Ruokaohjeita

Sivut

maanantai 21. toukokuuta 2018

Piknik- ja grilliherkkuvinkkejä


Näitä ikimuistoisia kesäisen helteisiä toukokuun päiviä on suurenmoista muistella vielä vuosienkin päästä. En muista edes lapsuudestani näin hienoa kevättä. Helteet ja heinäpoudat muistan yhä polttavina olkapäinä. Aurinkovoiteet olivat tuntematon käsite 50-luvun maaseudulla. Olipa kiva, että ystäväni pyysi minua piknikille. Viikonlopulta jäi riittävästi tuoretta syötävää ja pakastimesta leivontainnostukseni tuotoksia.

Lanttusämpylöiden välissä maistuivat tänään salaatinlehdet ja juustosiivut. 
"Lapsuudessani levitimme siskojen kanssa viltin nurmikolle suuren koivun alle, teimme ruisleipäeväät ja laitoimme vettä tai mehua pulloon." kertoilin ystävälleni nautiskellessamme lämmöstä ja muistellessamme lapsuuden ihanan huolettomia kesiä. Lukutoukan 'nirvana' oli saada lukea Tiina-kirjoja, syödä eväitä ja pulahtaa välillä uimaan. On se jännä, kuinka termarikahvit ja eväät maistuvat edelleen parhaimmalle luonnon helmassa. On hienoa kuunnella laineiden liplatusta laiturilla ja seurata samalla lintujen kevätkiireitä.


Piknikaterialla maistuvat raikkaat hedelmät ja vihannekset herkullisilta kuumana kesäpäivänä. Kahvin kanssa riittävät sämpylä tai voileipä ja pieni pulla tyydyttämään näläntunteen. Tärkeintä on varustaa riittävästi raikasta juomista mukaan, sillä helle haihduttaa huomaamatta nestettä. Äitini vihjeen opastamana pidän usein juomapulloa pakastimessa ennen retkelle lähtöä. Niin juoma säilyy pitkään kylmänä ilman termaria. 


Meidän rasioista löytyi tänään tuoreita mansikoita ja pakastevadelmia. Hedelminä oli nektariineja ja tuoreananasta. Raikkaat meloniviipaleet sopivat myös mainiosti piknikille.



Minitomaatit, valmiiksi viipaloidut paprikat ja kurkku sekä tuoreyrtit maistuvat ulkoilmassa maukkaille. Meillä oli tänään tummaa balsamicoa, joka riitti hyvin mausteeksi tuoretuotteille.





Viime viikon leivontatalkoiden jälkeen on toisten tekemä ruoka ja mukavat päivät ulkosalla tuntuneet juhlalle. Eilen kävimme Miehen kanssa toistamiseen pienen ajan sisällä Tapiolan Sandro-ravintolassa. Olimme sattumoisin menossa lähellä sijaitsevaan Tapiolan Kulttuurikeskukseen ja lounasaika sattui sopivasti ennen balettiesitystä.








Sunnuntaibrunssi kuulosti sen verran houkuttelevalle, että pakkohan se oli testata. Kovin usein tällaisten notkuvien pöytien ääreen ei kannata kiiruhtaa, jos aikoo pitää painonsa kurissa. Kasvispadat olivat yhtä herkullisia kuin arkilounaallakin ja lampaan potka sekä kalaruukku vielä viimekertaistakin herkullisempia.


Aina ei jaksa ahertaa keittiössä, joten silloin pitää yrittää tehdä ruokaa ulkona. Kyselin vähän aikaa sitten vinkkejä grilliherkkuihin. Nyt ajattelin jakaa yhden uuden oman löytöni. Tiedän kukkakaalin valmistuvan herkulliseksi grillissä. Mutta että valkokaaliinkin saa uuden makuvivahteen grillin kautta, oli melkoinen ylläri. Kiva sellainen.



