Ruokaohjeita

Sivut

keskiviikko 29. elokuuta 2018

Lasagnessa mifusuikaleita ja kantarelleja


Lasagne on parasta lohturuokaa ikinä. Lasagne maistuu ilman lohdutonta oloakin. Alunperin lasagneni sisälsi aina jauhelihaa ja tomaattikastiketta. Seuraavasta perheemme suosikkilasagnesta löytyi katkarapuja ja maissia pikkusiskoni reseptillä. Kasvislasagneen olen laittanut joskus härkistä ja toisinaan nyhtökauraa, mutta aina myös tomaattikastiketta. Lasagne tummalla soijarouheella ei meille maistunut. Syy oli varmaan minun, joka en osannut maustaa lasagnea sillä kertaa oikein maustein.


Lapsuudessani kukaan ei tuntenut juuri muita pastaruokia kuin makaronilaatikon. Ei silti, että siihen olisi ollut mitään tarvettakaan, koska tuo yksi ja ainut riitti. Se oli lähes kaikkien lasten herkkuruokaa iänikuisten peruna- ja kaaliruokien jälkeen. Niin ne ajat muuttuvat ja ruokamaut ajan mukana. Usein sanotaan, että ennen oli kaikki parempaa, mutta itse en suostu tuota lausetta fanittamaan. Kyllä nykyään on olemassa uskomattoman herkullisia ruokia ja reseptejä tulee vastaan joka puolelta.

Näin komean sienisaaliin löysimme eilen ihan kotikulmilta. Tatit on viipaloitu ja kuivatettu talven varalle.
Sienet eivät maistu kaikille, ellei niiden makuun ole tottunut jo lapsuudessa. Syystä tai toisesta minulle sienet maistuivat jo silloin, vaikka kranttuilin monen muun ruoan kanssa. Äitini osasi tehdä varmaankin niin herkullista sienisalaattia, ettei siitä voinut olla pitämättä. Taas on se aika vuodesta, kun tunkisin mielelläni sieniä lähes ruokaan kuin ruokaan. Olen onnellinen, että myös perheeni pitää sienten mausta. Tämä kesä oli niin helteinen ja kuiva, että pelkäsin sienisadon jäävän niukaksi. Mutta eipä hätää! Näyttää sille, että lempisieniäni tulee ihan mukavasti. Haperot, tatit, kantarellit ja mustatorvisienet ovat jo päässeet ruokalautasillemme. Suppilovahveroita joutuu vielä odottelemaan, mutta eiköhän niitäkin pian saada!

Mutti-tomaattisäilyke ei sitten päässytkään tämän päivän lasagneeni.

Kantarellit, mifu-suikaleet, paprikat, sipulit ja keskitulinen chili kuullottuvat pannulla aluksi.  

Creme fraiche antaa lasagnevuoalle 'viimeisen silauksen' ja pehmeän maun.

Pinjansiemenet lasagnen pinnalla tuovat pientä luxusta tähän arkiruokaan.
Tänään sain idean laittaa lasagneen sieniä mifusuikaleiden kaveriksi. Suunnittelin tekeväni tavanomaisen tomaattikastikkeen mehevöittämään tätä vuokaruokaa, mutta onneksi en tehnytkään niin. Päättelin sienten ja tomaatin alkavan 'riidellä' keskenään, joten hyvä kasvisliemi riitti kostuttamaan ja maustamaan lasagneni. Makuja tuli riittävästi sinihomejuustolla maustetusta bechamel- eli maitokastikkeesta ja vuoan päälle lusikoimastani creme fraichesta. 


Aineet ja ohjeet lasagnevuokaan (riittää ainakin 6 - 8 hengelle) 

n. 12 kpl täysjyvä-lasagnelevyjä (24x36 cm vuokaan tällä kertaa)

n. 1 l tuoreita kantarelleja (tai muita sieniä haluamasi määrä tai ei sieniä ollenkaan)
1-2 rkl öljyä tai voita
2 - 3 salottisipulia tai iso punasipuli
reilusti valkosipulia
½ suippopaprikaa
1 (keskitulinen) chili
1 pkt mifusuikaleita (paprika-chilimaustettuja minulla)
muutama porkkana
1 tl (savu)paprikajauhetta
½ limen mehu tms hapokkuutta
(lisäsin itse 1 rkl Teriyaki-marinadia)
1 rkl hunajaa tms makeutta
½ l kasvislientä

Bechamel-kastike (lisää kastikkeen ohjeita löytyy googlaamalla)

2 rkl voita
2 rkl vehnäjauhoja
2 dl maitoa (laita enemmän, jos tulee liian paksua)
2 dl ((kaura-) tai ruokakermaa
1 pkt Aura sinihomejuustoa (170 g)
n. 1 rkl rose-pippureita
n. 1 rkl viherpippureita
(suolaa tarvittaessa)

