Sivut

lauantai 17. maaliskuuta 2018

Mariannekeksit


Aurinkoinen aamu innostaa leipomaan. Tänä aamuna valo suorastaan tulvi sisälle jo ennen kahdeksaa. Onpa ihanaa, pakkasista huolimatta ilmassa on kevään lupaus. Viikko kahden kissaneidin kanssa on kulunut liiankin nopsaan, alkaa olla lähtöitkujen aika. Herkulliseksi lopuksi mieleni teki ilahduttaa makeilla kekseillä reissusta palaavia ja lapsenlapsiamme. Totuuden nimessä on pakko myöntää, että tämän aamun helpot, nopeat ja hieman erilaiset keksit maistuivat itsellenikin. Ei aina jaksa ajatella kaloreita. Näissä Marianne-karkeilla rikastetuissa leivonnaisissa niitä on. 😋


Ostin Kodin Kuvalehden (nro 5) kahdella eurolla odotellessani vuoroani labratutkimuksiin. Tiesin heti lehden reseptejä silmäillessäni, että minttusuklaakeksejä maistellaan porukalla tämän viikon päätteeksi. Ja voitte uskoa, että resepti on oikeasti todella helppo ja lopputulos herkullinen. Näitä oli kaiken lisäksi mukava tehdä aamiaisen lomassa. Keksit olivat valmiita jo ennen yhdeksää. 

Fazerin tehtaan sisääntuloaulassa voi nähdä näin hauskoja yksityiskohtia. Muumit ja Mariannevärit!
Marianne-karkit ovat olleet kauan lempikarkkejani. Niitä tuli maisteltua käydessäni tammikuussa Fazerin tehtaalla. Olin iloinen, että maku tuntui entiselle. Jospa näiden herkkujen reseptiä ei olekaan muutettu, kuten monen muun karkin kohdalla on käynyt.

Kermaa, sokeria, voita, karkkeja ja vaaleita jauhoja. Pakko tulla hyvää näillä aineilla!
Olen ostanut joskus alkuperäisessä reseptissä suositeltua Marianne Crush-rouhetta ja todennut itse murskatun Marianne-rouheen paremmaksi. 😉 Tai nooh! Ehkä syy on siinä, että voi samalla maistella muutaman karkin ja todeta maun varmasti aidoksi :))

Tein 15 suurempaa ja 20 keskikokoista keksiä. Marianne-rouhetta voi ripotella keksin pinnalle.

Aineet ja ohjeet 35 - 50 minttukeksiin (määrä riippuu keksien koosta)

200 g voita
2 dl kuohukermaa

5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
3 dl perunajauhoja
1½ - 2½ dl sokeria (oman mieltymyksen mukaan)
n. 150 g murskattuja Marianne karkkeja
  • Sulata voi kattilassa ja lisää sekaan kerma. Nosta kattila sivuun ja anna jäähtyä kädenlämpöiseksi. 
  • Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa ja lisää voi-kermaseos joukkoon.
  • Sekoita taikina tasaiseksi ja anna sen tekeytyä hetkinen.
  • Muotoile taikinasta pyöreitä 'palloja' ja litistä pellille kekseiksi.
  • Painele halutessasi Marianne-murskaa keksien pinnalle.
  • Paista 200-210 ast/10-15 min (Seuraa paistumista välillä ja kun alkaa ruskistua, voit ottaa levyn pois uunista. Pohjasta voit nähdä parhaiten, onko valmista.)





Nämä keksit maistuvat varmasti sekä kahvin kanssa että sellaisenaan. Lämpöinen keksi on hyvää kylmän maidon kanssa. Keksit säilyvät (jos säilyvät) hyvinä pari viikkoa kannellisessa rasiassa. Lehdessä näitä suositeltiin palkaksi pikku virpojille. Pääsiäinen on tänä keväänä aika aikasessa vaiheessa, joten nyt saattaa päästä taittelemaan virpomavitsoja hankiaisia (hankikantoa) myöten. Lapsuudessani maaliskuun hanki kantoi joskus aamulla niin potkukelkkailijaa kuin hiihtäjääkin. Tämä runsasluminen talvi yllätti vielä maaliskuussa kovilla pakkasillaan. Nautitaan nyt näistä keleistä!




Taika ihmettelee outoa valoilmiötä ja Loitsua vähän ramasee. Oi että noita ihania kisuja tulee kohta ikävä! 💕

2 kommenttia:

  1. Kokeiluun menee nuokin herkut♥ Tytär sanoi että hänkin haluaa tulla maistelemaan/leipomaan kun kerroin blogistasi ja että sieltä on useampi resepti odottamassa kokeilua:), niin sovittiin että pidetään sellainen leipomuspäivä kun hänellä on vapaata:) Kiitos kivoista vinkeistä jo etukäteen♥ On nuo teidän kisut niin kauniita! Mukavaa sunnuntaipäivää♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi että oli kiva lukea tällainen kommentti! Iso kiitos Päde! Helppoja, herkullisia ja nopeita tehdä nuo keksit. Kehuja tuli kaikilta niitä maistelleilta, joten uskallan suositella. Kisut ovat suloisia, kiva päästä hoitamaan, kun nuoremme ovat matkoilla. Alkaa kyllä kissakuume lisääntyä itselläkin. Oikein ihanaa sunnuntaita teille sinne!

      Poista

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.