Ruokaohjeita

Sivut

maanantai 7. toukokuuta 2018

Muhevat burgerisämpylät lanttusoseesta

Avokado, juusto, tomaatti, salaatti sekä kastikkeet kuuluvat burgeriin sienten ja sipulin seuraksi.
Taas tuli koluttua pakastinta ja mitäs löytyikään! Pari rasiaa jouluksi tekemääni lanttusosetta oli piileksinyt muiden pakasteiden takana. No ei tehnyt mieli enää lanttulaatikkoa ja tuskinpa  niitä kannattaa seuraavaan jouluun säästää! Ei tullut ruokahävikkiä vaan aivan herkullisia sämpylöitä. Isoja burgerisämpylöitä, mutta lantun makua en ainakaan itse huomannut. Tulihan kuin tilauksesta Googlen uutisiin vinkki portobellosienin täytetystä hampurilaisesta ja samalla löytyi kiva blogi. vienaK


Toivorikkaana 'sienestyksen' onnistumisesta haaveillen loikoilin Aulangon kylpylän ulkoaltaalla ja tunsin jo suussani ihanan, täyttävän ja erilaisen burgerin aromit. "Älä nuolaise ennen kuin tipahtaa" -sananlasku sopi tänään sattuvasti haaveisiini. Vaikka K-Supermarket oli lähettänyt spostiini viestin Lehtikaalilla täytetyistä grilliportobelloista, ei meidän kaupassa mitään portobellosieniä ollut. Pelkään pahoin, ettei niitä tule kauppaamme myöhemminkään. Ovat kuulema liian arvokkaita ja saattaisivat jäädä myymättä. Ymmärrän! Onneksi löysin hyllystä yhden rasiallisen viljeltyjä siitakesieniä. Ne saivat nyt tällä kertaa kelvata! Isommissa tavarataloissa saattaa löytyä himoitsemiani herkullisia portobelloja. Portobello-sieni

Villirucola ja siitakesienet ovat meidän herkkua! Sopivat moneen eri tarkoitukseen.
Jätin sämpylätaikinan kohoamaan jääkaappiin siksi aikaa, kun suunnittelin viipyväni asioillani. Hyvin oli kohoaminen päässyt alkuun, joten nopsaan sain pyöriteltyä lanttusämpyläni. Näiden sämpylöiden ohje löytyy samasta vienaK-blogista, tosin raastetusta lantusta. Pientä säätöä tuli taas reseptiin, joten kirjoitan omani tähän.







Taikina ja ohjeet 9 todella isoon ja 5 keskikokoiseen sämpylään

6 dl spelttijauhoja
n. 4-5 dl vehnäjauhoja
1½ dl kaurahiutaleita
1½ pss kuivahiivaa (1 pss riittänee)
1½ tl suolaa
1 rkl hunajaa
5 dl kauramaitoa tai vettä (42 ast)
3 dl lanttusosetta
½ dl öljyä

voiteluun kananmunaa ja päälle unikon-/seesaminsiemeniä

  • Sekoita kuivat aineet keskenään suuressa kulhossa.
  • Lisää (lämmitetty) lantturaaste ja hunaja.
  • Lisää viimeiseksi 42 ast kauramaito tai vesi sekä öljy taikinaan. 
  • Sekoita taikina tasaiseksi ja anna kohota kaksinkertaiseksi. (joko huoneenlämmössä nopsaan tai jääkaapissa muutaman tunnin)
  • Jos kohotit taikinan jääkaapissa, nosta kulho pöydälle n. ½ h ennen leipomista.
  • Kaada kohonnut taikina hyvin jauhotetulle leivonta-alustalle ja muotoile käsin haluamasi kokoisia sämpylöitä. 
  • Jätä sämpylät kohoamaan liinan alle n. ½ tunniksi, voitele kananmunalla ja ripottele päälle siemeniä.
  • Paista valmiit sämpylät n. 220 ast/12-15 min, kunnes näyttävät kypsille.
Oma taikinani oli aika löysää, sillä laitoin vehnäjauhoja vähemmän kuin ohjeessa. Hyvin kuitenkin kohosivat ja jauhojen avulla leipominen onnistui aika mukavasti.



Ainakin minulle maistui tähän sämpylään koottu hampurilainen. Grilliä ei nyt kannattanut lämmittää, sillä uunilämpöiset sämpylät ovat muutenkin ihania. Ihme, että lantun maku oli haihtunut kuin tuhka tuuleen. Saatanpa tehdä vielä uuden satsin  lopusta pakasteessa olevasta lanttusoseesta. Tuskin keksin sille parempaakaan käyttöä.




Karamellisoidut sipulit ja voissa kuullotetut siitakesienet ovat herkullisia burgerissa.


Maailmasta löytyy uskomattoman paljon ihania ruokia ja runsaasti reseptejä. Tämä ruoka ei välttämättä ole kaikkien mieleen, mutta toisaalta suosittelen kokeilemaan välillä jotakin sellaista, mitä ei ole tullut aiemmin maistettua. Jopa omassa iässäni (65v) on mahdollista oppia tykkäämään uusista mauista.



Hämeenlinnan kuvataidekoululaiset ovat päässeet tänäkin keväänä pystyttämään näyttelyn Aulangon kylpylään. Aulanko kuuluu nyt Cumulus-konserniin, mutta 'sama tahti ja entiset kujeet' jatkuvat! Kylpylä sopii oikein hyvin rentoutumiseen ja ympäristö kannustaa liikkumaan. Kesä alkoi tänä vuonna säiden puolesta jo nyt!


Nautitaan täysin siemauksin näistä ihanista keväisistä, aurinkoisista viikoista! ☀
Mies tulee pian nälissään kotiin ja pääsee myös näiden burgereiden makuun. Enpä taida paljastaa ainakaan heti lantun osuutta taikinasta.. jään kuulolle! 😋

2 kommenttia:

  1. Voi mikä burgeri! Mä varmaan taas hitusen lihoin jo kuvaa katsomalla:)Kyllä lasten tekemät taideteokset ovat niitä kaikkein kauneimpia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi oi, minä juuri söin jo kolmannen, ovat erikoisen makoisia pesto, juusto ja tomaattipäällisellä. 😋
      Aulangon kylpylä arvostaa lasten taidetta meidän kävijöiden iloksi. Tykkään minäkin! 😊

      Poista

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.