Ruokaohjeita

Sivut

tiistai 27. kesäkuuta 2017

Härkis-munakoiso-maissitortilla

Mitenkähän tämä taipuu rullalle?
Tänään voi sanoa, että hyvää kannattaa odottaa. Lounaamme venähti pitkälle iltapäivään monien tapahtumien johdosta. Nälkä on edelleen mielestäni paras mauste, mutta tekemäni kasvistortillat olivat käsittämättömän herkullisia. Ihanaa syödä, kun ruoka on hyvää! En muutenkaan keksi, miksi pitäisi syödä mautonta ruokaa, kun samalla vaivalla tulee hyvänmakuista. Pientä paneutumista se tosin vaatii.


Kuulin tänä aamuna MTV:n aamulähetyksessä sanan Baba-ghanous. Sana itsessään ei tuonut mitään mielikuvia. Kuullessani sen tarkoittavan libanonilaista munakoisotahnaa, mielenkiintoni heräsi. Olen fanittanut parikymmentä vuotta munakoisosta tehtyjä herkkuja. Miksiköhän? lapsuudessani en todellakaan tiennyt sen nimistä kasvista olevankaan. Tosin appelsiinitkin olivat 50-luvulla iso ihmetys ;)


Juhannuksen kasviksista jäi käyttämättä hyväkuntoinen munakoiso ja rasiallinen grillitomaatteja. Satoi aina kun oli tarkoitus grillata ja tänäänkin vettä tuli taivaalta todella runsaasti. Onneksi katos suojaa enimmiltä pisaroilta, sillä nyt grillataan!


Ennen juhannusta ostetut maissitortillalätyt tuntuivat täydellisille tämän päivän ateriaan. Pidämme molemmat talon Miehen kanssa maissin mausta sekä maissintähkissä että maissilastuissa ja itsetehdyissä maissitortilloissa. Nämä valmiit tortillalätyt helpottivat suuresti kohtuullisen paljon aikaa vievässä ruoassa.


Monista ohjeista seurasin Hans Välimäen baba-ghanoush ohjetta eniten. Pientä säätämistä tahtoo tulla joka kerta, kun lähden seuraamaan valmista reseptiä. Jokaisen pitääkin käyttää omia lempimausteitaan, öljyjä yms. Tärkeintä on, että ruoan maku miellyttää itseä ja toki mielellään muitakin samassa pöydässä istuvia.  

Baba-ganoushin, herkullisen-munakoisotahnan ohje löytyy tästä linkistä!

Munakoisot vaativat aika pitkän ajan kypsyäkseen herkullisiksi grillissä tai uunissa. 
Ne voi laittaa grilliin kokonaisina ja maustaa myöhemmin. Halusin maustaa ne aluksi, jotta olisivat käyttövalmiita heti grillistä otettaessa. Tosin ne pitää valuttaa sihdissä kypsennyksen jälkeen, jotta runsaasti valuva neste poistuu.


Valutin oliiviöljyä ihan reippaasti vinoviillotetuille munakoisonpuolikkaille, rouhaisin myllystä merisuolaa ja maustoin parilla raastetulla valkosipulinkynnellä. Rouhin pinnalle sekä mustapippuria että chilirouhetta ja ripottelin vielä kuivattua rosmariinia ja timjamia molemmille puolikkaille.  



Kypsyminen kesti lähes tunnin. 

Rumaa, mutta aah miten maukasta!

Neste kannattaa valuttaa pois, jotta tahnasta tulee sopivan paksua.


Munakoisososeen joukkoon laitoin 2 rkl tahinia eli seesamitahnaa ja puolikkaan sitruunan mehun. Rouhin vielä pinnalle hieman chiliä ja mustapippuria. Maistelin ja tuntui hyvälle. Pinnalle vielä loraus hyvää oliiviöljyä!


En osannut päättää pinjansiementen ja seesaminsiementen välillä. Niinpä paahdoin molempia ja laitoin munakoisotahnan pinnalle.



Proteiinia tuli mukavasti tämän päivän tortilloihin käyttövalmiista Härkiksestä. Punasipuli, 2 valkosipulinkynttä ja yksi keskitulinen chili pääsi tähän lisukkeeseen. Makua tuntui olevan riittävästi, joten en lisännyt mitään muita mausteita. Kuullotin ensin sipulit öljyssä miedolla lämmöllä ja lisäsin chilipalat ja härkiksen sekaan. Helppoa!


Tällä kertaa en halunnut mitään juustoa tortillojen täytteeksi, joten tein kastikkeen lempijogurtistani eli laktoosittomasta, paksusta turkkilaisesta jogurtista. 


Pariin desilitraan jogurttia lisäsin ½ tl suolaa ja saman verran sokeria sekä 1 rkl sitruunamehua. Pinnalle tuli kourallinen tuoreen lehtipersiljan silppua. Maistui täydelliselle!


Tortillalätyt saivat mukavasti ruskeaa väriä pintaansa valurautapannun lämmössä. Laitoimme kaksi lättyä päällekkäin ja muutaman roomansalaattilehden (romainesalaatti) niiden väliin. Tortillathan voi jokainen koota haluamallaan tavalla. 


Sokerina pohjalla olivat tänään grillin lämmössä herkullisen makeiksi ja maukkaiksi lämmenneet grillitomaatit. Aivan loistava lisuke grilliruokiin. Uskallan suositella jo tämän yhden kokeilun perusteella. Nestettä irtosi näistäkin jonkin verran, mutta paras osa tomaateista jäi jäljelle. Onneksi laitoin grilliin enkä uuniin kuten ensin sateen pelästyttämänä suunnittelin. Kypsyivät meidän grillissä noin 15-20 min.

Tällä kertaa tortilla tuli syödyksi veitsellä ja haarukalla. Maistui ihan yhtä hyvälle ja oli siistimpää :))
Tästä ei ruoka paljon parane omaan suutuntumaani. Kotona tuoreista aineista lämmöllä ja innostuksella valmistettua ruokaa on vaikea vastustaa. Kannatti tehdä!


P.S. Ai mitenkä tämä rikkinäinen piparimaja liittyy tähän postaukseen? Kerronpa.
Sisäilmankin kosteus lienee tällä hetkellä kohtuullisen korkea viime yön tapahtumien valossa...
Heräsin yöllä yhden jälkeen hurjaan rysähdykseen ja pelästyin aika tavalla. Keittiöstä ääni kuitenkin tuntui tulleen, joten tiesin ettei kumpikaan ollut tippunut ainakaan vuoteesta. Sinne siis! Talon Mies ei tiennyt muuten yön tapahtumista mitään, kadehtittavat unenlahjat hänellä! 
Niinhän siinä oli käynyt, että keittiön yläkaappien päälle "unohtunut" piparitekeleeni rysähti kasaan. Suurin osa eli maja sekä runsaasti piparinpalasia löytyi lattialta. Joku oli sitten aamulla lakaissut kaikki murusetkin pois ja sain tulla siistiin keittiöön. Että tämmöistä ryminää meillä keskellä yötä :)) Toisaalta kaipa juhannuksena on jo aika luopua joulun aikaan liittyvistä koristeista!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.