Sivut

torstai 4. lokakuuta 2018

Pitaleipää, Pulled Pumpkinia ja kolme kastiketta


Vihdoinkin tuli tilaisuus todeta tämän kehutun vegeruoan maittavuus. Meidän nuoret ovat testanneet suurimman osan VEGE -kirjan (Nieminen-Sukula) resepteistä ja tämä ruoka pitää ykkössijaa. Keksin Hokkaido-kurpitsan muhkean maun ja kiinteän rakenteen tänä syksynä. Monet muutkin oranssit kurpitsat sopivat tämänkertaiseen ruokaan, mutta minä menin eilen tällä. Olimme oikein tyytyväisiä valintaani. 


Alkuperäisessä ohjeessa mainittua Daikonia eli Japaninretikkaa olisi löytynyt Helsingin keskustasta (tai Cittarista), mutta oletan käyttämäni fenkolin korvaavan tuon kasviksen. En ole tietääkseni päässyt koskaan maistamaan daikonia, taitaa olla vielä Suomessa aika harvinainen juures. Mukula on Googlen tietojen mukaan raikas ja mehukas. Fenkolin maku vivahtaa hieman anikseen ja on ehdottomasti raikas ja maistuva! Retiisi sopisi parhaiten korvaamaan daikonin.

Tummahkot salaatinlehdet, kastikkeet ja korianteri-yrtti täydensivät pitaleipä-nyhtökurpitsaa.
Kastikkeiden tekeminen vie eniten aikaa tämän ruoan valmistuksessa, mikäli ostaa valmiit pitaleivät kaupasta. Tein omat leipäni juureen (ilman hiivaa) ja ajoitin niin, että pääsimme leikkaamaan ja täyttämään niitä heti, kun vedin pellin uunista.

Juureenleivottujen pitaleipien ohjeen löydät tästä linkistä!
Parituntisen aherruksen jälkeen oli kohtuullisen kova nälkä. Sehän oli taas kerran paras mauste, mutta tämä annos olisi maistunut täydellisesti joka tapauksessa. Uskomattoman monipuoliset, herkulliset maut sekoittuivat jokaisessa suupalassa. Enpä enää hämmästele, että nämä ovat nuortemme mielestä niin maukkaita.  

Kypsymisaika kurpitsalohkojen koon mukaan.



Aineet ja ohjeita 8 kpl Pulled Pumpkiniin (Vege-kirjasta)

8 kpl pitaleipiä

1 kiinteämaltoinen, oranssi kurpitsa (n. 800 g minulla)
1 tl suolaa
1 tl pippuria
2 rkl oliivi-/ seesamiöljyä
  • Lohko kurpitsa ja poista siemenet.
  • Paahda lohkoja n. 200 ast / n. 20-30 min, kunnes ovat aivan pehmeitä.
  • Anna jäähtyä hetki ja riivi sitten sisus haarukalla.
  • Sekoita riivitty kurpitsa ja mausteet keskenään. Jätä seos maustumaan.


Seesami-inkiväärikastike

2 rkl raastettua inkivääriä
2 rkl paahdettuja seesaminsiemeniä
½ pientä, tuoretta chiliä (tulisuus oman maun mukaan)
½ dl öljyä
3 rkl soijaa
  • Paahda ja jäähdytä seesaminsiemenet pannulla. (Varo polttamasta!)
  • Raasta inkivääri.
  • Hienonna chili mortteliin, lisää inkivääri, seesaminsiemenet ja soija.
  • Murskaa aineet tahnaksi ja lisää öljyä niin, että se sitoutuu tahnaan.


Valkosipuli-jogurttikastike

1-2 valkosipulinkynttä (miedonnettu kiehuvalla vedellä)
2 dl paksua jogurttia (ohjeessa 1 dl)
n. ½ punttia korianteria (tai lehtipersiljaa)
½ sitruunan mehu
suolaa (n. ½ tl, maistele, kunnes riittävästi)
1-2 tl hunajaa ja ½ pilkottu chili (eivät olleet alkup. ohjeessa)
  • Pehmitä valkosipulia hetkinen kiehuvassa vedessä, murskaa sitten ison veitsen lappeella ja hienonna silpuksi.
  • Annostele jogurtti kulhoon. Sekoita mukaan valkosipulisilppu, hienonnettu korianteri, sitruunamehu, suola ja halutessasi hunaja ja chilisilppu.
  • Maistele ja mausta halutessasi lisää. Peitä kulho kelmulla ja vie jääkaappiin tekeytymään.


