Sivut

torstai 30. elokuuta 2018

Paistetut kuhafileet ja hölskypotut ovat kotigourmeeta


Ruokasuunnitelmat muuttuivat tänään hetkessä nähdessäni paikallisen Citymarketin kalatiskillä viime yönä lähivesiltä pyydystettyjä kuhia. Että ne näyttivät tuoreille! Olen oppinut kyselemään pyyntipäivää ostaessani kalaa. Aikomani kokonainen lohi jäi kauppaan ja tuore kuha pääsi ostoskärryyni. Otin mukaan myös 'roippeet', koska aiemmin tekemäni kalaliemikuutiot olivat lopuillaan. Teen kalalientä vain kaikkein tuoreimmista kaloista. Eron todellakin huomaa, sillä kala on tuoreena parasta.


Huomasin viime viikolla mökillä, että kalan suomustaminen ei olekaan mahdoton tehtävä. Ahvenien suomut olivat tosin niin tiukassa, että vedin (nyljin) nahan pois suomuineen. 
Nyt tulee pari aika hurjannäköistä kuvaa tämän päivän kuhasta. Ohita nopeasti, jos tekee pahaa! 😘 Jos kestät katsoa, huomaat tuoreen kalan tuntomerkkejä; kalan pinnassa on ohut limakerros, kidukset punertavat ja silmä on vielä aika kirkas. Tuoksu ei välity tästä, mutta voin vakuuttaa, että se ei ole ollenkaan paha tai tympeä. Tuore kala tuoksuu lähes raikkaalle! Lisäksi ruotoja (joita on kuhassa vähän) on turha yrittää kiskoa pois ruotopihdeillä. Ne ovat todella tiukassa tuoreessa kalassa.

Kuha on miedosta maustaan huolimatta petokala. Hampaat ovat hurjan terävät, testasin tuon!


Ostin kalafileet nahkoineen, jotta pääsisimme maistelemaan nahan kanssa paistettua kalaa. Olen syönyt ravintolassa rapeaa, maukasta nahan kanssa paistettua kalaa. Tämä oli ensimmäinen kotitekoinen kuhafile nahalla. Arvaahan maistuiko?

Nahattoman ja rapeaksi paistetun nahan kanssa paistetut kuhafileet pääsivät tänään testattaviksi.
Asuimme lähes 15 v järven rannalla ja kalastimme kesällä sekä joskus myös talvella. Silti kumpikaan meistä ei ollut erityisen taitava tai kiinnostunut kalojen siivoamisesta. Hävettää melkein sanoa, että ostamme edelleen useimmiten kalat valmiina fileinä. "No kun meillä ei ole noin terävää veistä"... jne! Hmm! Onhan siinä selittelyn makua!


Valmiit fileet on nopea ja helppo paistaa ja maustaa. Kalatiskin ammattilaiselta fileointi sujuu hetkessä. Niin myös tänään ystävälliseltä Citymarketin myyjältä! Nahan kanssa paistettaessa on syytä muistaa eräs asia. File pyrkii käpertymään ilman päälle tulevaa painoa, koska nahka vetäytyy kuumetessaan kasaan. Marmorimorttelini antoi riittävästi vastusta kuhan nahalle ja saimme maistella hyvin paistunutta filettä.

Leivinpaperi kalaa vasten ja paino paperin päälle homma sujui hyvin.
Salaatti olisi voinut riittää ison kuhafileen lisäkkeeksi, mutta tänään herkuteltiin 'kaikilla mausteilla'. hölskypotut, tryffelikukkakaali "Lentävät sardiinit" blogin ohjein ja ennen kaikkea supermaukas mustatorvisienikastike teki annoksistamme lähes 'gourmeeruokaa'. Oli kiva yllättää Mies tavallista paremmalla arkiruoalla! Paras mauste eli nälkä klo 15 maissa iltapäivällä taisi sittenkin olla perimmäinen syy ylenpalttisiin kehuihin. Oli tämä annos kyllä oikeasti parasta pitkiin aikoihin syömäämme ruokaa!


Tuore tilli jäi tänään ostamatta, mutta sipulinvarret maustoivat sekä perunat että kastikkeen sopivasti.


