Sivut

torstai 15. maaliskuuta 2018

Herkkusienivuokaa lasagnen tapaan


Oli tarkoitus kokata lasagnea, mutta yksi tärkeä raaka-aine puuttui. Lasagneen tarvitaan pastalevyjä, mutta niitäpä ei kaapista löytynytkään. Onnistunkohan tekemään herkullista uunivuokaa kasviksista, juustoista ja bechamel-kastikkeesta? Laitoin jo illalla kuivia kikherneitä likoamaan, joten jotakin niistä oli kehiteltävä. 


Viljeltyjen herkkusienien käyttäminen ruoan valmistuksessamme on harvinaista, koska omasta pakasteesta tai kaapeista (kuivattuna) löytyy jatkuvasti sieniä. Olipa iloinen yllätys, kuinka herkullisia ja helppoja eilen ostamani herkkusienet olivat. 


Kerroin muutama päivä sitten mainiosta kasvisruokakirjasta Vege! tuoreita makuja kotikeittiöstä. Olen 'syönyt silmilläni' tuota kirjaa useana päivänä ja bongannut jo monta herkulliselle tuntuvaa ohjetta. Herkkusienilasagne kuulosti houkuttelevalle. Harkitsin jo hetken käyttäväni tavallista pastaa lasagnelevyjen tilalla, mutta hylkäsin kuitenkin ajatuksen. Kirjan ohjeen mukaan tehdyssä bechamel-kastikkeessa, kasviksissa sekä linsseissä ja kikherneissä vaikutti olevan riittävästi raaka-aineita.

Kikherneet turposivat vedessä n. 12 h ja keitin niitä 15 min ennen vuokaan lisäämistä.
Useasti jokin ruokaohje herättää kiinnostuksen ja kuva valmiista annoksesta saa veden herahtamaan kielelle. Itselleni käy juuri noin ja puuttuvat raaka-aineet hoituvat useimmiten jollakin vastaavalla. Joskus ruoka voi onnistua jopa paremmin!


Pinaatin tilalle laitoin parsakaalia ja lasagnelevyjen tilalle kikherneitä sekä punaisia linssejä. Raaka-aineeni eivät olleet ainakaan epäterveellisempiä kuin alkupräisessä reseptissä. Suunnitelmissa on tehdä sitä jonakin toisena päivänä.


Aineet ja ohjeet herkkusienivuokaani lasagnen tapaan (riittää n. 4 hengelle)

Bechamel-kastike

50 g voita
1 iso banaanisipuli
50 g (3/4 dl) vehnäjauhoja
8-9 dl maitoa
2 laakerinlehteä
1 tl kuivattua oreganoa
mustapippuria
1 tl jauhettua muskottipähkinää
1½ tl suolaa
n. 60 g vuohenjuustoa tai jotain muuta lempijuustoasi
  • Sulata voi (teflon)kattilassa, lisää jauhot ja sekoita tasaiseksi.
  • Lisää maitoa pikkuhiljaa samalla vispilällä sekoittaen.
  • Kun kastikepohja on tasaisen sileää, lisää mukaan puolitettu sipuli, juusto ja mausteet.
  • Annan kastikkeen kiehua hiljaisella lämmöllä n. 20 min.
  • Poista laakerinlehdet ja halutessasi myös sipulit. 
Tee muut valmistelut kastikkeen tekeytyessä. Lisää nestettä (maitoa tai vettä) lopuksi kastikkeeseen, jos se ehtii paksuuntua liikaa.

Muut herkkusienivuoan aineet

1 rkl voita
1-2 salottisipulia
valkosipulia (oman maun mukaan)
n. 250 g herkkusieniä
n. 4 dl kikherneitä (tölkistä tai itse keitettyjä)
2 dl punaisia linssejä
1 parsakaalin kukinto (vaihtoehtoisesti tuoretta pinaattia)
n. 150 g juustoraastetta (Parmesania minulla)
n. 1 tl suolaa halutessasi (juusto on jo aika suolaista)
mustapippuria

  1. Huuhtele nopsaan herkkusienet ja viipaloi ne. Sulata rasva paistinpannulla, lisää sipulia ja valkosipulia. Kuullottele hetkinen.
  2. Lisää mukaan viipaloidut herkkusienet ja kuullottele, kunnes ovat ruskistuneet.
  3. Huuhtele ja viipaloi parsakaali.
  4. Aloita vuoan kokoaminen voitelemalla ensin uunivuoka.
  5. Annostele vuoan pohjalle bechamel-kastiketta ja lisää seuraavaksi punaiset linssit sekä kypsät kikherneet.
  6. Lisää kastiketta ja puolet juustoraasteesta. 
  7. Seuraavaksi lisää parsakaali ja loput kastikkeesta.
  8. Päällimmäiseksi tulevat kuullotetut herkkusienet ja loput juustoraasteesta.
  9. Paista vuokaa n. 200 ast/ 30-40 min uunin keskitasolla.
  10. Peitä vuoka leivinpaperilla, jos pinta tuntuu ruskistuvan liikaa.
  11. Anna vuoan vetäytyä n. 15 min ennen ruokailua. Raikas salaatti sopii hyvin tämän kasvisvuoan lisukkeeksi!

Vuoka näyttää ensin liian kostealle ja löysälle, mutta tekeytyy n. 15 min juuri sopivaksi. Herkkusienet maistuivat tässä ruoassa todella maukkaille. Tällä kertaa maltoin olla lisäämättä liikaa erilaisia mausteita. Kasvisten omat maut pääsivät nyt oikeuksiinsa herkullisen bechamel-kastikkeen ja juustojen kanssa.


Huomasin tänään jälleen kerran, että kannattaa lausua toiveensa ääneen. Halusin päästä aurinkoisessa talvisäässä kävelemään meren jäälle. Kuin taikaiskusta sää täällä Etelä-Suomessa on ollut aamusta saakka kaunis, aurinkoinen pakkassää. Oli todella hienoa käydä fiilistelemässä jäätynyttä merenrantaa. Pitkistä pakkasjaksoista on lupa iloita ja säilyttää muistikuvat upeista ja turvallisiksi jäätyneistä merenlahdista. Aurinko lämmittää jo paljon keskipäivällä, joten saamme pian seurata kevään edistymistä. On se niin hienoa, että meillä suomalaisilla on neljä vuodenaikaa. Niistä kaikista voimme iloita, koska jokaisessa on omat hyvät puolensa.






Pian on taas viikonloppu. Toivotaan aurinkoisia ja kauniita päiviä riittävän sinne saakka! Pieni pakkasjakso piristää ja hyvin tarkenee pukeutumalla lämpöisesti. Kiitos jälleen kerran, että päätit pistäytyä blogissani! Toivon sinulle mukavaa torstai-iltaa!

2 kommenttia:

  1. Ihana on aloittaa päivä herkuttelemalla silmin:)) Hyvältä näyttää tuo herkkusienivuoka! Ihana kun on tuollaista paistetta, aurinko piristää niin mukavasti♥ Tänä aamuna näyttää täälläkin oikein kauniilta, on kyllä pakkasta mutta ihan sininen kaunis taivas! Mukavaa viikonloppua sinne teille♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Päde! Herkkusienilasagne muuttui ihan uudeksi.. näin käy, kun ei hoksaa hommata kaikkia aineita hyvissä ajoin. Mutta kyllä maistui tuo vuoka, joten ei tullut vahinkoa. Nyt on ollut ihanan aurinkoisia päiviä, saa tulla lisääkin. Oikein onnistunutta loppuviikonloppua sinulle!<3

      Poista

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.