Sivut

sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Vuohenvalkohomejuusto-kasvis- piiras


Juhannus alkaa olla juhlittu ja HulaHulat tanssittu. Hauskinta tässä juhannuksessa oli katsella lasten tanssimista ja riemuita tanssin tuomasta ilosta. Mummiin ovat lapsenlapset ainakin tässä asiassa tulleet. Olin nuorena intohimoinen lavatanssien ystävä. Silloin ei vielä kokkauksiin aika riittänyt. Aika aikaansa kutakin!


Tänä aamuna talon Mies lähti "työmaalleen" golfkentälle ja minulla oli pari tuntia vapaa-aikaa ennen vesijumppaan menoa. Ihailin aikani kuluksi "Jussiksi" hankittua uutta piirasvuokaa ja se oli menoa! Pakko päästä vähän irrottelemaan keittiössä ja niinhän kesäinen piiras jääkaapissa vielä olevista vihanneksista ja muista aineista reilussa tunnissa syntyi.

Aineet kasvispiiraaseen (kun vuoan halkaisija on noin 24 cm)


Oma piirasvuokani oli tänään pienehkö, joten pohjaan tarvittiin vain 2/3 osaa ohjeen aineista
Pohjaan tarvitaan vain kolmea raaka-ainetta

120 g voita
3 dl vehnäjauhoja (täysjyvä spelttiä ja ruisjauhoja minulla tänään)
½ tl suolaa, ellet lisää Parmesan/Grana-Padano juustoa
1-2 rkl kylmää vettä
(n. 30 g parmesanraastetta vuoan pohjalle)


Ohjeet

1. Nypi voi ja jauhot ryynimäiseksi seokseksi. (voi tehdä myös monitoimikoneella)
2. Lisää nopsaan vettä sen verran, että taikinasta tulee tasainen.
3. Taputtele taikina uunivuoan pohjalle ja siirrä se jääkaappiin tekeytymään.


Kasviksista omaan piiraaseeni pääsivät tänään ne, joita jääkaapista löytyi.

1 kesäkurpitsa
paprikaa aika reilusti
2 punasipulia
3 valkosipulin kynttä
1 punainen chili

Kuullotetut kasvikset kipataan pohjataikinan (ja juustoraasteen) päälle. 
 Ennen uuniin laittoa silppusin mukaan noin 1 dl lempimausteyrttiäni basilikaa.

1. Kuullottele ensin sipulit öljyssä/voissa miedolla lämmöllä.
2. Lisää kesäkurpitsaviipaleet ja paprikat/chili sekaan.
3. Mausta suolalla ja mustapippurirouheella. (½ - 1 tl)


Kasvisten päälle valutetaan munamaito-juustoseoas 
Munakerma/maito

3 kananmunaa
2 dl kermaa tai kermamaitoa
3 dl Emmental-juustoraastetta
½ tl suolaa
rouhittua mustapippuria

Sekoita aineet keskenään ja kaada kuullotettujen vihannesten päälle vuokaan.



Aurinko piiraaseen syntyi huomaamatta punaisista ja keltaisista paprikoista.
Pinjansiemeniä tuli vielä omaan piiraaseeni noin ½ dl.
Vuohenvalkohomejuustoa leikkelin pinnalle noin 100 g.

Paistoin uunin alaritilällä ½ tuntia/200 asteessa. Kypsyi hyvin sekä pohjasta että pinnalta. (Paksumman taikinan voi pistellä haarukalla ennen uuniin laittoa)





Omasta mielestäni uutuusjuusto (itselleni) vuohenvalkohomejuusto maistui piiraassa herkulliselta.
Onpa maukasta ja täyttävää. Nyt jaksaa polskia ja venytellä jalkaa Aulangon kylpylän vesialtaissa. Piirasvuokani on ihana, kaunis hortensia-kuva paljastuu pohjalta :))



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.