Sivut

lauantai 23. syyskuuta 2017

Spiderman synttärikakku 4-vuotiaalle


Onko mitään innostavampaa kuin katsella nelivuotiaan reippaan ja iloisen pojan hyvää mieltä synttäreiden sankarina? Lapsenlapsemme osaa todella valloittaa kaikkien sydämet ja antaa energiaa omalla olemuksellaan juhlijoille. Hän valitsi toivekakukseen Spiderman kakun, vaikka fanittaakin eniten Hot Wheelsejä ja Legoja. Mummin mieluinen tehtävä oli suunnitella ja toteuttaa rakkaan lapsenlapsen toive parhaansa mukaan. Makeutta tähän kakkuun antoi pintaan tullut kuorrute hieman liikaakin.

Uusi teflonpintainen irtopohjavuoka on aiempia vuokiani huomattavasti korkeampi. 
Korkeampi täytekakkupohja oli 4 munan ja alempi suorakulmion mallinen pohja 6 munan. Aika iso kokonaisuus noista syntyi, mutta täytyyhän nelivuotiaan kakulla olla kokoa ja näköä.

Tähän kakkuun tuli aika paksut kerrokset suklaamoussea. 
Kakkupohjan ei ollut tarkoituskaan kohota vuoan pintaan saakka, koska väliin tulevat suklaamoussekerrokset kohottavat joka tapauksessa kakkua huomattavasti.

Hämähäkkimiehen verkko on tehty ohueksi pyöritetystä mustasta, lakritsinmakuisesta massasta.
Sokerimassakuorrutuksen kaulitseminen ja siirtäminen kakun päälle ei ollut ihan helppo tällaiselle tumpelo-leipurille. Leivon ja kokkaan mielelläni, mutta koristukset ja kaikenlaiset piperrystä vaativat hommat nostavat hien pintaan.

"Talot" kiinnitin kakun pintaan Prismasta löytyneellä elintarvikeliimalla. Olisivat ehkä pysyneet vedellä kostuttamalla, mutta en halunnut ottaa riskiä putoilemisesta. 
Mustasta lakritsimassasta tekemäni "talot" oli pakko tehdä edellisenä päivänä, jotta ehtivät jähmettyä hieman pyöreään muotoon. Keltaisen ikkunamassan värjäsin valkoisesta sokerimassasta keltaisella pastavärillä. Ne tarttuivat helposti pienen vesitilkan avulla mustaan massaan. Aika kauan jouduin näitä väkertämään kömpelöillä sormillani, mutta homma oli mukavaa eikä ollut kiire minnekään. Tosin muutaman päivä meni avaamatta ollenkaan blogiani puhumattakaan postauksista. Kuvia näpsin sitä mukaa, kun sain sormeni puhtaiksi tahmaisesta sokerimassasta.


Huomaathan, että kakun kypsyminen riippuu vuoan koosta, mallista, oman uunin todellisesta lämpötilasta jne. Tarkkaile ja testaa puutikulla ennen uunista ottamista.

Kakkupohja + mousset täyttivät juuri passelisti korkean kakkuvuoan.
Aineet kakkupohjaan korkeaan vuokaan (isompi kakkupohja sama 1½-kertaisena)

4 huoneenlämpöistä kananmunaa
1½ dl sokeria
1½ dl gluteenitonta jauhoseosta
½ tl leivinjauhetta

Kostutukseen n. 2 dl maitoa + 2 tl vaniljasokeria 

Ohjeet (voitele ja korppujauhota vuoka tai vuoraa leivinpaperilla)

