Ruokaohjeita

Sivut

lauantai 29. heinäkuuta 2017

Parhaimmat ja helpoimmat tekemäni cookiet


Tänään on hyvä syy leipoa mökkiolosuhteissakin. Lapsenlapset vanhempineen ovat luvanneet tulla tutustumaan lomailuumme ja Rönnäsin maisemiin. Aurinko paistaa ja meillä on vapaapäivä golfista, joten on todella mieluisaa odotella tulijoita. Energiaa tuntuu täällä riittävän heti aamusta ja leipomuskättä alkoi taas kuumottaa.

Talon mies toi kauniin mansikkaheinän aamulenkiltään. Nämä ovat lapsenlapsia varten.
Mansikkaheinäkuva blogini ylätunnisteeseen on saanut onnellisen ja itseäni tyydyttävän päätöksen. Ruohikossa makaava mansikkaheinä pääsi kakkoseksi ja ei ole sanottua, etteikö sekin vielä jonakin päivänä näy blogini tunnuksena. Täällä Isnäsin alueella on löytynyt metsämansikoita päivittäin, joten on saatu herkutella riittävästi. Kyllästymisestä ei ole silti pelkoa!


Aineet 24 isoon cookieen

200 g voita
2½ dl sokeria
1 dl kookossokeria
1 rkl vaniljapastaa tai muuta vaniljaa
2 kananmunaa
6½-7 dl vehnäjauhoja
2½ tl leivinjauhetta
100 g pistaasisuklaata
100 g valkosuklaata
100 g tummaa suklaata

Tällä ohjeella tehty taikina on erittäin helppo eikä vaadi sähkövatkainta.


Paloittele aluksi suklaat aika karkeaksi rouheeksi. (Esim.  leveäteräisellä veitsellä)

Ohjeet taikinan tekoon

1. Sulata voi kattilassa ja lisää joukkoon sokerit.
2. Lisää kananmunat ja vanilja  seuraavaksi ja sekoittele.
3. Sekoita leivinjauhe ja suklaarouhe jauhoihin.
4. Kippaa jauhoseos taikinaan muutamassa erässä.
5. Sekoittele taikinaa sen verran, että kaikki aineet sekoittuvat tasaisesti.
6. Annostele taikinasta keksejä leivinpaperoidulle pellille esim kahden lusikan avulla.
7. Paista keksit n. 200 ast /n. 8-10 min


Tämä taikina leviää uunissa aika paljon, joten jätä tilaa keksien ympärille riittävästi. Yhdelle pellille mahtuu 8 cookieta.


Mikäli haluat tehdä pienempiä cookieita, lisää vehnäjauhojen määrää. Tällöin ne eivät leviä yhtä paljon (luulisin) ja pellille mahtuu 12 kerrallaan.




Ajoitus meni ihan nappiin! Pikkuleivät ovat valmiita, pitsa kohta uunissa ja pikkuvieraat vanhempineen pian täällä. Ihanaa ja herkullista viikonloppua kaikille!
  

torstai 27. heinäkuuta 2017

Suklaaherkkua kahvikupissa


Suklaa on aika takuuvarma jälkkäri sellaisenaan ja maistuu myös useissa leivonnaisissa. Piipahdin eilen Vanhassa Porvoossa sijaitsevassa Brunbergin suklaapuodissa.  Olisi tehnyt mieli ostaa todella monia itselleni uusia suklaatuotteita. Laktoositon maitosuklaa, pistaasisuklaa sekä mansikkainen tumma suklaa lähtivät tällä kertaa mukaani. 


Tällä viikolla on ollut mahtavaa herkutella metsämansikoilla, mutta niitä riittää vain maisteltavaksi. Eilinen iltapala koostui banaani-rahkaletuista, puutarhamansikoista ja mustikoista sekä suklaakastikkeesta. Levy Brunbergin maitosuklaata ja ½ dl kuohukermaa kuumennettiin mikrossa ja sekoiteltiin kastikkeeksi. Helppoa ja herkullista!

   
Tämän aamun terveysaamiainen koostui kaurapuurosta, turkkilaisesta jogurtista ja metsämarjoista. Pientä makeutta annokseen antoi kookossokeri. Olen aamuisin enemmän leivän ja avocadon ystävä, mutta suoraan luonnosta lautaselle tulevat mustikat antavat arkiseen kaurapuuroon uuden ja hyvänmakuisen säväyksen. 


Reilu viikko sitten saimme herkutella ihanalla suklaisella jälkiruoalla ja lupasin postata ohjeen lähiaikoina. Tänään söimme päivälliseksi tatti-vuohenjuustorisottoa ja kokkasin jo aiemmin lupaamaani suklaakuppi-jälkkäriä. Ohje on alunperin muutaman vuosikymmenen takaa, mutta erinomaisen maukasta nykyisiinkin makutottumuksiin. Suklaavalinta ratkaisee aika pitkälle jäkiruoan maun, mutta makeutta voi jokainen lisätä oman makutottumuksensa mukaan. Alkuperäiseen ohjeeseen ei kuulu ollenkaan lisättyä sokeria.



