Ruokaohjeita

Sivut

perjantai 30. maaliskuuta 2018

Kulitsa ja pasha - pääsiäisen perinneherkut

Tekemäni pääsiäisherkut ovat nykyaikaan sovellettuja. Toivon perinteiden säilyvän joka tapauksessa.
Kulitsa on pullaa tai pullaan verrattavaa syötävää. Nimi kulitsa kuulostaa useimpien korvaan vieraalle.  Itselleni tämä sana tuli tutuksi jo lapsena, sillä kotiseudullani Kiuruvedellä oli useita rajan takaa tulleita siirtolaisia. Heillä oli karjalanpiirakoiden lisäksi mielestäni monia ihania herkkuja. Kulitsan ja pashan syöminen pääsiäisenä kuuluu ortodoksien perinteisiin. Pääsiäisyön jumalanpalveluksen jälkeen kodeissa  syödään monia herkkuja keskellä yötä ja jälkkärinä on yhä rahkaa ja pullaa suklaamunien ohella. Tärkeintä, että kaikki nuorista iäkkäimpiin saavat koota lautaselleen omia herkkujaan. Joillekin maistuu tietysti mämmi vuodesta toiseen. 😋

Leivoin kulitsani asettamalla viisi 'taikinakiekkoa' vuokaan päällekkäin. Väleihin tuli voita, sokeria, pinjansiemeniä ja hieman suklaata.
Jostakin syystä tänä pääsiäisenä tuli hillitön mieliteko sekä tehdä että syödä noita perinteisiä pääsiäisherkkuja. Vielä suurempi syy näiden tekemiseen oli opettaa lapsenlapsilleni perinteitä. On epävarmaa, kuulisivatko he missään muualla näistä.


Pashan nimi nauratti aikoinaan kaikkia lapsia, joille tarjoilin tätä rahkaherkkua. Miksiköhän? Alkuperäisessä pashassa on paljon rasvaa elikkäs voita, mutta omani on ns kevennetty pashaversio. Tällä kertaa en voinut laittaa mukaan mitään pähkinätuotteita, koska toinen lapsenlapseni on allerginen niille. Korintit ja keltaiset rusinat korvaavat mainiosti tämän puutteen. Niistä molemmat lapsenlapseni tykkäävät.


Harkitsin hetken tavanomaisen rahkapiirakan tekoa, mutta päädyin sittenkin pashaan ja kulitsaan. Saattaahan tämä olla ainutkertainen mahdollisuus opettaa lapsenlapsilleni näitä perinteisiä karjalaisia juhlaruokia. Niinpä sitten näitä toivottavasti edes vähän maistellaan. Saa tykätä tai olla tykkäämättä. Itse tykkään molemmista tosi paljon. Suklaisia herkkuja on toki varattu riittävästi.  


Mascarpone-juusto ei kuulune perinteiseen pashaan, mutta minun kevennettyyn versiooni se tällä kertaa kuuluu. Piti tehdä tiramisua, mutta suunnitelmat muuttuivat.  Harmi jättää hyvä marcarpone käyttämättä. Maustetut rahkat sopivat sulassa sovussa muiden maitovalmisteiden  kanssa pashaan. Niitäkin oli tullut hankittua maustamattoman rahkan ohella.


Pääsiäinen on herkkujen aikaa. Monet lapset kiertelevät 'mummien ja kummien' luona virpomassa ja saavat palkaksi suklaamunia tai muita herkkuja. Lapsille tuo perinne on jännä ja virvottavat odottavat innolla tilaisuutta palkita pikku virpoja. Omat lapsenlapsemme saavat yleensä palkkansa vasta pääsiäisenä. Tänä vuonna on tarkoitus järjestää pääsiäismunien suunnistus kotonamme. Jännittävää ainakin lapsille, ehkä myös suklaamunien piilottajille.