  • Vaahdota huoneenlämpöiset munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
  • Ripottele sihdin läpi jauhot (+leivinjauhe) kulhoon lastalla/nuolijalla varovasti sekoitellen.
  • Kaada taikina vuokaan ja paista n. 175 ast / n. 30 min. Kokeile tikulla keskeltä ennen kuin otat pois uunista. Jos puutikkuun ei jää taikinaa, kakku on kypsä. 
Pinnalle varisseet kakunmuruset kannattaa "harjata" pois ennen koristelua.
  • Jäähdytä kakkua hetkinen ennen ritilälle kumoamista.
  • Anna kakkupohjan jäähtyä kunnolla ennen leikkaamista. 
  • Leikkaa pitkällä veitsellä kakkupohja kolmeen osaan. 
  • Kostuta riittävästi maito-vaniljasokerilla, jotta kakku ei jää kuivaksi.
Tarkkoja ohjeita ja hyviä vinkkejä saat googlaamalla blogeista esim Kinuskikissa, Hellapoliisi, Kakkumonsteri tai Annin uunissa.  

Gluteenittomista jauhoista leivottu kakkupohja murenee helposti. Jouduin käyttämään apuna leveää, pitkää lastaa saadakseni siirrettyä leikattuja kakkupohjia. Kokosin kakun niin, että pohjakerros tuli päällimmäiseksi, koska se on tasaisin kerros.

Väleihin tulleita suklaamoussen ohjeita löytyy netistä paljon. Käytin itse tällä kertaa aika paljon tuorejuustoa välttääkseni liivatteen käytön. Liivate saattaa kuulema vaikuttaa sokerimassakuorrutteen sulamiseen joutuessaan sen kanssa kosketukseen.

Kostuta kakkupohjia pullasudin avulla sitä mukaa kun kokoat kakkua paistovuokaan. Lisää tumma suklaamousse alimman kerroksen päälle kostutuksen jälkeen. Laita seuraava kerros, kostuta ja lisää valkosuklaamousse. Aseta viimeinen kakkupohjakerros päällimmäiseksi ja kostuta myös se.


Tumma suklaamousse tähän kakkuun

2 dl kuohukermaa
200 g maustamatonta Viola tuorejuustoa
175 g maustamatonta Hovi tuorejuustoa
1 dl tomusokeria
250 g Fazerin tummaa leivontasuklaata

  • sulata suklaa mikrossa (sekoita välillä, varo polttamasta) ja jäähdytä hieman
  • vaahdota kerma ja lisää siihen tomusokeri
  • notkista juustoja sähkövatkaimella, lisää sulanut suklaa ja lopuksi kermavaahto.

Suklaamousse jämähtää aika nopsaan, kun sula suklaa joutuu kosketukseen kylmän kerma/juustoseoksen kanssa. Kostuta pohja ennen moussen tekoa.




Valkosuklaamousse tähän kakkuun

2 dl kuohukermaa
2 rasiaa (500 g) Mascarpone juustoa
2 levyä Fazerin valkoista leivontasuklaata (200g)
n. 1 dl Minifudgepaloja
(sokeria en lisännyt ollenkaan)

Kakku kannattaa koota edellisenä päivänä, jotta se ehtii maustua ja tekeytyä ennen koristelua.

Kakkupohja sivellään kermavaahdolla ennen sokerimassakerroksen lisäämistä.

Suosittelen katsomaan sokerimassakuorrutteella koristamiseen liittyvän videon You Tubesta, ellet ole aiemmin kuorruttanut sillä kakkuja. On hieman hankalampi kuin kermavaahdolla koristelu, mutta harjoitus tekee mestarin tässäkin :)) Olen tehnyt paljon marsipaanikakkuja, mutta sokerimassasta vain pari kertaa aiemmin. Sokerimassan makeus on hieman liikaa omaan makuuni.



Alempaan kakkukerrokseen tuli vain yksi väli. Siihen tuli itsetehtyä omenahilloa, vaniljakastiketta ja sitruunatahnaa eli lemon curdia. Näin samaan kakkuun tuli kaksi eri makumaailmaa. Makeiltahan ne molemmat maistuivat ja taisivat olla ainakin lasten mieleen. Päivänsankarin iloinen ilme oli mummille isoin kiitos :))

Vielä kerran lämpöiset onnittelut 4-vuotiaalle rakkaalle lapsenlapsellemme talon Mieheltä eli ukilta ja Mansikkaheinä-mummilta!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.