Vapuksi hankittu iki-ihana Roquefort-sinihomejuustopaketti oli jäänyt syömättä. Siitä tuli hieno makulisä kaikkiin grilliruokiimme. Tykättiin!
Valmistin viime viikolla iki-ihanaa Coleslawta kaalista, porkkanasta ja kastikkeesta. Kotimainen varhaiskaali ei ollut vielä tullut kauppaamme, mutta vastaava unkarilainen oli ihan hyvää. Kaalin grillaamisidea tuli salaattia tehdessä mieleeni, joten jätin keskimmäisen, kannan varassa olevan osuuden silppuamatta. Onneksi!


Kaalin maustaminen pari tuntia ennen grillausta kannatti. Öljy, suola. modenalainen balsamikastike ja ripaus hunajaa sopivat kaalin makumaailmaan.


Broilerin paksut rintafileet kypsyvät grillissä paremmin, jos ovat ehtineet maustua ja nuijitaan ohuemmiksi muovipussin sisällä. Liian ohuiksi ei kannata nuijia, etteivät broiskut pääse kuivumaan grillin kuumassa hehkussa.


Helpoin ja mielestäni erittäin maukas 'kastike' syntyy hyvästä homejuustosta, joka sulaa sekä lihan että halutessa myös kasvisten pinnalle.


Katsoessani näitä viime päivien syöminkejä, huomaan ettei ainakaan helteen myötä ruokahalu ole haihtunut minnekään. Mutta taas toisaalta; kyllä tulee hyvä olo, kun muistaa välillä syödä ja mieluummin parasta mahdollista ruokaa. Salaatit ja kevyet keitot ovat meidänkin lempiruokaa kesähelteillä, mutta viikonloppu houkuttelee 'vanhasta muistista' herkuttelemaan. Olisi kyllä edelleen kiva kuulla muidenkin lempiherkuista kesäaikana. Luonnonyrtit ovat itselleni edelleen haaste ja houkutus. Niistä toivoisin tietäväni lisää ja haluaisin päästä kouluttautumaan taitavan oppaan opastamana. Luonnonyrttien puutteessa istuttelin tänään altakasteluruukkuun tuttuja ja itselleni uusiakin yrttejä. Mansikkaminttu ja oliiviyrtti pääsivät tuttujen basilikan, korianterin ja sitruunamelissan seuraan. Lämpöä ja valoa on nyt riittävästi.


Eipä olisi pahitteeksi, vaikka jonakin yönä tai jopa päivänä sadepilvi antaisi luonnon vettä pihoihin, pelloille ja metsään. Mustikat kukkivat juuri nyt täällä Hämeessä. Yöpakkasista ei pitäisi olla pelkoa, mutta maa rutisee kuivuuttaan.




Kaunista, lämpöistä ja ihanaa alkanutta viikkoa sinulle, joka päätit käydä kurkkaamassa blogini kuulumisia! Toivon sinulle hyvää mieltä ja iloa elämään!

4 kommenttia:

  1. Aivan ihania kuvia ja lapsuuden kesämuistoja♥ Tuollaiset eväshetket on niitä parhaita:) Meilläkin usein kesäpäivinä viltti levitettiin pihanurmelle ja luettiin kirjoja. Voi mitä herkkuja onkaan ollut tarjolla, nuo kakut näyttävät hyviltä.Kyllä siinä on massu täynnä kun kaikkea pitää maistaa:) Grillailu on sitten mukavaa kun on näin upeita kelejäkin vielä! Täällä näyttäisi tämä aamukin alkavan kauniina! Ihanaa päivää ja mukavaa viikkoa sinne teille♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen mökkirannalla tuli tosiaan lapsuusmuistot mieleen, koska muistoissa silloin oli aina hellekesiä. Sateella luettiin kirjoja aitassa sateen ropistessa kattoon. Kivaa sekin. Brunssi Sandrossa oli aika hintava, mutta kokemuksena ihana. Söin elämäni parasta mangojuustokakkua.😋
      Onneksi illat ovat pitkään lämpöisiä, joten päivätöissä kävijätkin ehtivät nauttia tästä Luojan lahjasta. Hienoa päivää sinne myös! 🌱😎

      Poista
  2. Mahtavia kuvia ja tekstejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Hienoja kohteita oli kiva kuvailla, sekä sanoin että kuvin. Mukavaa viikon jatkoa sinnepäin!

      Poista

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.