Aineet ja ohjeita pashaan

2 dl kuohukermaa
1½ dl sitruunarahkaa
1½ dl appelsiinirahkaa
1 limen kuoriraaste ja mehu (oli unohtua ohjeesta)
1 prk (2 dl) maustamatonta rahkaa
1 prk mascarponejuustoa
n. 1 dl korintteja (pieniä rusinoita)
n. 1½ dl keltaisia rusinoita
2 tl vaniljasokeria
½ - 1 dl sokeria (kannattaa maistella ja lisätä, jos sille tuntuu)
(manteleita, pähkinöitä, hillottuja appelsiininkuoria, sukaattia tms halutessasi)

  • Vaahdota kerma ja lisää mukaan kaikki muut aineet. Sekoita tasaiseksi.
  • Lisää joukkoon myös murskattuja manteleita tai pähkinöitä, ellei kukaan syöjistä ole niille allerginen
  • Kaada taikina kostealla harsokankaalla vuorattuun muottiin. (tarkoitukseen sopii myös tippalukoton kahvisuppilo tai puhdas reiällinen kukkaruukku)
  • Laita muotin alle astia, johon pashasta valuva hera mahtuu tippumaan.
  • Harsokankaalla peitetyn pashan päälle kannattaa laittaa paino. 
Tästä määrästä pashaa valui n. 3-4 dl makeaa, kirkasta heraa. Sitä ei kannata heittää pois, vaan käyttää taikinoihin tai esim hedelmäsalaatin nesteeksi.


Tekemäni kevennetty pasha maistui jo muutaman tunnin valumisen jälkeen oikein hyvälle. Kulitsa ja tämä rahkaherkku ovat vaivansa arvoinen syötävä ja maistuvat heille, jotka yleensäkin pitävät rahkan mausta ja kotona leivotusta pullasta. Tänä pääsiäisenä tein itse hillottuja appelsiininkuoria, mutta en laittanut ollenkaan pashan sekaan vaan koristeeksi. Siitä ja erillisestä purkista niitä voi napsia jälkiruokalautaselleen.


Ohjeita hillottuihin appelsiininkuoriin löytyy netistä. Käytin itse luomuappelsiineja ja laitoin sokeria hieman vähemmän kuin reseptissä. Appelsiinien mehun hyödynsin tottakai saaristolaisleipieni nesteeksi.
Saaristolaisleipä tunnetaan myös nimellä Kemiön limppu

Näissä kotitekoisissa hillotuissa appelsiininkuorissa ei tunnu ollenkaan 'kitkerää' makua. Herkkua!
Suurin urakka näiden makeiden makupalojen kanssa oli muistaa vaihtaa raikasta vettä päivittäin appelsiininkuoriastiaan. Omat kuoreni likosivat 5 vrk jääkaapissa.


Kulitsan voiteluun käytin kananmunan keltuaista ja ripottelin pinnalle raesokeria. Mantelilastut sopivat tähän hyvin. Vuoka kannattaa peittää leivinpaperilla paiston puolivälissä, ettei pinta pääse palamaan.

Paistoin kulitsaa 170 ast. uunin alatasolla n. 45-50 min. 

Baba Lybeckin pääsiäiskulitsan ohje löytyy linkin takaa!
Kulitsataikinani oli lähes tavanomainen pullataikina. (2½ dl maitomäärään) Keltaisen värin sain sahramin avulla. Sahrami kannattaa hienontaa morttelissa aivan pieniksi muruiksi ja liottaa vielä nesteeseen ennen taikinaan lisäämistä.


Paistoin kulitsan irtopohjaisessa korkeassa kakkuvuoassa. Se kohosi voilla voidellussa vuoassa kauniin korkeaksi pullaksi. Myös kulitsan ohjeita löytyy netin kautta runsaasti. Omaani ei tullut pähkinöitä tai manteleita. Sen sijaan laitoin yhteen väliin taloussuklaata isoina muruina. Mielestäni se antoi hyvän maun tähän pullaleivonnaiseen. Illalla oli 'pakko' päästä maistamaan pienet palat tätä yhdistelmää, jotta saan kuvan blogini postaukseen. Paljon jäi vielä herkkua vieraillekin. Oli kyllä ihanan makuinen yhdistelmä. Eipä ihme, että tämä on säilynyt pitkään yhtenä pääsiäisen perinneherkkuna.


Oikein hyvää ja siunattua pääsiäisen aikaa sinulle, joka jaksoit lukea tai selailla tämän pitkän postaukseni loppuun saakka! Toivon sinulle auringon valoa ja riittävää lepohetkeä ladata akkuja tulevaa arkea varten. Lämmin kiitokseni, että luet blogiani!