Ohjeita tai reseptiä on vaikea tällä kertaa kirjoittaa ylös, koska ruoan valmistaminen sujui 'säveltäen' ja sujuvasti säheltäen. Meinasi tulla kiire yhdestä työvaiheesta toiseen! 😏 Muutavia vinkkejä onnistuneeseen kalaruokaan voin sentään antaa.
  • Valitse mahdollisimman tuoretta kalaa joko kauppahallista, kalastajilta tai kaupan kalatiskiltä. Parasta tietenkin, jos olet saanut pyydystettyä kalan itse!
  • Suunnittele työjärjestys etukäteen ja paista kalat vasta viimeisenä. 
  • Kuumennan itse ensin paistinpannun kuumaksi, lisään rasvan (voi+öljy) ja saman tien kalan pannulle. Vähennän aika pian lämpöä, jotta kalan pinta ei pala ja se ehtii kypsyä sisältä, mutta jää silti meheväksi. 
  • Tehdessäsi paistettua kalaruokaa isolle porukalle, pidä valmiit fileet lämpöisenä uunissa. Rapeus voi hieman kärsiä, mutta se on pienempi paha kuin tarjota korpuksi paistunutta kalaa.
  • Suolaa ja mausta kala paistamisen aikana molemmin puolin. Jostakin syystä etukäteen suolaaminen ei mielestäni sovi paistinkalalle. 
  • Sitruunalohkon lisääminen lautaselle on hyvä tapa, ruokailijat voivat halutessaan puristaa siitä omaan annokseensa hapokkuutta.
  • Kalan kanssa sopii sekä kylmä (kermaviili-) että lämmin kastike. Itse teen lohelle aika usein kantarellikastiketta, mutta tänään pääsin testaamaan juuri kuivattuja mustatorvisieniä. Niistä tuli todella helposti ihan uskomattoman maukasta kastiketta varhaissipulisilpun ja ruokakerman kanssa. 
Kuha on vaalealihainen ja vähäruotoinen kala, jota saa sekä järvistämme että merestä. Syksyisin kotimaisen kuhan hinta pysyy kohtuullisena, mutta silti se on meille juhlaruokaa. Lohesta on tullut liiankin tavanomaista, mutta ei se makua pahenna.

Muutaman min. paisto molemmin puolin riittää. Tämä kuha ei murtunut käännettäessä, tuoretta oli!
Nyt pitäisi varmaankin paljastaa, oliko nahallinen vai nahaton kuha parempaa. En saanut pintaan yhtä hyvää rapeutta kuin ravintola-annoksessa, mutta nahka tuli silti syödyksi. Miehen arvio oli ihan osuva; "Vaihtelun  vuoksi nahkafile on parempaa, mutta ei mitenkään älyttömän paljon!" Eli molempi parempi voisi päätellä. Suomustaminen oli sen verran työlästä sisätiloissa, että tuskinpa toista kertaa ryhdyn samaan puuhaan. 

Näistä itse ongituista ja Miehen kanssa siivotuista kaloista tuli maukasta kalasoppaa viime viikolla.
Sitten vielä muutama kuva lähestyvästä syksystä! Päivän ruokakuvat eivät olleet kaikkien aikojen kauneimpia, mutta ehkä nämä korvaavat puutteen. Ole hyvä! Näpsin näitä tänään ihan sinua varten! 💖




Hyvää tulevaa viikonloppua ja oikein värikylläistä, kaunista syyskuuta sinulle!

4 kommenttia:

  1. No nyt valuu täällä kuola suusta, kun noita kuvia katselen 😋 Arvaapas muuten, mitä aioin tehdä heti, kun kantarelleja löydän? No kuhafileitä ja jonknlaisia perunoita ja kantarellikastiketta 😂 Kuhafileet ovat jo pakkasessa, minun "hovi"-kalastajani tuoreeltaan ammattimaisesti pakastamina. Ehkä täytyy kehitellä jokin muu kastike, mun niitä kantarelleja ei tänne vain torille tunnu tulevan, eikä niitä näillä korkeuksilla ja leveyksillä juuri kasvakaan. Pihallemme on noussut mahtavan punainen kärpässieni, mutta sen jätän suosiolla rauhaan 😉 Kiitos herkullisesta makumatkasta ajatusten siivin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih hih! 😉 Eli tasoissa ollaan! Arvaapa harmittaako, kun en hoksannut ottaa toista kuhaa fileinä ja laittaa pakkaseen. Oletpa onnekas, kun saat kuhaa suoraan kalastajalta, joka fileoi ne valmiiksi! 👍
      Kyllähän sielläkin hyviä sieniä kasvaa, mutta jos haluaa kantarellikastiketta, muut ei maistu millekään.. meillä on tainnut olla tuuria, kun monet valittavat, ettei kantarelleja löydy oikein mistään. Eipä mekään Jyväskylässä asuessamme niihin usein 'törmätty', joten oltiin ilman, ellei ollut käyntiä Etelä- Suomessa sieniaikaan.
      Joo, kärpässientä voi ihastella kaukaa, mutta jättää niille sijoilleen! 🤔
      Hyvää viikonloppua sinne sienipulasta huolimatta! 🏌👋🌞

      Poista
  2. Tuore kuha on kyllä niiiin hyvää!!!
    Me saatiin tänä kesänä tosi hyvin kuhaa ja sitä tulikin syötyä paljon. Viikonloppuna ajateltiin lähteä taas kokeilemaan josko saatais jigaamalla ahventa ja kuhaa.
    Eiliseltä metsäretkeltä tarttui matkaan pieni pussillinen kanttarelleja ja niistä olis tarkoitus viikonloppuna myös taikoa jotakin herkkua.
    Oikein makoisaa viikonloppua!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 🐟 samaa mieltä, on ihan lempparikalaruokaa. Tuoreen kuha vielä erityisen herkullista. Jigaaminen on itselle vierasta, mutta googlaaminen avasi hieman asiaa! Runsasta kalansaalista teille! Sienet & kalat on hyvä, herkullinen ja terveellinenkin ruoka näin syksyisin.
      Hienoa viikonloppua teille sinne vesien äärelle!👍🌞

      Poista

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.