Pinnalle

1 prk creme-fraichea
n. 100 g juustoraastetta
viher- ja rosepippureita
kourallinen pinjansiemeniä
  • Puhdista ja pilko sienet sekä sipulit. Raasta porkkanat isolla terällä.
  • Kuumenna kasari ja lisää siihen sienet. Lisää rasva ja sipulit hetken kuluttua. Kuullottele, kunnes sienten neste on haihtunut.
  • Lisää pannulle mifusuikaleet, paloitellut paprika ja chili. Kuullottele!
  • Lisää porkkanaraaste ja mausteet. Sekoittele ja jätä seos odottamaan muita valmisteluja. (Kasvisliemi lisätään myöhemmin)
Halutessasi voit tehdä ensin bechamel-kastikkeen ja jättää sen odottamaan muita valmisteluja. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen!
  • Aloita bechamel-kastikkeen teko lämmittämällä maito ja kerma kuumaksi (ei kiehuvaksi)
  • Kuumenna voi (teflon)kattilassa ja sekoita sulaneen voin sekaan vehnäjauhot.
  • Lisää koko ajan sekoittaen maitotuotteet ja anna kiehahtaa.
  • Murentele homejuusto ja vispaa se tasaisesti kastikkeeseen. 
  • Murskaa pippurit (onnistuu sormien välissä) ja mausta niillä kastike. 
  • Maistele, tarvitseeko kastike mielestäsi suolaa. (Itse lisäsin ihan ripauksen)
  • Voitele lasagnevuoka kevyesti ja aloita vuoan kokoaminen taittelemalla lasagnelevyjä pohjalle niin, että se peittyy. 
  • Kaada pari dl kasvislientä levyjen päälle, lisää mifuseosta ja sen päälle bechalmel-kastiketta. (voit toki sekoittaa kasvisliemen ja mifuseoksen, mutta itse tein neuvomallani tavalla)
  • Tee samanlainen kerros uudelleen, kunnes olet käyttänyt kaikki lasagnelevyt ja kastikkeet. Varmista, että bechamel-kastiketta riittää päällimmäiseksi.
  • Lusikoi pinnalle creme-fraichea (tasoittele halutessasi), juustoraastetta ja lopuksi halutessasi pinjansiemeniä ja pippureita
  • Paista lasagnevuokaa n. 175 ast / n. 50 min. Peitä 30 min jälkeen leivinpaperilla, jos se näyttää ruskistuvan liikaa.
  • Ota vuoka uunista, mutta jätä se vetäytymään n. 20 min  ajaksi ennen syömistä.  
En kertonut tennispelistä palanneelle Miehelle mitään lasagnevuokani erilaisuudesta ja seurasin hieman jännittyneenä hänen reaktiotaan. "Onpa herkullista!" sanoi hän ja kävi santsaamassa ruokaa. Tinkaamiseni jälkeen hän sanoi: "On se jauhelihalasagne ehkä vähän parempaa; tai ethän sinä ole sitä tehnyt pitkään aikaan." No niinpä! Ehkä yllätän Miehen ja valmistan tuota pastaherkkua täsmälleen samalla reseptillä, millä tein sitä 30 vuotta sitten. Itse tehty lasagne on meidän perheen herkkuruokaa! Vaikka niin suuritöistä ja aikaavieväähän se on, että ei sitä liian usein tule tehtyä.


Viikko on jo yli puolivälin, joten toivottelen hyvää loppuviikkoa tässä vaiheessa! Onpa tosi kiva, että kävit katsomassa ruokablogini kuulumisia.  Kiitos sinulle!
Leipominen on viime aikoina jäänyt vähemmälle. Pullahammasta pakottaa siihen malliin, että kohtapuoliin testaan, onnistunko leipomaan pullia juureen tehdyllä taikinalla. Katsotaan onnistuuko! 


Tomaatti-basilika-mozzarellasalaatti maistuu sellaisenaan tai vaikkapa lasagnen kanssa. Tämä kuvan kera toivottelen oikein herkullista viikonlopun odotusta!

4 kommenttia:

  1. Oi, lasagne maistuu aina! Sitä en olekaan pitkään aikaan tehnyt, varmaan viimeksi joskus kevättalvella. Makaronilaatikko myös aina hyvää, ja se onkin lähiaikojen suunnitelmissa. Tämä lasagne on hyvin mielenkiintoinen sisällöltään. Mifu minulle vielä kokeilematon raaka-aine. Pinjansiemenetkin kiva täydennys 👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoiselle tosiaan itsestänikin tuntui! 😉 "Ruokahalu kasvaa syödessä!" sopii itselleni siinä mielessä, että haluan jatkuvasti testata uusia makuyhdistelmiä. (kaikki eivät päädy blogiin)
      Perinteinen lasagne on hyvää, joten ei ihme, että se maistuu monille! 😋
      Mifurakeet olivat pettymys, mutta Mifusuikaleita ostetaan useinkin. Testaa ihmeessä! Kiitos Päivi kommentistasi! 👋

      Poista
  2. Onpa tosi kivasti tuunattu lasagneresepti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja onpa tosi ihana kommentti! 😙Kiitos paljon! Kannattaa kokeilla, ellei hieman työläämpi ruoanvalmistus ole este. Omat lempijuustot ym raaka-aineet vuokaan ja varmasti maistuu! 😋

      Poista

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.