Metsänkylän navetan vintiltä vajaa viikko sitten näppäämäni kuva sopii hyvin tähän perinnepostaukseen.

torstai 29. maaliskuuta 2018

Karitsan karetta ja karitsan makkaraa pääsiäiseksi


Muutumme Miehen kanssa pari kertaa vuodessa punaisen lihan syöjiksi. Mistä johtunee, että kummallekin karitsa tuntuu maistuvan muodossa jos toisessakin. Pääsiäisenä saa lihakaupastamme erinomaisen hyvää karitsan potkaa, kareita, sisäfilettä ja tottakai halutessaan kokonaisen lampaanviulun. Aikoinaan virittelimme sellaisenkin syöntikuntoon pääsiäiseksi, mutta ne ajat ovat takana. Perheemme lampaansyöjät ovat käyneet vähiin, joten pienemmät makupalat sopivat paremmin lautasille. 

Arvaatko, kumpi maksoi alle 5€ ja kumpi yli 5€? Kaupan yrtti kalpenee toisen vieressä.
Kotikaupunkimme Hämeenlinnan läheisyydessä on mainio Katinalan lihakauppa. Silloin harvoin, kun valmistan liharuokaa, hankin ne kyseisestä kaupasta. Tykkään siitä, että tiedän lihan varmasti luomuksi ja tuoreeksi. Lisäksi saan hyvää palvelua. Näppärää on hakea samalla reissulla Katinalan KH Puutarhakeskuksesta kukkaset ja yrtit. Arvatkaapa olinko uskoa silmiäni nähdessäni myymälän rosmariinitarjonnan. Alle vitosella ihan huikean isokokoinen ja hyväkuntoinen rosmariini, jonka voi istuttaa myöhemmin omalle pihalle antamaan satoa koko kesän. Nyt on mistä ottaa!
(Tämä on ihan omaa vapaaehtoista mainostamistani, tuskin he huonoa tykkäävät.)


Tällä kertaa pyysin lihakauppiasta leikkaamaan kareet irti toisistaan, jotta pääsen marinoimaan lihan kotona saman tien. Muutama vuosi sitten onnistuin rikkomaan veitseni yrittäessäni irrottaa kareita toisistaan. Näissä kyljyksissä olikin lihaa aika mukavasti. Lihatiskin päällä oli houkuttelevan näköinen mainos makkaroista. Eikä mistä tahansa makkaroista, vaan marokkolaisin maustein valmistetuista karitsanlihamakkaroista. Onneksi päätin ottaa niitäkin kokeiltavaksi. Jopa minä tykkäsin niiden makumaailmasta. Miehen mieltymystä ei tarvinnut edes epäillä.

Tuore rosmariini ja ihan tuore valkosipuli maustaa perunan niin niin herkulliseksi. Oi että! 😋
Rosmariinilla, suolalla, öljyllä ja valkosipulilla maustetut veneperunat kuuluvat meidän lammaslautasillemme. Viipaloidut Rosamundat pehmenivät samassa ajassa, kun paistoin pinnat kareisiin ja makkaroihin ja annoin olla vielä n. 15 min uunissa.


Lihat olivat saaneet maustua yön yli marinadissa. Öljyä, suolaa, pippuria, tummaa balcamicoa ja valkosipulia Look-paistopussiin, kareet perään ja pieni hölskytys. Kääntelin pussia muutaman kerran marinoinnin aikana, jotta maustetta tuli tasaisesti joka puolelle.


Tuore valkosipuli saattaa palaa herkästi kuumassa rasvassa, joten liha kannattaa rapsutella puhtaaksi ennen paistoa. (minulta meinasi taas unohtua)


Lisukkeeksi paistoin punakaalihilloketta. Siihen tuli punakaalia, punasipulia, suolaa, sokeria, omenaviinietikkaa ja vähän pippuria. Vihreäksi lisukkeeksi pyöräytin kuumalla pannulla babypinaattia.


'Kastikkeeksi' meille riitti valkosipulin makuinen fetajuusto. Oikeastaan sen maku sopi kaikkiin tämän annoksen elementteihin. Tämä oli nopeasti tehty, ilman mitään reseptejä -ruoka. Aika vaikea on tarkkoja maustemääriä, suolaa yms antaa, koska makuja on niin monia kuin syöjiäkin. Meidän kare olisi tarvinnut pienen suolalisän, mutta toisaalta esim fetassa tuntui reipas suola, joten se maustoi myös lampaankareen. Lihakaupan makkarassa mausteet ja suola olivat juuri kohdillaan.