Ravistettu fenkoli (tai daikon) Tämän voit tehdä jo edellisenä päivänä!

pienehkö fenkoli (kotimainen minulla) tai n. 5 cm:n pala daikonia
2 tl sokeria
1 rkl etikkaa (esim väkiviina-, omenaviini- )
½ sitruunan mehu
(tarvittaessa vettä)
fenkolin lehtiä (tai tilliä)
  • Kuori ja viipaloi fenkoli mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi.
  • Sekoita kannellisessa kulhossa sokeri, etikka, ja sitruunamehu.
  • Kippaa viipaleet seokseen, sulje kansi tiiviisti ja sekoittele ravistellen reippaasti.
  • Jätä seos tekeytymään jääkaappiin. (mielellään muutamaksi tunniksi)
  • Pilko ennen tarjoilua fenkolin lehtiä tämän kastikkeen sekaan.

Lämmitä pitaleipiä, elleivät tule suoraan uunista, kuten meillä. Halkaise ne ja täytä nyhtökurpitsalla ja mieleisilläsi kastikkeilla. (sanottiin ohjeessa) Me halusimme Miehen kanssa saada kaikki maut tästä annoksesta, joten laiteltiin saman pitaleivän sisään kaikkia kastikkeita. En keksinyt yhtään syytä, miksi tästä herkullisesta makusinfoniasta olisi pitänyt tinkiä. Ehkä tänään maltan kokeilla yhtä tai kahta kastiketta kerrallaan. Onneksi jäi kastikkeita ja pitaleipiä tällekin päivälle.


  

Korianterista on tullut ehdottomasti lempiyrttini viime kuukausien aikana. Voit valita tähän annokseen jonkun muun yrtin, ellei korianteri sovi makuusi tai jonkun muun samalle aterialle osallistuvan makuun. Sehän on yrtti, joka jakaa mielipiteitä. Ihan pakko on myöntää, että tästä annoksesta tuli kertaheitolla omakin suosikkini. Mies myös tykkäsi kovasti ja oli kuulema täyttävää ruokaa. (vaikka ei sisältänyt lihaa)

Eläinten viikon alkamisen kunniaksi loppukuviksi muutama otos maailman suloisimmista kissaneideistä. Saamme hoitaa heitä taas muutaman päivän. Yritähän ottaa tänään yhtä rennosti kuin Loitsu! 😂 Ei tuota asentoa voinut nauramatta katsoa ja Loitsu tuumii, että  "mikäs tässä nyt niin huvittavaa muka on?"



Taika-neiti ihmettelee hoitajan halua ikuistaa ilmeitään jatkuvasti. "No antaa mennä, räpsi sitten niin paljon kuin mieli tekee! Kyllä minä tykkään poseerata."


Oikein ihanaa loppuviikkoa sinulle, joka kävit lukemassa tämän blogini postauksen! Kiitos sinulle mielenkiinnostasi valmistamiani ruokia kohtaan! Tänään 4. lokakuuta on Kansallinen Korvapuustipäivä. Leivonta- ja ruokablogeissa on paljon  hyviä pullapostauksia. Ei haitanne, vaikken tällä kertaa tuohon herkkupäiväpostaukseen otakaan osaa. Leivoin eilen pitaleipien lisäksi ihania pikkuleipiä, mutta niistä seuraavassa postauksessa.  Ne maistuivat lapsenlapsillemme (ja aikuisillekin) erinomaisesti! 

2 kommenttia:

  1. Näyttää tosi hyvältä, ja mielenkiintoiselta! Daikonista en ole koskaan kuullutkaan, näin sitä oppii uutta 👍 Kissoilla oikein 'kissan päivät' 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juuri sitä se olikin, maistui vielä tänäänkin erittäin ihanalle. Voisin elää kasvisruoalla, jos kaikki olisi näin herkuullista.
      Kissat ovat leppoisia lemmikkejä ja hoitajakin pääsee helpolla. Tykkäämme noista tyttösistä kovasti! 💕

      Poista

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.