Sivut

tiistai 11. heinäkuuta 2017

Superherkullinen gratinoitu nyhtökaura-kukkakaalivuoka


Uudenlainen, maukas ja nopea kotimaisista raaka-aineista tehty kasvisruoka. Näillä kriteereillä varustettua ruokaa olen halunnut kehitellä jo pitkään. Grillatut kasvikset maistuvat kesällä, mutta ei jatkuvasti. Sateisena päivänä uunista tulvivat herkulliset tuoksut lämmittävät jo ajatuksena tulevasta ruokahetkestä. Gratinoitu kukkakaalivuoka on yksi maukkaimmista uuden sadon kasvisherkuista. Siihen ei kylllästy koskaan, mutta talon Mies urheilee paljon ja tarvitsee runsasproteiinista ruokaa ja mielellään paljon. 

Kukkakaali on meidän herkkua, mutta uskomatonta ettei sen maku tuntunut "kaalille" ensinkään tässä ruoassa. 
Aamutuimaan tekemäni kauppareissu ratkaisi tämän päivän ruokaongelman. Upea kukkakaali, tuoretta tilliä ja persiljaa, varhaissipulia ja yllätys, iso yllätys. Nyhtökauraa sai K-kaupastamme tiistaina. Pitkään sitä sai vain perjantaina.
Mitähän syntyisi, jos yhdistäisi nuo omat lempiherkut ja antaisi muhia uunissa herkullisen juustogratiinin alla.


Tänään oli ihana aamu muutenkin, kun naapurin Olavi-papan kanssa juttua olisi riittänyt vaikka kuinka pitkään. Hänen toivomuksestaan napsin muutaman kimpun raparperin varsia ja samalla napsin kuvia lempikukistani eli pioneista. Että ne ovatkin kauniita! Voisin elää pari päivää raikkaalla vedellä ja pionien ihailulla :))


Sipulien kuullotus sujuu parhaiten teflonkattilassa miedolla lämmöllä. Vihreitä osia ei tarvitse kuullottaa ja periaatteessa uudet sipulit voisi lisätä ruokaan sellaisenaan.

Kippaa sipulit kuullotuksen jälkeen nyhtökauran kaveriksi ja teflonkattila on valmiina kastikkeen tekoon.
Aineet gratinoituun kukkakaali-nyhtökauravuokaan (n. 3-4 ruokailijalle)

2 rkl voita tai öljyä (minulla oli yrttivoita Kievin kanan jäljiltä)
3-5 varhaissipulia
1 pkt Nude-nyhtökauraa (Jos tykkää kuivatusta tillistä myös Saaristo käy.)
runsaasti pilkottua tilliä
300-500 g kukkakaalia  (minulla oli 500 g)
n. 1/3 nippu persiljaa
½ tl suolaa kukkakaalin sekaan

(tottakai jauheliha sopii tähän vuokaan lihan ystäville, mutta mausteet sen mukaan)


Nyhtökaura kannattaa pilkkoa ennen käyttöä. Onnistuu omassa rasiassaan.
Aineet kastikkeeseen (bechamel)

30-40 g voita (n.3 rkl)
3 -4 rkl vehnäjauhoja
4-5 dl maitoa
1 tl suolaa
pippuria myllystä
4 dl Emmental-juustoraastetta tms.

Aloita ruoan valmistaminen voitelemalla uunikulho voilla ja lisää siihen aluksi nyhtökauraseos, sitten kukkakaalimuru ja päällimmäiseksi valkokastike.


Kuorrutukseen
2 dl juustoraastetta (Punaisen Emmental-juuston vahva maku sopii parhaiten tähän)

Kukkakaalin murustelu sujuu parhaiten yleiskoneella, mutta onnistuu vetselläkin.
Ohjeet

1. Hienonna kukkakaali muruseokseksi ja lisää siihen persiljasilppu ja halutessasi suolaa.
2. Kuullota sipulit voissa ja lisää ne pilkotun nyhtökauran sekaan.
3. Lisää samaan seokseen runsaasti tuoretta tillisilppua ja kippaa se uunikulhoon.
4. Kaada kukkakaalimurut nyhtökauraseoksen päälle. 

Minä jouduin tässä vaiheessa siirtämään koko seoksen suurempaan vuokaan. Onneksi siirsin, sillä alkuperäisestä vuoasta olisi valunut rasvaa uunin pohjalle.

Lisäsin kukkakaalin sekaan ½ tl suolaa persiljan lisäksi.
 4. Valmista valkokastike sulattamalla ensin voi teflonastiassa.
5. Lisää siihen vehnäjauhot, älä ruskista.
6. Lisää maito (aluksi vähän kerrallaan sekoitellen) ja kiehauta 5 min.
7. Lisää juustoraaste ja sekoita tasaiseksi. Seos on paksua!!
8. Kaada tai nostele lusikalla kastike vuokaan kukkakaalin päälle.



9. Paista ruokaa 200 ast / 15 min, alenna lämpöä 180 ast ja lisää loppu juustoraaste vuoan pinnalle. Anna paistua vielä n. 15 min, kunnes on kauniisti gratinoitunut.



Olen kertonut jo aiemmin oman uunini oikullisuudesta. 200 astetta oli liikaa ja ihan hilkulla, ettei ruoka palanut ensimmäisessä paistovaiheessa. Mainio maku oli silti!
Juuri tästä syystä olen varovainen antaessani paistolämpötiloja ja paistoaikoja. Kannattaa seurailla paistumista välillä. Entinen uunini oli paljon luotettavampi, joten olen kaivannut sitä kovasti. Nyt en ollut uunin  vieressä, kun aloin kirjoittaa tätä postausta.

"Ihan käsittämättömän hyvän ja pehmeän makuista!" oli talon Miehen kommentti, vaikka ei tiennyt raaka-aineita. 
Lisukkeeksi keksin salaattia, kypsinä poimittuja tomaatteja, hölskytyskurkkuja ja pientä makeutta sekä väriä annokseen antoivat granaattiomenan siemenet.


Ohjeet saattavat aluksi tuntua monimutkaisille, mutta oikeasti tämän ruoan valmistus sujuu todella nopsaan. Alkuvalmisteluista uuniin meni n. ½ tuntia, vaikka jouduin miettimään työvaiheita ja ainemääriä näin ensimmäisellä kerralla. Paistumiseen meni toiset puoli tuntia ja noin 10 min vetäytymiseen. Hyvin ehtii tiskit siirtää koneeseen pöydän kattamisen lisäksi ennen ruokailua.

Suukki suloiselle jälkikasvulle!
Pikkusiskoni ikuisti tämän hellyttävän tilanteen tänä aamuna Kiuruvedellä, joka on syntymäpitäjäni. Kuva sopii mainiosti tähän päivään. Pääsin itse seuraamaan  auton ratista samantyyppistä emon poikasista huolehtimisen ihmettä. Sorsaemo kuljetti viiden poikasen letkaa Katumajärvestä vilkkaan ysitien poikki pieneen puroon. Koko autoletka molemmin puolin pysähtyi ja sorsat saivat turvassa taapertaa eteenpäin. Kameraa en ehtinyt tuossa tilanteessa ottaa esille, mutta muistikuva säilyy pitkään.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.