Sivut

tiistai 19. maaliskuuta 2019

Tempelopita on kreikkalainen "Laiskan juustopiirakka"

Postauksen loppupuolella vinkkejä tempelopitan moniin mahdollisuuksiin!
Pidätkö kreikkalaisesta ruoasta? Jos vastasit myöntävästi, tämä postaukseni on juuri sinulle. Kävin n. 15 v sitten ensimmäisen kerran Kreetalla ja kotiintuomisina oli hurja innostus kreikkalaiseen ruokaan. Reissumme parasta antia oli opastettu vaellus vuorille keräämään luonnonyrttejä. Opin tunnistamaan luonnossa yrtit, joita olin siihen saakka ostanut kuivattuina pienissä maustepusseissa. Yrtit ovat edelleen intohimoni ruoan valmistuksessa ja toiveeni olisi oppia niistä lisää. Merisuola, hyvä oliiviöljy ja yrtit riittävät tekemään kreikkalaisen ruoan täydelliseksi makunautinnoksi. Pippurimyllyn pari pyöräytystä kuuluvat toki useimpiin ruokiin.


Kreikkalaista vuohenjuustoa kutsutaan fetaksi. Se on valmistettu vuohen- tai lampaanmaidosta. Nykyään se on suosittu juusto joka puolella maailmaa ja se maistuu sekä salaateissa, ruoanlaitossa että leivonnassa. Fetasta lisää täällä.

Halloumijuusto on grillattuna tai paistettuna suurta herkkua. Granaattiomenan siemenet sopivat hyvin tämän juuston kaveriksi.
Vuohenjuuston makuun tottuminen saattaa vaatia muutaman maistelukerran, mutta vakuutan, että kannattaa harjoitella. Liemessä-blogin Jennin uunifetapastan innoittamana feta on saanut lisää kannattajia viime viikkoina. Hyvä hyvä! Toinen juustoherkku Kreikasta on Halloumi. Etenkin kesäisin Suomessakin tirisee monen grillissä suolainen, hampaissa narskahtava halloumijuusto. Se on meidänkin herkkua!

Marttaillan pääruokaa oli moussaka, niin hyvää!
Kukapa ei olisi Kreikan matkoillaan ihastunut moussakaan. Runsaasti juustokastiketta, jauhelihaa (Kreikassa lampaan), tomaattia, öljyä ja valkosipulia sisältävä munakoiso-peruna-kesäkurpitsa -vuokaruoka on muhinut meidänkin keittiössä monet kerrat. Itse ihastuin siihen aikoinaan Göteborgissa sijaitsevassa kreikkalaisessa ravintolassa. Kotonatehtyä moussakaa syödessään ei voi kuin huokailla ihastuksesta... ja ottaa vielä hiukan lisää lautaselleen. 


Täytetyt paprikat ja tomaatit sekä niiden alla kypsiksi muhivat perunaviipaleet ovat tyypillistä kreikkalaista ruokaa. Alakuvassa olevaa Melizanosalataa voi nauttia esim krutonkien tai kreikkalaisten bruchetta-leipien kanssa. Linnan Martat tekivät näitäkin eilen.


Olin eilen Hämeenlinnan Linnan Marttojen järjestämässä kokkausillassa. Tällä kertaa kokoonnuimme valmistamaan kreikkalaisia ruokia opettajamme Niinan johdolla. Supertehokkaat martat pyörähtivät keittiössä ja kohta maisteltiin monenlaista herkkua. Omalle kohdalleni osui otsikossa mainittu Tempelopita eli Laiskan juustopiirakka. Se taisi olla useimmille ennestään tuntematon ruoka, niin minullekin. Lupasin valmistaa sitä tänään Miehelle ja itselleni lounaaksi. Ruoka oli valmista reilu puoli tuntia kotiin saapumisemme jälkeen eli kyseessä on paitsi helppo myös aika nopea ruoka. 


Lueskelin tänä aamuna kreikkalaisen bloggaajan ohjetta  Laiskan juustopiirakkaan. Hyvin samankaltainen oli resepti. Historiikkina mainittiin, että tätä piirasta kreikkalaiset emännät tekivät väliruoaksi kiireidensä lomassa keskellä päivää kotiin käymään tulleille työmiehille. Varsinaisen aterian kreikkalaiset syövät myöhemmin illalla lopetettuaan työt. Ja kyllä! Energiaa tässä piirakassa on niin reilusti, että työtä jaksaa paiskia vielä monta tuntia nautittuaan tätä lounasruokaa. 



Tänään kotona valmistui samassa uuninlämmössä kaksi loistavaa lisuketta juustopiirakalle. Kuutioiksi pilkottu munakoiso on ihanaa runsaan valkosipulin, reilun lorauksen oliiviöljyä ja suolan kanssa kypsyessään. Aika riitti hyvin, koska juustopiirakan piti vetäytyä n. 10 min. Lisäsin uunin lämpöä ottaessani Tempelopitan sieltä pois.