Herkullisia pääsiäisen makuja itse kullekin! Kyllä kotona valmistettu ruoka maistuu aina hyvälle! Lisämausteena on mielihyvä siitä, että itte taas tein näin maistuvaa! 😋


Rosmariini-yrttini on niin komia, että saa olla keittiön pöydän kukkasena. Siitä on helppo napsia yrttiä lammasruokiin. Karitsan potkat ovat uunissa muhimassa. Ohjeet vuosi sitten tekemääni lampaan potkiin löydät täältä!  Karitsan potkaa ja kasviksia

keskiviikko 28. maaliskuuta 2018

Pipsan kuuluisa brownie

Todella suklaista brownieta, keltaista mangoa, ananaskirsikoita, kinuskia ja jäätelöä. Kelpaako sinulle? 
Juhlapyhät aiheuttivat minulle joskus stressiä. Toisin on nyt päästyäni käyttämään paljon aikaani juuri siihen, mistä eniten pidän. Leipominen on kuulunut koko aikuiselämäni lempipuuhasteluun, mutta aiemmin siihen liittyi kiirettä, kokemattomuutta, ideoiden puutetta ja epäonnistumisia. Kokemus antaa varmuutta ja tekemällä oppii. 

Juuri oikea paistoaika ja lämpötila. Brownien sisus on valuvaa ja niin ollen täydellisen onnistunut.
On onni, että nykyisin saa todella monenlaista herkkua valmiina kaupasta tai leipomosta. Tuskin vieraat harmistuvat, ellei kiireinen isäntäväki ole ehtinyt töiden ja lastenhoidon lisäksi valmistella itse kaikkea tarjottavaa. Tärkeintä todellakin on viihtyä yhdessä, keskustella, hassutella ja vaikka pelata lautapelejä. Yhteiseen ruoka- tai kahvipöytään kokoontuminen on mukavaa.  Lapset kannattaa ottaa mukaan nauttimaan ruoan valmistamisesta ja pöydän kattamisesta.


Kerroin jo aiemmin blogissani, että seuraan mielelläni 'Samassa liemessä' ruokaohjelmaa TV:stä. Suurin mielihyvä näyttää Pipsan ja Meri-Tuulin luotsaamassa ohjelmassa syntyvän juuri yhdessä kokkaamisesta. Tottakai onnistuneet tarjottavat ovat myös tärkeä juttu. Pipsan ja Meri-Tuulin resepteillä ja ohjeilla on helppo onnistua. Tilasin heidän kirjansa ja nyt olen nautiskellut kirjan selailusta ja reseptien testailuista. Tässä tulee niistä yksi! Haluan jakaa tämän niille, jotka eivät ole vielä keksineet, mitä ihanaa, suklaista ja herkullista itsetehtyä kakkua leipoisivat pyhinä. 


Pipsa Hurmerinnan Brownie (riittää ainakin kymmenelle nautiskelijalle)

300 g tummaa suklaata (väh 70%)
200 g voita
3 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
2 rkl kaakaojauhetta (esim Van Houten)
2 dl sokeria
2 dl fariinisokeria
1 tl vaniljasokeria
4 kananmunaa
  1. Lämmitä uuni 175 ast. Voitele n. 25x25 cm lasinen uunivuoka.
  2. Kiehauta vähän vettä kattilassa. Paloittele suklaa ja voi metallikulhoon ja aseta kulho kattilan päälle, kun vesi alkaa kiehua. (Kulhon pohja ei saa ylettyä veteen.) Anna suklaan ja voin sulaa nuolijalla välillä sekoitellen. 
  3. Sekoita samaan aikaan toisessa kulhossa jauhot, suola ja kaakaojauhe.
  4. Kun suklaa ja voi ovat sulaneet, sammuta liesi kokonaan ja kaada sokerit joukkoon. Sekoittele, kunnes sokerit ovat sulaneet kokonaan. Ota kulho pois veden päältä ja annan jäähtyä hetken aikaa.
  5. Lisää suklaakulhoon vispaten ensin kaksi kananmunaa. Vispaa sitten loput munat joukkoon. 
  6. Lisää jauhot nuolijalla hämmentäen, kunnes ne ovat juuri ja juuri sekoittuneet.
  7. Kaada seos vuokaan ja paista puolisen tuntia. Anna kakun jäähtyä kokonaan ennen leikkaamista.
Oma brownieni noudatteli Pipsan ohjetta, mutta suklaan erilaisuudesta johtuen tein muutaman muutoksen aineisiin.


