Sivut

sunnuntai 10. maaliskuuta 2019

Huikean herkullinen Omar-juustokakku

Vielä on aikaa pääsiäiseen, mutta namut ja suklaamunat ovat ilmestyneet jo kauppoihin. 
Saimme maistaa tätä uskomattoman herkullista juustokakkua pari viikkoa sitten. Sanoin aivan spontaanisti maistettuani ensimmäisen suupalan, että tämä on parasta ikinä maistamaani kahvileipää. Noo, se oli sellainen ihan helppotekoinen! sanoi juustokakun leipoja. Vielä parempi, jos tekemiseen ei tarvitse uhrata puolta päivää. Maku on tärkein! 


Sillä kertaa päällä olevat luonnonmustikat ja metsämansikat saattoivat aiheuttaa osittain tuon makueuforian. Maistelin kakkua varmuuden vuoksi ilman marjoja ja herkullinen maku oli edelleen tallella. Haluan ehdottomasti saada reseptin, jos se suinkin on mahdollista, pyytelin. No se asia järjestyy helposti, koska resepti on napattu lehdestä (muistaakseni kotivinkistä). Suunnittelin saman tien leipovani kakkua ja kirjoittavani ohjeen blogiini. Haluan, että näin helposta ja herkullisesta leipomuksesta pääsevät kaikki halukkaat nauttimaan. Pääsiäinen lähestyy ja tämä kakku on helppo kuljettaa vaikka mökille mukana. Ilman uunia valmistuvan kakun voi tekaista mökilläkin ja koristella vaikka suklaamunilla. On takuuvarmasti riittävän makea kakku. 


Kakun hyydyttämiseen pitää varata hieman aikaa, samoin Omar-karkkipaperien poistamiseen. Mutta eiköhän tuohon 'urakkaan' vapaaehtoisia ilmoittautune, ainakin jos 'palkkioista' sovitaan. Omar-karkit ovat ainakin omia suosikkejani. Onneksi ne ovat laktoosittomia. 



Omar-juustokakku (n 24 cm vuokaan)

Pohja
300 g kaurakeksejä
100 g voita sulatettuna

Täyte
2 dl kuohukermaa
220 g (1 ps) Omar-karkkeja
200 g maustamatonta tuorejuustoa (Philadelphia minulla)
(vaniljaa halutessasi)

Päälle
marjoja, hedelmiä, karkkeja tms
tomusokeria
  • Hienonna keksit monitoimikoneessa. Onnistuu myös muovipussissa esim puunuijalla paukutellen. 
  • Sulata voi mikrossa ja sekoita keksinmuruihin. Painele seos vuokaan ja vie jääkaappiin muiden valmistelujen ajaksi.
  • Kaada kerma kattilaan ja lisää siihen saman tien kääreistään puretut karkit. Kuumenna seosta kiehumispisteeseen keskilämmöllä koko ajan hämmentäen. Seos kuohuu voimakkaasti päästyään kiehumispisteeseen, joten saat pienentää lämpöä uudelleen.  
  • Anna kinuskiseoksen kiehua 5 min ja vie sitten jäähtymään. Saa jäähtyä jääkaappilämpötilaan.
  • Lusikoi juusto kulhoon ja vatkaa sähkövatkaimella kinuskiseos sen sekaan. Täyte sakenee ja paksunee parin min vatkauksen jälkeen.
  • Lusikoi tai pursota täyte jäähtyneen pohjan päälle. Anna jäähtyä vielä jääkaapissa ennen koristelua. Koristele kakku haluamillasi koristeilla.
Omar-juustokakku on mielestäni aika takuuvarma tapaus, jonka tekemisessä on vaikea epäonnistua. Tai no kinuskiseos voi kuohua hellalle, jos poistut keittiöstä hetkeksikään. Suosittelen varaamaan tuon kymmenminuuttisen lieden ääreen!



Tätä nimenomaista kakkua en pääse (ainakaan vielä) maistamaan, koska aion yllättää tällä maailman ihanimman primaballerinan. Pääsemme katsomaan lapsenlapsemme balettiesitystä ja tavanomaisen ruusun tilalle annamme jotakin makeampaa kiitokseksi esityksestä. Tästä herkusta riittää maisteltavaa koko perheelle!


P.S. Tässä kakussa oli makeaa mahan täydeltä. Odotan kesää ja tuoreita suomalaisia marjoja, jotta voin testata Omarjuustokakkua niiden kanssa. Punaherukoiden hieman kirpeähkö maku taittaa varmaankin hienosti kakun makeutta.



4 kommenttia:

  1. Onpas ihana lahja primaballerinalle 😍 Ja rakkaudella tehty 💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitäpä juurikin ja maistuihan kakku muillekin. Oli ihanaa, mutta omaan makuuni marjojen kanssa parempaa! 🌹Kukan ja kakun ballerina ansaitsi! 👏🤗🍰

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos! 💗 Pääsiäinen jo hiukan pilkistää kakun koristeissa.

      Poista

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.