Pienensin hieman reseptin annosta ja silti taikinaa tuli  niin runsaasti, että suunnittelemani valurautainen paistinpannu osoittautui liian pieneksi. Pilkoin tuoretta minttua ja basilikaa mausteeksi pienemmissä vuoissa paistamiini piirakoihin.  Sipuli ja tomaatti kypsyivät piiraan kanssa sopivaksi herkuksi sormisuolalla ja oliiviöljyllä maustettuina. 


Kuinka ollakaan nykyinen lempiöljyni on kreetalaista, samoin kaapista löytyi kreikkalaisia oliiveja ja lahjaksi saatua kreetalaista hunajaa. Tilkkanen sitä viimeisteli ja pyöristi ihanasti aika suolaista lounasruokaamme. Aikamoista herkuttelua keskellä viikkoa, mutta toisena päivänä syödään sitten kevyttä keittoa. 


Tempelopitan eli Laiskan juustopiirakan ohje

(Taikina riittää yhteen pellilliseen tai kahteen uunivuokaan. Puolita määrät, jos teet yhden piirakan, kananmunia voit laittaa 2 kpl)

1,5 dl vehnäjauhoja
2.5 dl maitoa
3 kananmunaa
500 g kreikkalaista jogurttia
100 g sulatettua voita (tai margariinia)
400 g fetajuustoa
350 g emmental- tms kovaa juustoa
mustapippuria
kuivattua oreganoa tai minttua vuoan pinnalle halutessasi 
(suolaa ei tarvita, koska juustot ovat suolaisia)
  • Murentele fetajuusto esim haarukalla karkeaksi rouheeksi.
  • Sulata voi mikrossa tai liedellä, anna hetki jäähtyä.
  • Raasta Emmentaljuusto tai osta valmiiksi raastettua. Erota osa raasteesta, jos haluat kuorruttaa piirakan juustoraasteella. (ei ole välttämätöntä)
  • Annostele vehnäjauhot kulhon pohjalle ja lisää maito vähitellen sekaan vispaten tasaiseksi.
  • Sekoittele esim puuhaarukalla kulhoon kaikki muut aineet. 
  • Voitele uunivuoka (tai valurautainen paistinpannu) hyvin ja kaada taikina siihen. Ripottele Emmentalraastetta ja halutessasi kuivayrttejä pinnalle!
  • Paista piirakkaa 175 ast uunin keskitasolla n. 25-30 min. (Piirakka on kuulema valmista, kun veitsellä leikatessa taikinaa ei jää siihen enää.)
  • Anna piirakan vetäytyä n. 10 min ennen leikkaamista. Voit myös kumota piirakan erilliselle lautaselle.
Testasin tänään tuota piirakan kumoamista lautaselle ja onnistui mainiosti. Meillä oli valmiiksi huuhdeltua babypinaattia eiliseltä lounaalta ja sehän oli loistava lisä tähän.



Olisipa mukava tietää, innostuitko kokeilemaan Tempelopita-juustopiirakkaa! Itse voisin ajatella tätä yhdeksi lisätarjottavaksi esim vappulounaalle tai -brunssille. Juustonystävät kiittävät saadessaan tätä kreikkalaista herkkua lautaselleen!


Martat leipasivat eilen runsaalle illalliselle kunnon jälkkäriä. Filotaikinasta valmistettua baklavaa riitti pieni palanen tyydyttämään makeannälän. Oli niin herkullista, että ehkä teen tätäkin jonakin päivänä ja kirjoitan sitten ohjeen blogiini. 


Lämpöinen kiitokseni kokkausillan järjestäneille Linnan Martoille, Niina-opettajalle ja kaikille mukana olleille martoille ihanasta illanvietosta. Yhdessä on aina kiva kokata! Vuosi sitten kokkasimme italialaista ruokaa ja riemuitsin samassa postauksessa 30000 kävijästä blogissani. Nyt huomasin klikkauksia olevan hieman yli 80000! Kiittelen itseäni, että olen jaksanut harrastaa tätä bloggaamista jo yli 2 vuotta. Ilman sinua ja käyntiäsi blogissani en todellakaan kestäisi menossa mukana. Joten sinua kiitän vielä enemmän ja täydestä sydämestäni!  😘💞❤ Toivon kaikkea hyvää elämääsi! 


P.S. Lisään tänne omia oivalluksiani Tempelopitan eli Laiskan piirakan 'jatkojalostuksesta'. Tein piirakkaaa reilusti, mutta en ole varma sen käyttäytymisestä pakastettuna. Siksipä herkuttelemme sillä nyt useampana päivänä peräjälkeen.