Kaapissani oli Fazerin tummaa leivontasuklaata ja Pätkis paloja. Lisäksi laitoin taikinaan hieman Foodin raakasuklaamassaa (57%). Taikinasta olisi tullut mielestäni turhan makeaa noilla suklaa- ja sokerimäärillä, joten vähensin sokerien osuutta.


Aineet omaan brownieeni

200 g Fazerin tummaa leivontasuklaata
100 g Pätkispaloja
n. 1 dl raakasuklaamassaa
1 dl sokeria
1½ dl kookossokeria
1 tl vaniljasokeria 
4 kananmunaa
3 dl vehnäjauhoja
2 rkl kaakaojauhetta
1 tl suolaa

Tein taikinan yllä olevilla ohjeilla muuten, mutta käänsin lieden pois päältä aiemmin. Oma lieteni pysyy kuumana jonkun aikaa vielä sulkemisen jälkeen. 
En voidellut vuokaa vaan vuorasin sen leivinpaperilla. Onnistui hyvin myös noin.


Tajusin tänään, että ruokabloggaaja joutuu miettimään kokkausten aikatauluja tarkkaan. Juhlapyhinä olisi kiva saada postattua ohjeet hyvissä ajoin blogiin, jotta lukijat hyötyisivät niistä. Toisaalta liian aikaisin tehdyt valmistelut vaikeuttavat omia tarjoiluja. Itsetehty on parasta, kun sitä ei tarvitse pakastaa tai muuten säilytellä liian pitkään. Onneksi meidän vieraat tulevat jo perjantaina, joten tämäkin kakku säilyy hyvänä kylmässä siihen saakka. 


Tarkoitukseni oli saada upea, täydellisen kaunis jälkiruoka-annos lautaselle. Ihastuin viime viikonlopun ravintola-annosten upeuteen ja luulin osaavani. Kuinkas sitten kävikään? Jäätelö ei ehtinyt jäätyä kunnolla ja pienessä kiireessä (engl.tunnit alkavat) viivyttelin kuvaamisen kanssa liian pitkään.

Kinuskijäätelöä ja lakritsijäätelöä. Maut kohdillaan, mutta tekeytyminen kestää...  ja kestää!


Tekee ihan hyvää tupsahtaa välillä maan pinnalle näissä amatöörileipurin askareissa. Maku oli kuulema todella hyvä Miehen mielestä. Hän sai herkutella tämän annoksen juureskeittolounaan jälkiruoaksi. 😋


Myöhemmin illalla lapsosille suunnittelemani annos sisälsi suklaakakkua, jäätelöä, kinuskia ja makeita. Kakku oli juuri sopivasti tekeytynyt ja jäätelöt jähmettyneet.

tiistai 27. maaliskuuta 2018

Herkkusieni-chorizo-munakoisopastaa


Pastaruoat ovat nopeita, helppoja ja maukkaita. Meidän perheessä pastaa tulee tehtyä pari kertaa viikossa, yleensä erilaisena versiona. Kauppoihin tulee tätä nykyä jatkuvasti uudentyyppisiä kasviksia, joten niitä pitää päästä testaamaan. Teen harvoin perinteistä jauhelihakastiketta ja spagettia, vaikkakaan siinä ruoassa ei ole mitään vikaa. Uutuudet sekä pastoissa, kasviksissa että juusto- ja kermavalmisteissa innostavat kokeilemaan makuja. Onneksi Mies on mukavasti mukana näissä kokeiluissani.

Käytä mielellään suolatonta kasvislientä tähän kastikkeeseen. Itse en lisännyt kasvislientä ollenkaan.
Viime viikon italialaisten ruokien innostuksessa lupasin tehdä chorizolla rikastettua pastaa. Asumme niin, että suurimmat marketit (Prisma ja Citymarket) sijaitsevat toisella puolella kaupunkia. Aika harvoin tulee ruokien perässä sinne saakka ajeltua, joten käymme ruokaostoksilla lähimpänä olevissa pienemmissä samojen ryhmien kaupoissa ja parin viikon välein myös Lidlissä. Katselen yleensä HeVi-osaston uutuuksia ja toivon löytäväni mielenkiintoisia, kokeiluun kannustavia juttuja. Tykkäämme molemmat munakoison mausta, mutta runsaasti öljyä vaativaa kasvista ei voi syödä päivittäin. Nyt löysin uudennäköistä, pitkää ja punertavaa munakoisoa. Kiinassa ja Japanissa matkustaneille tuo munakoiso lienee jo tuttu näky.


