Sivut

tiistai 3. lokakuuta 2017

Pikarieskoja aamupalalle

Oivariini, juusto ja avocado maistuvat mukavasti näiden pikarieskojen kanssa. Salaatti, tomaatti ja kurkkuviipaleet sekä kylmäsavulohi tai ohuet kinkkuviipaleet sopivat myös näihin.
Rieskat ovat aamiaisellamme lämpöisiä ja pehmoisia, juuri uunista tulleita. Hyvin ne maistuvat vielä lounaallakin lohisopan kanssa. En pidä yhtään ajatuksesta, että ruoka-aineita joutuu heittämään roskiin. Sen johdosta mehulinkoni on suurimman osan aikaa toimettomana. Smoothiet ovat enemmän makuuni, koska niissä voi hyödyntää hedelmät ja juurekset kokonaan. 


Eilen tein pitkästä aikaa tuoremehua punajuuresta, omenista ja porkkanoista. Mehu oli oikein hyvää ja terveellisen oloista. Olin pessyt kasvikset hyvin, koska päätin ottaa ns. "mäskin" eli kuitumassan talteen. Suunnitelmissani oli käyttää niitä rieskojen leipomiseen. Kasvissoseita käytetään paljon sämpylä- ja leipätaikinoissa, sillä ne antavat hyvää makua ja niissä on terveellisiä kuituja. Tuoremehun teossa jäi mäskiä sen verran, että ajattelin sen uppoavan hyvin rieskataikinaani. Tuskinpa olisin muuten tullut leiponeeksi heti aamusta.


Äitini pyöräytti useinkin rieskoja leivinuuniin heti aamusta. Ihmettelin usein, että ne tulivat niin nopeasti valmiiksi. Mutta eihän näiden tekoon tosiaankaan tarvitse varata paljon aikaa. Kohotus tapahtu leivinjauheen avulla. joten pidempi hiivalla kohottaminen ei ole tarpeen. 
Siemenet ja suolapähkinät antoivat mukavasti pureskeltavaa näihin rieskoihin.
Aineet noin 18 pikarieskaan (Paista rieskat n. 220 ast/n. 10-15 min)

3,5 dl kasvismehun kuitujätettä
2 dl soijajogurttia
2 dl kokomaitoa (ei tarvita, jos kayttää kasvissosettta)
n. 2 dl gluteenittomia kaurajauhoja
n. 2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 rkl tummaa siirappia
(1 kananmuna halutessasi)
1½ tl suolaa
½ dl rypsiöljyä
1 dl suolapähkinöitä ja auringonkukan siemeniä

1 rkl voita, öljyä tai levitettä rieskojen voiteluun uunista ottamisen jälkeen. 

Sekoita kaikki aineet sekaisin ja annostele lusikan avulla rieskoja leivinpaperoidulle pellille.

Jauhojen tarkkaa määrää on vaikea sanoa, koska se riippuu kasvisten kuitujätteen vesipitoisuudesta. Normaali kasvissose sisältää myös mehun.

Punajuuren väri on tosiaan vahva. Yhdestä pienestä punajuuresta saimme eilen punaista mehua ja vielä vaaleanpunaista väriä rieskoihinkin.
Ensimmäiselle pellilliselle ripottelin rieskojen pintaan kuorimattomia sesaminsiemeniä. Toiselle pellilliselle tuli juustoraastetta ja kuivattua yrttisekoitusta. 

Avocado oli harmittavasti hieman kova, joten sen maku ei ollut paras mahdollinen.
Kyllähän tuli nopsaan hieman erilaista aamupalaa. Pitäisi tehdä useamminkin! Loput voi pakastaa ja ottaa esille esim keittoruoan kanssa.  Aamukahvin tippuessa rieskat kypsyivät uunissa ja taikinan tekoon kului muutama minuutti.

Kesäkukkaset ovat vaihtuneet syksyisiin lajeihin terassimme portailla. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.