Sivut

maanantai 15. heinäkuuta 2019

Kantarellit maistuvat huijarin kanakastikkeessa


Ei, en ole löytänyt vielä tuoreita kantarelleja. Ne kasvavat jo jossakin päin Suomea, mutta Kanta-Hämeen kuiva alkukesä ei ole ollut otollinen sienirihmastoille. Pakastimemme uumenista löytyy edelleen viime syksynä kerättyjä keltavahveroita ja suppiksia, joten käytän ne ensin ja sitten suunnistamme Miehen kanssa sienimetsään. 

Veteen säilötyt sienet pitää nostaa sulamaan hyvissä ajoin ennen ruoan valmistusta!
Kantarellien maku on ylivoimaisesti parhaimmillaan tuoreena. Runsassatoisina kesinä niitä on mukava pakastaa talven varalle. En ole koskaan testannut kantarellien kuivattamista, mutta äskettäin luin senkin onnistuvan. Kuivatut sienet ovat helppoja säilyttää ja viedä vaikka tuliaisiksi sienistä pitäville ystäville. Tämänkertaiseen kastikkeeseen tulleet sienet säilöin veteen, jotta väri säilyisi pitkälle. Kuulin tämän vinkin eräältä kantarellien myyjältä muutama vuosi sitten. Kiehautin veden ja jäähdytin sitten jääkaappikylmäksi. Hyvin oli väri säilynyt lähes vuoden!


Löysin herkulliselle kuulostavan kastikkeen reseptin (täällä linkki), mutta jouduin soveltamaan sen omiin aineksiini. Tein ruoan kaksinkertaisena annoksena, sillä ruokailijoitakin on enemmän kuin me kaksi. Syömme tätä vasta illalliseksi tänään, joten valmiista annoksesta ei ole vielä kuvaa. Lisäkkeeksi tulee joka tapauksessa mansikoilla, vesimelonilla ja halloumjuustolla rikastettua salaattia. 
Ilman epäilystä kastikkeen voi tehdä broilerin fileistä, mutta me halusimme nyt kasvispitoista ruokaa. Mifu-suikaleilla tuo "huijaus" tosiaan onnistuu!

Huijarin kanakastike kantarelleilla (tai ilman)

2-4 dl tuoreita tai pakastettuja kantarelleja
1-2 rkl voita/öljyä
1-4 kevätsipulia (vihreät varret koristeeksi)
1 valkosipulinkynsi
1 keskitulinen chili (siemenet poistettu)
(Srirachaa tms tulisen ruoan ystäville)
1 punainen paprika  

2 pkt Mifu-suikaleita (paprika/chili)
1-2 rkl voita/öljyä
1 pkt tuorejuustoa (maustamatonta minulla)
n. 5 dl kasvislientä
2-4 rkl tomaattipyrettä
kermaa halutessasi
(½ dl mantelijauhetta)
1 rkl balsamicokastiketta tai muuta hapokkuutta
1-2 tl kookossokeria tai hunajaa
suolaa ja pippuria sen mukaan, käytitkö maustettua vai maustamatonta juustoa ja kermaa. Kasvisliemen suolaisuus pitää myös huomioida!
muita mausteita oman maun mukaan

Cashewpähkinöitä (paahdettuja) sekä tuoreita yrttejä tarjoiluvaiheessa!
  • Käsittele/pilko sienet ja kiehuttele niistä (kasarissa) ylimääräinen neste pois.
  • Kuori ja pilko sipulit.
  • Lisää pannulle rasva ja kuullottele sieniä ja sipuleita miedolla lämmöllä.
  • Lisää samalle pannulle pilkotut chili ja paprika. 
  • Kuumenna (toinen) paistinpannu ja ruskista siinä Mifu-suikaleet paketin ohjeen mukaan.
  • Yhdistä molemmat aineet samaan kasariin (tai pinnoitettuun kattilaan) ja lisää kasvisliemi, tuorejuusto sekä halutessasi mantelijauhe ja kermaa. Kiehuttele muutama minuutti.
  • Mausta kastike oman maun mukaan ja tarjoile pastan, riisin, kvinoan, perunoiden tms kanssa.

Kantarellit maistuvat aina hyvälle, mutta eivät näytelleet kovin suurta osaa tässä kastikkeessamme. Muita makuja löytyi yllin kyllin. Me pidämme sienistä, joten lisäilemme niitä sieniaikaan moniin ruokiin antamaan "metsä makua" ja terveellisiä kuituja ja vitamiineja. 


Kaupoista ja toreilta löytyy monenlaisia sieniä heille, jotka eivät ehdi metsään tai tiedä sienipaikkaa. Omassa blogissani löytyy aika monta reseptiä sieniruokiin! Valitse halutessasi esim seuraavista linkeistä! 


Kesä 2019 on ollut säiden puolesta aika mielenkiintoinen! Välillä paistaa ja sitten taas sataa ja jyrisee. Niinhän sen kuuluu ollakin, luonto kasvaa ja kukoistaa omaan tahtiinsa. Kesä on joka tapauksessa hienoa aikaa. Marjojen ja sienien poimiminen kuuluu Suomessa jokamiehen oikeuksiin. Ne ovat ilmaista ruokaa kaikille, joilla on mahdollisuus  mennä metsään poimimaan niitä.


Instan puolelta löytyy lisää kuvia viime viikon mustikkaherkustamme!

Ḿyllärin kaurajauhot tekivät mustikkakukosta aiempaakin herkullisemman.
Pääsimme viime viikolla maistamaan pienet kulhot iki-ihanaa mustikkakukkoa itsepoimituilla mustikoilla. Yhden ohjeen löydät täältä!  Näiden kukkosten taikinaan käytin sekä ruis- että kaurajauhoja. Tulipa mureaa ja maukasta makua taikinasta!
Mukavaa keskikesän viikkoa kaikille ja leppoisaa lomailua niille, jotka pääsevät nauttimaan loman suomasta kiireettömyydestä!

2 kommenttia:

  1. No ootpa tehnyt ihania kesäherkkuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 🤗 Lämmin kiitos! Sienet ovat meidän herkkua kesällä, joten niitä tulee laitettua moneen ruokaan. Kesä ja kevyet kesäherkut ei sienten kanssa aina onnistu, jos ei halua mausta tinkiä! 😋🤣

      Poista

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.