Aineet suklaakupit-jälkiruokaan 4-6 henkilölle

200 g tummaa suklaata (70 %)
n. 30 g voita
3-5 rkl sokeria (oman makutottumuksen mukaan)
2 rkl hyvin vahvaa kahvia
3 kananmunaa
2-3 rkl konjakkia (tai rommia)



Ohjeet

1. Lämmitä ja sulata voi kattilassa.
2. Lisää paloiteltu suklaa ja sekoittele, kunnes sulaa. Ota kattila pois liedeltä!
3. Erottele kananmunan keltuaiset ja valkuaiset eri kulhoihin.
4. Lisää kuumaan seokseen kananmunan keltuaiset voimakkaasti vatkaten. 
5. Lisää kahvi ja konjakki seokseen edelleen voimakkaasti vatkaten.
6. Vaahdota kananmunan valkuaiset vahvaksi vaahdoksi.
7. Sekoita varovaisesti, mutta huolellisesti valkuaisvaahto suklaamassaan.
8. Annostele seos 4-6 kuppiin tai muuhun haluamaasi jälkiruoka-astiaan ja anna jäähtyä jääkaapissa muutaman tunnin ajan.
9. Vaahdota kermavaahtoa ja annostele suklaakuppien pinnalle.
10. Koristele ja viimeistele annokset suklaalla, marjoilla tms.


Herkullista loppuviikkoa ja viikonloppua kaikille blogini lukijoille! Nautiskellaan nyt ihanan aurinkoisesta ja lämpöisestä säästä niin kauan kuin sitä tällä erää kestää! 

keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

Leipäjuustoa metsämansikoilla aamiaisen jälkkärinä

Lämmintä laktoositonta leipäjuustoa, kuohukermaa, tummaa sokeria ja päälle metsämarjoja. Makoisaa! 
Mökkimaisema meren rannalla saa kokonaan uuden ilmeen auringon ilmestyessä näkyviin. Luonto herää eloon; värit kirkastuvat ja lämpö tuntuu ihanalta iholla. Melkein parasta pitkiin aikoihin on istua laiturilla tuijotellen meren kimallusta ja kuunnella sekä seurata tiirojen syöksähtelyä kalojen perään.









Metsämansikat todella maistuvat minulle! Ensimmäisen kerran elämässäni herkuttelin heti aamusta mansikoilla ja mustikoilla aamiaissämpylän päällä. Valkohomejuusto ja tumma balsamico sopivat mainiosti tähän aamiasherkkuun.


Omenamehua, maitokahvia ja herkullista sämpylää. Kyllähän tällä annoksella päivä lähtee erinomaisesti käyntiin.



Mustikat maistuvat ihan parhaille suoraan maasta kerättyinä. Nyt ne ovat kypsyneet eteläisessä Suomessa. Mustikka on hyvän arominsa lisäksi todella terveellinen marja.


Porvoo on viehättävä ja tunnelmallinen kesäkaupunki ja juuri sopivan matkan päässä Sea Golf Rönnäsistä. Vapaapäivä golfista kului herkutellen ja turistipaljoutta ihmetellen. Edellisestä käynnistä olikin kulunut jo useampi vuosi, joten oli aikakin tulla verestämään muistoja ja bongaamaan uusia ravintoloita ja nähtävyyksiä.


Onnistunut ravintolavalinta tuo hyvän mielen ja jättää mieluisan muiston. Tänne tulemme uudelleenkin ystävällisen palvelun, maistuvan lounaan ja viihtyisän miljöön johdosta! Kaikki neljä valitsivat eri lounasvaihtoehdon ja kaikki olivat erittäin tyytyväisä valintaansa. Sokerina pohjalla oli hyvänmakuinen kahvi ja pieni suklaafondantti. Olimme iloisia nuorten suositteleman lounasravintolan tasosta.






Uskallan suositella tätä ravintolaa muillekin Porvooseen pysähtyville!

Porkkana-inkiväärikeittoa, yrttiöljyä ja krutonkeja oli Helin loistava valinta.
Myöhemmin iltapäivällä pysähdyttiin vielä nautiskelemaan maistuvat capuccinot Porvoonjoen rannalla sijaitsevassa viihtyisässä ja rennossa Porvoon paahtimo Bar & Caféssa.








Päivän makumuistot mielessä ja iltapalaherkkuna nautitut banaanirahkaletut mansikoilla ja suklaakastikkeella masussa on mukavaa mennä nukkumaan ja keräämään voimia uuden päivän haasteisiin. Eläkeläisillekin loma arjesta on tarpeellinen ja auttaa pitämään mielen virkeänä ja elämän elämisen arvoisena. Kiitos tästä päivästä!  

