Sivut

tiistai 2. lokakuuta 2018

Nyhtökanaburgereita, synttärikakkua ja uuniongelmia


Koristeista ei tingitä, kun lapset saavat tehtäväkseen viimeistellä täytekakun mieleisillään namuilla ja marenkipikkuleivillä. Synttäreitä on kiva juhlistaa täytekakulla varsinaisen juhlapäivän jälkeenkin. Lapsenlapsemme (5v) tärkeää päivää vietettiin mummilan malliin menneenä viikonloppuna. 'Ensin ruoka ja sitten herkkuja' tyylillä  mentiin tälläkin kertaa.


Juureentehdyt sämpylät kohoavat lopulliseen pulleuteen ja pehmeyteen uunin lämmössä. Jaksan edelleen iloita ja hämmästellä tuota kohoamisen ihmettä!


Tiedän kokemuksesta, että tätä nykyä lastenlasten mieluisinta ruokaa mummin luona ovat  hampurilaiset nyhtöbroilerilla. 
Tällä kertaa leivoin burgerisämpylät taikinajuuren avulla, entisellä Parhaat burgerisämpylät ikinä  ohjeilla. Kokonaan ilman hiivaa leivotut sämpylät olivat superonnistuneita ja maukkaita. Lapsia ei tarvitse kauaa houkutella syömään tätä ruokaa ja maistuvathan burgerit aikuisillekin. 


Täytekakkupohjien leipominen oli vähällä epäonnistua uunini tavallistakin oikukkaampaan käyttäytymiseen. Onneksi muistin laittaa lämpömittarin uuniin ja seurasin kakkupohjien paistumista loppuvaiheessa tiiviisti.
Lähes 50 asteen poikkeama asetettuun lämpötilaan ei ole enää kivaa. Välillä uuni kuumenee liikaa ja se tilanne on vieläkin vaarallisempi. Kakun pohja ja pinta paistuvat hyvin vain seuraamalla tilannetta. Uunin oikuttelu on syy siihen, että annan harvoin tarkkaa paistoaikaa ja uunin lämpötilaa leipomuksiini. 

Jonkun ajan päästä lämpötila on hypännyt 214 asteeseen!
P.S. 1.1.2019  Uunimme on toiminut moitteettomasti huollon jälkeen. Paistolämpötilaa seuraava anturi oli epätarkka, koska sen kiinnike oli irronnut. Lisäksi uuninsuuluukun saranat olivat murtuneet sen verran, että luukku ei sulkeutunut kunnolla. Nekin on nyt uusittu ja uuni toimii taas kuten pitääkin! (Olin kai puhdistanut uunini turhan kovakouraisesti, jolloin ed vahingot pääsivät tapahtumaan.)

Toisen kakkupohjan pintaosa (n. 2 cm korkea kiekko) jäi ylimääräiseksi ja tulee käytettyä myöhemmin.
Tässä nämä kakkupohjat kuitenkin ovat. Toinen on vaalea ja toinen tumma pohja. Ajatukseni oli saada aika korkea kakku ja hieman värivaihtelua täytteen ja pohjien avulla. Molemmat pohjat ovat 4 kananmunan pohjia. Toiseen tuli 1 dl tummaa kaakaojauhetta ja jauhoja hieman vähemmän. Onnistuneen kakkupohjan reseptin ja vinkkejä löydät tästä linkistä


Kreemipinta oli liian kova tarttumapinta karkeille, joten päätin tehdä kakkuun  lisäksi hieman pehmoisemman kermavaahto-kinuskituorejuusto -pinnan. (1½ dl vispikermaa vaahdoksi + n. 150 g tuorejuustoa)


Täytteeksi valitsin 'Annin uunissa' -blogin Silkinpehmeän Suklaakreemin. Löydät ohjeen tästä linkistä!  Tein kreemiä koko annoksen, joten sitä tuli todella runsaasti.

Kakun kostutukseen käytin vaniljalla maustettua maitoa n. 4 dl. Sitä olisi ehkä saanut olla enemmän, sillä kakku jäi aavistuksen liian kuivaksi.



Koristelu sen sijaan onnistui täydellisesti kahden iloisen ja ahkeran leipurin avulla. Ja makeannälkä lähti kakkua maistellessa! Tästä kakusta riittää isommallekin porukalle herkuteltavaa.

Toivottelen silmäniloa sinullekin tämänkertaisesta postauksestani! Herkuttelemisiin!

P.S. Kiitos paljon kommenteista liittyen uunini 'oikutteluun'! Eiköhän nyt saada asiaan vauhtia ja hoideta uuni kuntoon. Tämä tapaus on ollut alusta saakka hankala, mutta viime päivinä seonnut entistä enemmän. 🤔

6 kommenttia:

  1. Voi harmi tuota uunia, siinä on kyllä oltava tarkkana kun noin lämpötila vaihtelee! Kakku on aivan upea ja varmasti maistuu parhaiten koristelijoille, se on niin tärkeä tehtävä:)♥ Mukavaa alkanutta viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, enkä alkuun edes tajunnut ongelmaa. Kotimme kaikki koneet ovat vasta 4v vanhoja, joten ei olisi vielä aika uusia. Onneksi teen harvoin kakkupohjia, muut leivonnaiset eivät ole niin 'kranttuja'.
      Lapsille on kiva järjestää välillä 'makeita' tehtäviä!💖
      Sinulle oikein hyvää viikon jatkoa! 😄

      Poista
  2. Vautsi, onpahan kakku! Lisäksi yhdessä tekemisestä jää lapsille mukava muisto 👍 Terkut täältä etelästä. Minun piti jo eilen postata täältä käsin, mutta nyt muistin että se jäi tekemättä 😂 Jokohan loma (ja työtäkin siinä sivussa) alkaa tehdä tehtäväänsä? 😉 Ihan on jäänyt muidenkin blogit kurkkaamatta, kunnes nyt muistin kurkata mitä kenellekin kuuluu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elikkäs loma on ollut täydellisen onnistunut! Välillä pitää keskittyä ihan uusiin juttuihin, että saa pientä irtiottoa tavanomaisesta. Sitten ne taas 'maistuvat'!
      Herkutelkaa ja lepäilkää, kun siihen on nyt mahdollisuus! 😎🍝🌅

      Poista
  3. Tsemppiä uunin kanssa taisteluun!
    Ja kääk, mutta sun hampurilaissämpylät näyttää hyvältä!! Ja tuo kakku ♥ Lasten koristelemat kakut on aina niin hienoja, kun niissä on yleensä ihan överisti koristeita!! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Nanne! Kyllä meillä on aikomus tarkistuttaa termostaattien kunto. Mies on enemmän huolissaan turvallisuusriskistä, minua harmittaa vahtia aina vieressä.
      Aika hauskaa, kun meinasinkin nimetä kakun överisellaiseksi! 😁 Lapsenlapseni ovat innokkaita leipureita! 😙👍

      Poista

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.