Ruokaohjeita

Sivut

torstai 29. kesäkuuta 2017

Herkkukaalikääryleet nyhtökaurasta

Raikasta, mehukasta ja täyttävää kotiruokaa ilman perunoitakin.
Uudet kotimaiset kaalit olivat saapuneet kauppaan, joten nyt alkaa herkuttelu. Tuore kaali on loistavan rapea ja hyvänmakuinen salaatin raaka-aine. Kaalikääryleet ovat kuuluneet meidän molempien herkkuruokiin syyskesällä jo lapsuudenkodeissamme. Vähintään kerran kesässä pitää jaksaa väkertää noita perinnepötkylöitä. Puolukkasurvos, raejuusto ja raikas salaatti riittävät lisukkeiksi.

Tänään tekemäni nyhtökaura-kaalikääryleet olivat nopeita ja helppotekoisia. 
Tänään otin sattumalta "varaslähdön" näin aikaisin kääryleurakkaani selailtuani eilen nälissäni uusinta kokkauskirjaani. Tuli niin sanotusti himo saada kotona tehtyjä kaalikääryleitä kuvia katsellessani. Viime syksynä tein sekä kaalilaatikkoa että -kääryleitä tummasta soijarouheesta. Oli ihan hyvää, mutta nytpä keksin laittaa sisälle nyhtökauraa. Nude-versio olisi saattanut sopia parhaiten, mutta aamulla jääkaapissani oli vain tätä..

  
Itse asiassa valmista täytettä maistellessani olen sitä mieltä, että tämä maustetumpi versio saattoi olla jopa parempaa. Ehkä pitää kokeilla vielä myöhemmin Nudella.


Muita tavallisista kaalikääryleistä poikkeavia raaka-aineita olivat pakasteesta sulattamani suppilovahverot sekä puoli ruukkua herneenversoja. Ne voi mainioasti jättää pois ohjeesta maun kärsimättä. Riisin sijaan olen yleensä laittanut rikottuja ohrasuurimoita, mutta ne ovat päässeet loppumaan. Risottoriisi sopi tähän hyvin.


Varhaiskaalia oli vain puolikas kerä, joten pari käärylettä jouduin tekemään roomansalaatinlehdestä. Onnistuivat hyvin, mutta niiden maku oli miedompi. 

Pienimmät sisuslehdet voi pilkkoa täytteen sekaan.
Nuoren kaalin lehdet irtosivat toisistaan leikkattuani kaalin kannan irti. En keittänyt niitä kattilassa kiehuvassa vedessä vaan höyrytin mikrossa pienessä vesimäärässä 6 min. Paksuimmat lehtiruodot jouduin leikkaamaan pois ennen kääryleen taittelua.

  
Täytteen aineet 9 keskikokoiseen kaalikääryleeseen

1-2 rkl öljyä kuullottamiseen
2 pilkottua varhaissipulia varsineen
2 raastettua valkosipulin kynttä
n. 2 dl suppilovahveroita
n. 1 dl pilkottuja herneenversoja
1,2 dl smetanaa
n. 2 dl keitettyä risottoriisiä (ohrasuurimot sopivat hyvin)
1 pkt nyhtökauraa (tomaatti, savupaprika, lehtipersilja)
1 tl kuivattua timjamia ja meiramia
2-3 rkl tummaa siirappia
(suolaa, jos haluat)

En laittanut tällä kertaaa suolaa, sillä sitä oli nyhtökaurassa riittävästi.


Pilkoin nyhtökauran pienemmiksi paloiksi ja pehmensin täytteen makua smetanalla.


Ohjeet

1. Pilko ja kuullota sipulit öljyssä miedolla lämmöllä.
2. Lisää pannulle pieneksi pilkotut sienet, kaalin sisuslehdet ja herneenversot.
3. Kuullottele muutama minuutti ja lisää riisit, siirappi sekä smetana. 
4. Lisää pannulle pilkottu nyhtökaura ja mausteet.
5. Maistele ja lisää haluamiasi aineita tarvittaessa. (suola, pippuri, siirappi jne) 


6. Annostele sopiva määrä täytettä kaalin lehdelle ja taittele kääryleeksi.
7. Asettele kääryleet voideltuun uunivuokaan saumakohta alas päin.
8. Paista n. 175 ast / 30 min, laske lämpöä 130 ast ja anna kypsyä vielä n. 45 min.
(Jos et halua pinnalta tummia kääryleitä, suojaa foliolla tai kannella lopussa)

Halutessasi lisää voilastuja kääryleiden pinnalle. Meillä muhi tänään uunissa myös nyhtökanaa illaksi.

Ei ole kaunista ruokaa, mutta maku oli "älyttömän hyvä" myös talon Miehen mielestä.


Laitan harvoin kuvia tänne blogiini salaateistamme, mutta tänään teen poikkeuksen. Syynä on se, että keksin tehdä salaatin uuteen Pentik-vuokaani. Se on niin kaunis :))


Pieni lisäys kaalikääryleisiin 8.10.2017
Tällä kertaa tein kääryleet ihan perinteiseen tapaan. Ostin varmaankin ensimmäisen kerran naudan jauhelihaa tänä vuonna.
Tämän linkin takaa löydät ohjeen näihin herkullisiin kaalikäälikääryleisiin. Nesteenä käytin kuohukermaa, koska sitä sattui olemaan sopivasti jääkaapissani.
Sipulit kuullottelin etukäteen tilkassa voita. Lisäsin myös pari valkosipulin kynttä.

Kaalikääryleet



Samaan uuniin meni myös erittäin helppotekoinen nyhtökaura-kaalivuoka. Tein sen jäljelle jääneistä kaalinlehdistä, parista raastetusta porkkanaasta ja pätkästä purjoa. Nesteenä käytin kaalinkeittovettä ja kermaa. Mausteisiin laitoin pippurin lisäksi makeaa chilikastiketta ja yhden pilkotun chilin. Suolaa tuli 1 tl ja yrttimausteena korianteria. Hyvää tuli pitkään uunissa haudutettuna. Kiva että huomiseksi on ruoka valmiina. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.