Piirakka maistuu jääkaappikylmänäkin esim tomaattien kanssa. Eli kannattaakin tehdä kerralla reilu annos. Runsaan ja monipuolisen broilerisalaatin kanssa se korvasi fetan. Lämmitin Tempelopitapaloja hetkisen mikrossa ja maku oli ihan mahtava salaatin ja broilerin kanssa. Eli kyllä kyllä! Tätä teen varmasti uudelleen ja testaan myös gluteenittomana esim manteli- tai Myllärin kaurajauhoilla.


Nyt kuulisin todella mielelläni vinkkejäsi, jos innostuit tekemään tätä! 👍😋

16 kommenttia:

  1. No nam! Näyttää tosi herkulta. Pitääkin kokeilla. Kreikkalainen ruoka on ihanaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja helpolta!👌Kun ostaa juuston valmiina raasteena, tarvitsee vain sekoittaa aineet keskenään. Tämä piiras on hyvä välipala ja pieniin vuokiin tehtynä voi ottaa töihin mukaan lounaaksi. Kreikkalainen salaatti sopii hyvin keventämään annosta! Mukavaa loppuviikkoa Kaura!

      Poista
  2. Oi ihanuus, aamu ei olisi oikein paremmin voinut alkaa kuin ihanalla Kreikan tuulahduksella:) Pääsimme viime syksynä siellä miehen kanssa käväisemään ja nautimme suunnattomasti:) Tuota pitää kyllä kokeilla♥ Kiitos taas vinkistä ja ohjeesta♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Arvasin sinun olevan Kreikkafani!👌
      Olimme viime keväänä Kyproksella ja ne muistot tulvivat omaan mieleeni.❣️
      Piirakka on jääkaappikylmänä hyvää tomaatin kanssa, testasin Juuri! Tykkään itsekin välillä näin helppotekoisista herkuista. Ihanaa, aurinkoista päivää sinulle!🌞 Lämmin kiitos kommentistasi Päde!🙋‍♀️

      Poista
  3. Jes, jes, jes, tätä löytyy takuu varmasti meidän seuraavalla sunnuntaibrunssilla, niin herkullisen näköistä ja ihanan helppokin <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 👍Paljon protskua, vähän hiilareita -piirakat maistuvat ainakin meille! Ja Vieläpä vähällä vaivalla! Suunnittelen loppupalojen lisäämistä kylmänä salaattiin. Kyllä ne kreikkalaiset emännät osaavat! 😋👍

      Poista
  4. Ai niin, mun piti kysyä, että voinko korvata vehnäjauhot gluteenittomilla vai luuletko, että rakenne kärsii, en kyllä usko ja sittenpähän tiedän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että muistutit. Ajattelin itsekin testata esim mantelijauhoja tai Myllärin gl kaurajauhoja seuraavalla kerralla. Näinhän me teemme! 👌

      Poista
  5. Näyttääpäs hyvältä! Tuli oikein nälkä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin luvata, että palanen tuota piirakkaa pitää nälän pitkään loitolla. Oli kiva tehdä maukasta ruokaa vähällä vaivalla. 👌😋

      Poista
  6. Kyllä pidän kreikkalaisesta ruoasta! 😋 Ihana juttu ja sen kuuloinen ohje, että sopii hyvin tällaiselle laiskallekin leipurille. Kiitos kun jaoit! Menee kokeiluun 👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että Marttojen kreikkaisen kokkausillan reseptit kiinnostavat!👌
      Tuotakin ohjetta voinee hiukan varioida omiin aineisiin, mutta feta on "pakollinen". Mikrolämmityksellä herkku on kuin uunista otettua, testasin juuri. Nyt onkin taas liikunnan vuoro! 🌝

      Poista
  7. Kreikkalainen tunnelma on meilläkin tänään: mousaka paistuu parhaillaan, mutta ilman lihaa 🍕🏝️ Mukavaa viikonloppua sinne Hämeheseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mousaka on ihan supermaukasta! 👌Pitäisikin taas joku päivä tehdä, tumma soijarouhe, härkis tms kasvisuutuudet korvaavat meilläkin lihan moussakassa. Munakoiso ja bechamelkastike sekä valkosipuli varmistavat ruoan herkullisuuden.
      Täällä on kaunis auringonpaiste mutta hurja pohjoistuuli, joten ei tee mieli ulkoilemaan vielä. Mukavaa ja oikein herkullista viikonloppua sinne! 🤗😋

      Poista
  8. Oi miten herkullisen näköisiä :) Näitä on pakko kokeilla. Nälkä tulee jo katsoessa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 🙋‍♀️Hei! Kiitti kommentista ja siitä, että muistutit mua tästä postauksestani!👍Nyt jos koskaan on aika ja aikaa tunnelmoida ja uusia makumuistoja lempikohteista ulkomailla.☀️Koronan päätyttyä ainakin Kreikkaan pitää päästä. 😊
      Toivottavasti valmistat tempelopitaa ja etenkin nautit siitä! 😋 Niin minäkin aion tehdä joku päivä.. 😉

      Poista

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.