Ruokaohjeita

Sivut

tiistai 12. kesäkuuta 2018

Hedelmäsalsaa ja herkkusienikastiketta broiskulle


Tein tänä aamuna löydön omasta blogistani etsiessäni jotakin inspiraatiota lounasruokaamme. Olin unohtanut kokonaan vuosi sitten keksimäni nopean ja hyvän ateriakokonaisuuden. Kahta samanlaista ruokaa en osaa näköjään valmistaa. Vaikka kyseessä oli oma hyväksi todettu reseptini, muutoksia tämänkertaiseen tuli paljon. Tämänpäiväinen ruoka oli monipuolisempi, ehkä enemmän Miehen makuun. Aiemmalla aterialla käytin kalkkunan fileitä ja tällä kertaa broilerin ohutleikkeitä.


Kuivaan broilerin leikkeet huolella talouspaperin avulla ennen maustamista. Nämä ovat omia suosikkejani grillissä valmistamista ajatellen. Siihen ne oli nytkin suunniteltu, mutta tänään kokattiin vaihteeksi sisätiloissa. 

Mausteet,suolan ja öljyn voi lisätä suoraan Look-paistopussiin ja broiskut perään. Sitten kääntelyä ja heiluttelua, jotta mausteet tarttuvat kaikkiin leikkeisiin. 
Nyt halusin säilyttää uunin puhtaana, joten paistoin broilerin fileet paistopussissa. Pinta ei saanut kaunista väriä, mutta lihan pehmeys ja mehevyys korvasivat tuon puutteen. Mausteeksi tuli sitruunan kuoriraastetta ja mehua, chiliä, inkivääriraastetta, limepippuria ja mustapippuria suolan lisäksi. 



Pieni hunajaloraus teki kompotista täydellisen makuista. 
Hedelmäkompottia tein tänään tuoreista aprikooseista ja omenista. Pistaasipähkinät saivat korvata puuttuneen pistaasiöljyn. Pitääkin muistaa laittaa se ostoslistaan! Tuoreista aprikooseista tehtyyn kompottiin irtosi enemmän nestettä ja maku oli hieman kirpsakampi. Kahdesta omenasta ja rasiallisesta aprikooseja syntyi lisäkettä useammalle aterialle. Olen nykyisin aika ihastunut lisäkkeisiin, joita tulee saman tien isompikin annos. Omatekemä on joka tapauksessa yleensä parempaa kuin kaupasta ostettu teollinen tuote. Maustaminen on varmasti oman makumieltymyksen mukainen.


Tänään oli enemmän aikaa ruoan valmisteluihin kuin edellisella kerralla. Tein taas kerran inventaariota jääkaapissa ja löysin grilliin aikomani ruskeat herkkusienet sekä kinkkusuikaleet. Sienten maku ei parane vanhetessaan, joten  kastikkeen tekoon siis! Saattoi tulla liikaa elementtejä samalle lautaselle, mutta eihan kaikkea ole pakko ottaa. On mistä valita!


Nyt on kuulkaas mahtava tuoksu ja maku kotimaisissa avomaan mansikoissa. Kuljeskelin torilla etsiessäni uusia yrttejä laatikkooni, kun havahduin ja käännyin takaisin aistiessani makean mansikan aromit. Onhan niillä vieläkin hintaa, mutta sentään ensimmäisiä kotimaisia. 🍓🍓 Sain ostettua myös oikein hyvän ja terhakkaan salvian. Maahan istutettuna se voisi kuulema kestää talven yli. Ehkäpä kokeilen!


Aineet ja ohjeet herkkusienikastikkeeseen (muut ohjeet löydät täältä)

rasiallinen herkkusieniä
(pekonia tai kinkkua halutessasi)
1 rkl öljyä
1-2 valkosipulin kynttä 
3-4 varhaissipulia varsineen (vihreät osat valmiiseen 'soossiin')
100 g tuorejuustoa (maustamatonta minulle)
nokare sinihome- tai valkohomejuustoa (tai kermaa)
n. 5 dl kasvislientä
mustapippuria
suolaa oman maun mukaan (kinkussa ja juustoissa on suolaa)
n. 1 rkl Maizena-suurustetta (tai vehnäjauhoja)
(2 dl hyvin huuhdeltua kvinoaa halutessasi)
  • Huuhtaise herkkusienet ja irrota jalat. Viipaloi sienet. 
  • Huuhtele ja viipaloi sipulit.  
  • Kuullota sieniä ja pienittyä kinkkua kuumalla pannulla, lisää öljy ja sipulit. Jatka kuullottamista muutama minuutti käännellen seosta.
  • Lisää kasvisliemi ja juustot (tai kerma) sekä pippuria kastikkeeseen. Maistele suolaisuus hetken päästä ja lisää tarvittaessa.
  • Ripottele Maizena-suurustetta kastikkeeseen,  vispaa ja kiehuttele hetkinen.
  • Lisää lopuksi sipulin vihreitä varsia ja yrttejä kastikkeen pinnalle. 
  • Keitä halutessasi (Luomu)kvinoa tarvittava määrä laatikon ohjeen mukaan.
Broilerin leikkeet voi laittaa maustumaan jääkaappiin hyvissä ajoin ja ottaa n. ½ h ennen uuniin laittoa huoneenlämpöön.





Nämä ruusut on lisätty tämän postaukseni loppuun kiitokseksi aivan ihanalle ja empaattiselle fysioterapeutille, joka jaksoi tsempata ja kuunnella minua tänään. Jospa tästä tekoniveljalasta joskus saisi toimivan koiven. Pakkohan siihen on uskoa! Kiitos Henna! 💝

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.