Metsämansikoita vai ahomansikoita

Talon Mies yllätti tänään Rönnäsin mökin muut lomailijat näin herkullisella "saaliilla".
Kesän ensimmäiset luonnonmansikat maistuvat joka kerta uskomattoman maukkaille. Lapsuudessani ojien pientareet ja metsän reunat kasvoivat punaisenaan näitä herkkuja. Oli hauskaa pujotella makeita mansikoita heinään ja napostella niitä myöhemmin kotona. Toisinaan herkuttelin mansikkamaidolla, vaikka makeille ne maistuivat sellaisenaankin. Herkuttelua kesti vain muutaman viikon, koska pakastaminen ei ollut vielä vakiintunut ainakaan maaseudulla.


Täällä eteläisessä Suomessa luonnon antimet ovat jo valmiita poimittaviksi. Hämeessä  en ainakaan itse ole vielä löytänyt täysin kypsiä metsämansikoita. Wikipedian mukaan nimi ahomansikka ja metsämansikka tarkoittavat samaa marjaa. Hyvä, että tämäkin asia tuli tarkistettua. Klikkaa linkkiä, jos kiinnostuit!



Kaksi päivää ja kaksi kierrosta golfia takana Sea golf Rönnäsin maisemissa. Vihdoin ymmärrän golfautojen tarpeellisuuden, kun ensimmäisen kerran olen täysin autosta riippuvainen. On todella upeaa olla taas monta tuntia päivässä ulkona luonnossa ja pitkän tauon jälkeen aloittaa varovaisesti pelaamaan. Parasta kaikessa on seurustella omien perheenjäsenten kanssa monta tuntia ja harrastaa samalla liikuntaa.


Sininen taivas yrittelee näyttäytyä tuhdin pilviverhon takaa, mutta vieläkään ei päästä Suomessa rikkomaan hellerajaa Lappia lukuun ottamatta. Useimmille ulkotyöläisille ja urheilijoille tällainen pieni pilvipouta on juuri oikeanlainen unelmasää. 


Laitan vielä muutaman kuvan päivän kierrokselta. Näitä kuvia on mukava katsella talven pakkaspäivinä ja muistaa samalla huikea riemun tunne liikunnan ilosta.








Mikähän monista mansikkaheinäkuvista sopisi parhaiten blogini tunnuskuvaksi? Tai ehkä tulevina päivinä onnistun nappamaan vielä makoisamman otoksen.


Pelkillä mansikoilla ei vielä vatsa täyty, joten olemme muistaneet välillä syödä muutakin. Tällä kertaa en postaa reseptejä vaan pelkästään vinkkaan muutamista herkkuruoistamme. Nuoret ovat kasvissyöjiä, joten sama ruoka maistuu meille "vanhuksillekin" oikein hyvin. 


Eilen maistettiin ensimmäistä kertaa Oumphia varhaissipulilla höystettynä sämpylöiden lisukkeena. Ei pahaa!
Kastikkeena itse tehtyä cashewpähkinä-basilikapestoa. Lisäksi punasipulia, mangosalsaa ja tuoreita vihanneksia. Monen tunnin liikuntasuorituksen jälkeen kaikilla oli kova nälkä, joten vähemmänkin herkullinen ruoka olisi tullut syödyksi. Saatikka tällainen herkku.

Oumph-tuotteet


Tänään oli monenmoista kasvista tarjolla.

Intialaisittain maustetut bataattilohkot kypsyvät uunissa samassa ajassa kuin ruudutetut, suolalla, öljyllä ja valkosipulilla maustetut munakoison puolikkaat.  

Kukkakaalia voi syödä monella eri tavalla laitettuna. Tänään tein kukkakaalimuussia. 

Voissa paistetut ja uunissa kerman kera hautuneet perunat ja valkosipulit olivat kaikkien herkkua.

Nyhtökaurastroganoff chilillä maistui valkosipuliperunoiden kanssa.

Mitä olisikaan mökkiloma ilman saunomista ja uimista? Tai ainakaan ilman saunomista :))





Saunan jälkeen on täydellisen upeaa ja rentouttavaa lepuuttaa silmiään tyynessä merimaisemassa ja kuunnella meren rannalla elävien lintujen ääniä. Ihana päivä taas takana ja uni alkaa painaa pikkuhiljaa silmäluomia kiinni. Hyvää yötä!


Keskiviikkoaamuna eli kolmantena päivänä täällä Loviisan ja Porvoon puolivälissä näimme vihdoin, mistä suunnasta aurinko nousee. Pilvet ovat häipyneet tuulten mukana ja auringon säteet välkehtivät veden pinnalla. Kaunista kaunista kaunista!