Pastahyllyjen uutuuksista olen lähes yhtä kiinnostunut. Tällä kertaa löysin Lidlistä kaunista rusettipastaa, jossa oli käytetty värjäämiseen sientä (tattia). Kylläpä sattui mukavasti! Ehkä itsetehty pasta saa jäädä taas seuraavaan kertaan, tuumailin. Aika voimakkaan makuisen pastakastikkeen seassa pasta kuin pasta maistuu hyvälle!


Tiesin jo etukäteen tekeväni pientä 'säätöä' Martta-illassa saamaani reseptiin, vaikka alkuperäisellä valmistuikin todella herkullista ruokaa. Minkäs teet, kun reseptin sieniä ei ole saatavilla ja makkara ei ole raakachorizoa vaan chorizo-salamia! Oman pastani etu on siinä, että ruoka valmistuu nopsaan eikä oikeastaan voi epäonnistua.




Aineet ja ohjeet herkkusieni-chorizo-munakoisopastaan (riittää ainakin neljälle)

pari rkl (oliivi)öljyä
pari valkosipulin kynttä tai yksikyntistä valkosipulia
pari salottisipulia tai punasipulia (minulla oli yksi molempia)
n. 300 g Chorizo-Paprikasalamia (Lidl)
munakoisoviipaleita haluamasi määrä
1 rasia herkkusieniä
1 tölkki säilöttyjä kirsikkatomaatteja
½ dl vettä
mustapippuria
chilimaustetta oman maun mukaan enemmän tai vähemmän
makeutta hieman (hunajaa tai sokeria)
(suolaa en itse lisännyt ollenkaan, vain 1 rkl worchester-kastiketta)
n. 1 dl tuoretta persiljaa tai jotakin muuta yrttiä (babypinaattia minulla)

Lisäksi joko itsetehtyä tai kuivapastaa haluamasi määrä.
Annoksen päälle rucolaa tai varhaissipulia ja parmesan- tai pecorino-raastetta.

  1. Puhdista ja pilko sienet. Jätä kuivumaan talouspaperin päälle.
  2. Pilko sipulit ja viipaloi huuhdottu munakoiso.
  3. Viipaloi chorizo-salami paloiksi. (poista ohut luonnonkuori halutessasi)
  4. Kuumenna vedenkeittimellä tai laita riittävästi pastan keitinvettä isoon kattilaan kuumenemaan. Lisää kiehuvaan veteen reippaasti merisuolaa.
  5. Tuorepasta kypsyy muutamassa minuutissa. Jos käytät kuivapastaa, katso keittoaika pussin kyljestä ja yritä ajoittaa pastan kypsyminen siihen, kun kastike on valmista. (Itseltäni meni n. 15 min.)
  6. Kuumenna öljy paistinpannulla, lisää sipulit, munakoiso ja hetken päästä chorizoviipaleet.
  7. Lisää paistinpannulle herkkusienet ja kääntele lastalla muutama minuutti. (voit haihduttaa nestettä sienistä kuivalla pannulla, mutta itse lisäsin suoraan)
  8. Kippaa tomaattitölkin sisältö pannulle (voit huuhdella tölkin tilkalla vettä).
  9. Kiehauta pari minuuttia ja lisää persilja, babypinaatti tms.
  10. Mausta seos pippurilla, chilillä ja halutessasi suolalla.
  11. Maistele kastiketta ja lisää halutessasi mausteita. 
  12. Pastan kypsyttyä kaada keitinvesi lävikön läpi ja kippaa pastat tarjoilukulhoon (kuumennettuun), kaada kastike päälle ja sekoittele keskenään. 
  13. Koristele pasta persiljalla, rucolalla tai varhaissipulilla ja juustoraasteella.
Hyvälle maistui tämäkin pasta-annos, etenkin Miehen mielestä oli todella hyvää. Saatanpa tehdä toisenkin kerran vastaavan annoksen, mutta silloin laitan koko pakkauksen munakoisoa. Tykkäsin itse eniten herkullista makua imeneistä munakoisoviipaleista. Niitä olisi saanut olla enemmänkin. Puolet pastasta jäi seuraavaan kertaan, joten taidan lisätä loput pari munakoisoa siihen. Luulen, että ne kannattaa kuullotella ensin paistinpannulla tilkassa oliiviöljyä.


