-50 min.
3. Mausta puuro suolalla ja halutessasi nokareella voita.

Jätä puuro jäähtymään ja siirry kuoritaikinan tekoon.


Aineet kuoritaikinaan n. 35 piirakkaan


250 g voita

4 - 4,5 dl vehnäjauhoja
2 dl perunasosehiutaleita



Ohje kuoritaikinaan


1. Nypi voi ja jauhot tasaiseksi seokseksi.

2. Lisää perunasosehiutaleet ja sekoita hetki.
3. Anna taikinan kovettua kylmässä vähintään puoli tuntia.


Liian kylmä taikina murenee helposti, joten lämmitä hieman jos oli pidempään jääkaapissa.
Jaa taikina vähintään kahteen osaan ja kaulitse tasaiseksi, ohuehkoksi levyksi runsaasti jauhotetulla alustalla.
Ota taikinasta muotilla (n.8 cm) tai teekupilla pyöreitä piirakkapohjia.



Levitä jäähtynyttä puuroa kuoritaikinan keskelle.

Käännä sivut täytteen päälle siten, että puuroa jää näkyviin.
Rypytä piiraat (omalla tavallasi) ja asettele ne leivinpaperoidulle pellille.


Laitoin taikinaan puolet grahamjauhoja, jolloin tuli vaikeasti leipoutuvia. Rapeita ja maukkaita tosin!
Paista piirakoita kuuman uunin (220 ast) lämmössä, kunnes ne ovat saaneet kauniin vaaleanruskean värin.



Suosittelen maistelemaan muutaman piiraan heti tuoreeltaan! Pakastimesta otettuina ja uunissa lämmitettyinä nämä piiraat maistuvat lähes juurileivotuille.


Minun lapsuudessani sain samantyyppisiä piirakoita perheessä, jossa leivottiin Karjalasta tulleilla resepteillä. Niitä kutsuttiin silloin "Sulhaspiirakoiksi" ja ne olivat juhlatarjottavaa. Oletan nuoren miniäkokelaan halunneen tarjota sulholleen mahdollisimman herkullista syötävää. Kelpaa miniäksi vaativallekin anopille, kun osaa ja raaskii leipoa runsaasti rasvaa sisältäviä tarjottavia! Tai ehkä anoppi leipoi näitä mieluisalle sulhaselle ja uusille sukulaisilleen. Ehkä oli näin tai sitten ei :))




Päälle sopii mainiosti kevennetty munavoi, kylmäsavulohi ja tilli, vihannekset, juusto ja jopa hedelmäviipaleet. Erityyppiset tahnat ruusukkeina näiden päällä ovat juhlapöydässä upean näköisiä tarjottavia.



Talon Mies teki tänään herkullisen lounaan; salaattia, vihanneksia, grillattua broileria, tuoretta ananasta, paahdettuja pinjansiemeniä ja paljon cashewpähkinäkastiketta! Nam nam!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.