Sivut

maanantai 18. joulukuuta 2017

Polkafudget ja myöhästynyt joulukalenteri


Etsin tänä aamuna muutaman tunnin yöunien jälkeen sinnikkäästi meidän enkelikelloa. Muistatko tuon kilkattavan aidoin kynttilöin avulla ikiliikkuvan joulukoristeen. Kävin vasta yöllä lukemassa lempiblogini Päden pajan eilisen postauksen, sillä omaan päivääni mahtui monta koskettavaa ja toisaalta aikaavievää tapahtumaa. Kiireen tuntua ei ollut, sillä ehdimme leikkiä lastenlasten kanssa monta tuntia ja syödä leipomaani "rääppiäissynttärikakkuani". 

Hyvä, koskettava joulumusiikki kuuluu jouluun! 
Löytyi monta enkeliä, mutta enkelikello lienee yhä varastossa. Ehkä se löytyy, ehkä ei. Kyse ei ole vakavasta asiasta, mutta olisi mukava kilkattaa enkelien avulla kelloa pukkia odotellessa. Omat lapsemme saivat kuunnella tuota mielenkiintoista kilkatusta ja seurata "enkelien lentoa" sekä mummoloissa että kotona. 
Aamuhämärissä sitten vihdoinkin löysin idean joulukalenteriini. Halusin jo alunperin tehdä sellaisen blogiini, mutta mikään idea ei tuntunut ihan omalle.

Sari-ystäväni toivotteli Joulurauhaa 2003 tämän itseaskarrellun enkelin välityksellä.
Onko sinulle käynyt joskus niin, että olet unohtanut aiemmin ostamasi suklaakalenterin kaapin kätköihin? Etsiessäsi joululahjaostoksiasi paketoitavaksi olet löytänyt tuon aarteen. Ja jouluun on enää viikko.😊 Mitäpä siinä voi muuta tehdä kuin herkutella kerralla oikein kunnolla. Ähky ja sokerihumalahan siinä tulee. Samaa mietin juuri tällä hetkellä minäkin. Onko mitään järkeä liittää enkelien kuvia aiempiin joulukuun postauksiini? Mutta niin aion kuitenkin tehdä ja toivon, ettei se aiheuta "ähkyä" kenellekään. Toisaalta niitä käyvät kurkkaamassa he, joita enkelit kiinnostavat. 👼 Kiitos Päde tästä itseäni lämmittäneestä ideasta, joka syntyi blogisi ansiosta! On hyvin epävarmaa, onko tällä omalla blogillani tulevaisuutta ensi jouluun saakka.

Tintti tuli kiittämään saatuaan vatsansa täyteen. ❤
Tähän väliin sisältä otettu kuva lintulaudastamme. Epäilin, ettemme saa enää  pieniä vieraita, koska aloitimme ruokinnan vasta viime viikolla. Eipä mitään hätää! Kyllä siemenseos ja talipallot kelpaavat talitinteille. Saatuamme kauralyhteen muutkin lajit voivat innostua. Tervetuloa vaan meille syömään kaikki pikkulinnut!

Ulkona pari tuntia jäähtyneet polkafudget-karkit leikkautuvat sievästi paloiksi.
Nyt makeampaan asiaan ennen kuin unohtuu. Ystävämme Eija ja Vesa muuttivat reilu 10 v sitten pariksi vuodeksi Englannin Yorkin alueelle Harrigot-nimiseen kaupunkiin. Vierailimme heidän luonaan ja tuolla reissulla sain ihan käsittämättömän hyviä nameja. Voin yhä muistaa ensimmäisen puraisun aiheuttaman makunautinnon. Se oli sanalla sanoen herkullisinta karkkia, mitä olin syönyt. Yritin Suomessa löytää myöhemmin vastaavia, mutta en löytänyt yhtä hyviä.


Tein omat karkkini täsmälleen Viimeistä murua myöten Saaran ohjeella, mutta vain puolikkaan annoksen. Polkakarkit eivät riittäneet kokonaiseen annokseen. 

Suosittelen lukemaan selkeät ohjeet tästä linkistä, jos haluat valmistaa hyvää namia jouluksi. Uskomattoman herkullinen Polkafudget
Saara on postannut viime joulukuussa paljon muitakin ihania herkkuja iloksemme. 👌👍 Kiitos Saara!

Ilman lämpömittaria en itse lähtisi kokeilemaan näitä herkkupaloja!!!

Vuorasin vuoan Look-uunipussilla. Se kestää hyvin kuumuutta.

Onnekseni polkakarkin murusia oli jäänyt morttelin pohjalle. Niistä sain vähän koristeita pintaan.
Aineet ja ohjeet n. 16 reilunkokoiseen fudgetpalaan

1 dl kuohukermaa
1 dl sokeria
1 rkl siirappia
25 g voita
1/4 tl suolaa
100 g tummaa suklaata (60-70 %)
½ dl murskattuja polkakarkkeja

Tavoite on saada karkkiseos kuumenemaan 114 asteeseen saakka!
  • Mittaa / punnitse kattilaan voi, sokeri, siirappi, suola ja kerma.
  • Kuumenna lämpömittarin kanssa ja sekoittele välillä. Seos alkaa poreilla voimakkaasti jossakin vaiheessa. Lämpötila nousee todellakin 114 asteeseen saakka, kun maltat olla kärsivällinen.
  • Rouhi välillä suklaa karkeiksi paloiksi. Samoin murskaa polkakarkit rouheeksi.
  • Kun seos on kuumentunut riittävästi, ota se pois levyltä. Anna jäähtyä hieman.
  • Lisää suklaarouhe kattilaan, sekoittele ja lopuksi lisää polkakarkkimurut. Huom! Jos seos alkaa juksettua ts muuttaa koostumustaan suklaan lisäyksen yhteydessä, kannattaa lisätä pari rkl maitoa ja sekoittaa rivakasti. Itselleni kävi juuri näin, mutta Saaran ohjeilla selvisin tilanteesta.
  • Kaada seos suorakaiteen muotoiseen vuokaan ja vie jäähtymään. Jäähtyminen kylmässä kestää pari tuntia.
  • Leikkaa sopiviksi paloiksi ja herkuttele! Tai kääri sellofaaniin ja anna lahjaksi!

Maisteltiin ensin talon Miehen kanssa reunapaloja ja herkullisiksi todettiin.

Ulla-ystäväni taiteilema kiveen kiinnitetty enkeli jaksaa kiinnostaa Sainia 7v joka käyntikerralla. 
                                Enkelijoulukalenterini 19. luukku

Kodin lämpö ja rakkaus valaisee sieluun saakka.

2 kommenttia:

  1. Nämä Polkafudget näyttävät kyllä niin hyviltä ja noitahan voisi tosiaan antaa vaikka lahjaksi:) Tuo alimman kuvan enkeli on suloinen♥ Rauhaisaa ja kaunista talvipäivää♥

    VastaaPoista
  2. Lämpöinen kiitokseni! Ja kyllä, meillä ne odottavat jääkaapissa sellofaaniin ja pikkupusseihin pakattuina. Löytyvät sitten aattona pukinkontista ja toki vien ystävillekin. Pikkusiskoni oli muuten myös aivan myyty tästä ohjeesta ja aikoi mennä ostamaan uuden lämpömittarin. Herkullista joulun odottelua Päde!

    VastaaPoista

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.