Nyt olisi kyllä juuri oikea aika paastota hieman, jotta voisi syödä pääsiäisherkkuja hyvällä omallatunnolla. Mutta minkäs teet, kun ruoka vaan sattuu olemaan niin hyvää! 👌😋

Parmesan-juustoa ei meillä ollut tällä kertaa, mutta Emmental-raaste sopi korvikkeeksi.

maanantai 26. maaliskuuta 2018

Pääsiäisen pikaleivonnaiset herkuttelunälkään

Valmista voitaikinaa, appelsiini- tai sitruunarahkaa, tuoretta mangoa ja ananasta löytyy näistä leivonnaisista. 
Virpojia ei tullut ihan niin paljon kuin odottelimme. Heitä varten hankittuja makeita tuli (taas kerran) hankittua liikaa. Pääsiäisenä leikitään tottakai lastenlasten kanssa suklaamunien piilottamista, mutta hedelmärakeita on hankala piilotella. Oikeastaan nämä karamellit pitäisi piilottaa itseltäni, tykkään niistä enemmän kuin suklaamunista. Mignon-suklaamunat ikään kuin kuuluvat meidän pääsiäiseen, mutta onneksi niille löytyy herkuttelijoita ilman minuakin.

Reilu rkl maustettua rahkaa ja hedelmäviipaleet saavat tylsän voitaikinan muuttumaan herkuksi.  
Ostin eilen uuden paketin voitaikinaa. Pakasteesta löytyi kaksi aiemmin ostettua levyä, joten hetken mielijohteesta päätin testata pääsiäisleivonta-ajatustani. Näitä ideoita löytyy netistä vaikka kuinka, mutta ainakin itseltä meinaa unohtua, kun pitäisi saada pikapikaa jotakin hyvää. Aina tämä kaupan tuotteet voittaa ja kotiin leviää ihana vastaleivotun herkun tuoksu.  Pääsiäisleivontaan varatut tuorehedelmät tuli testattua jo näin alkuviikosta. Mangon ja ananaksen väri ihastuttaa maun lisäksi.

Kananmunavoitelun jätin väliin ja paistoin nämä n. 210 ast / n. 15 min. uunin keskitasolla.
Torttu- tai voitaikina jakaa mielipiteitä. Jotkut eivät tykkää ollenkaan. Itse kuulun taas niihin, joka on jo kymmeniä vuosia kehitellyt näistä muutakin tarjottavaa kuin joulutorttuja. Suolaisena tarjottavat (parmesan)juusto-tangot tekevät ainakin meillä oikein hyvin kauppansa. Lapsenlapsetkin ovat oppineet syömään niitä ja tykkäävät.


Olen huomannut, että voitaikina kohoaa parhaiten ollessaan vielä hiukan kohmeinen. Leikkaan yleensä taikinan reunat taikinapyörällä haluamaani muotoon. Tällä kertaa halusin vain reunojen kohoavan, joten painoin metallimuotilla keskelle palaa ympyrän. Sitä ei kannata painaa pohjaan saakka vaan ainostaan sen verran, että keskusta ei pääse kohoamaan. Saman voi tehdä myös terävällä veitsen kärjellä. 

Nämä retroherkut ovat nopeita valmistaa eikä makukaan ole hassumpi. 😋
Eipä tähän sen ihmeellisempää reseptiä ole. Tällä kertaa pirskottelin hiukan vaahterasiirappia leivonnaisten päälle antamaan lisämakeutta ja kiiltoa. Lisäsin hedelmärakeet pinnalle lähes heti uunista ottamisen jälkeen, jotta ne sulivat hieman ja pysyvät paremmin leivonnaisen pinnalla.

Eilisiltä pääsiäismarkkinoilta ostamani kynttilä ei ole syötävää, vaikka sille näyttääkin. 😏
Herkullisen aurinkoista pääsiäisviikkoa kaikille blogini lukijoille! Ihanaa, että aamun pakkaslukemat muuttuvat päivän mittaan lämpöasteiksi. Auringon voima on mahtava! 

P.S. Tämä postaukseni oli 366. elikkäs karkausvuoden päivien määrä tuli täyteen. Tekisit minut todella iloiseksi, jos klikkaisit tuota Blogit.fi- nappia ja alkaisit seurata blogiani! 😘