Ruokaohjeita

Sivut

torstai 1. kesäkuuta 2017

Saaristonyhtistä ruukussa ripeästi


Uudet maut kiinnostavat ja inspiroivat useimpia kokkaamisesta tykkääviä. Niin myös minua. Eilen testasin Nyhtökauran uusinta kesämakuun suunnattua tuotetta nimeltään Saaristo. Se on maustettu tillillä, piparjuurella ja sitruunalla. Mausteet eivät äkkiseltään herättäneet mielikuvia herkullisista ruoka-annoksista. Perunaa muodossa tai toisessa suunnittelin, ehkä? Sipuli saattaisi "tulla toimeen" tämän aika voimakkaasti maustetun nyhtiksen kanssa. Tillin maku tuntui kylmässä tuotteessa eniten. Pakkauksessa on resepti kolmeen ruokaan, mutta itseäni ne eivät innostaneet.

Tässä pakkauksessa on kauniin värinen pahvikansi.
  
Aineet nyhtisruukkuun (4 annosta)

1 paketti nyhtökaura Saaristoa 
½-1 tl suolaa (oman tuntuman mukaan)
mustapippuria myllystä
2-3 rkl öljyä
nokare voita
nippu kevätsipulia
pari pulleaa valkosipulinkynttä
1 isohko palsternakka
n. 80 g gratinoituvaa juustoraastetta
n. 1 l perunamuussia (Lidlin muussijauhetta 1 pussillinen)
nokare voita muussiin
2 keltuaista

Pirkan Port salut juusto maistui ja paistui täydellisesti ja täydelliseksi.


Ohjeet

1. Suikaloi palsternakka lastuiksi. (esim perunankuorimaveitsellä)
2. Paista suikaleet pinnaltaan hieman ruskeiksi. (öljyssä, voissa tai sekoituksessa keskilämmöllä) Siirrä kulhoon odottamaan.


3. Pilko sipulit ja valkosipuli.
4. Kuullota sipulit voi-öljy seoksessa. 


5. Pilko nyhtökauraa pienemmäksi halutessasi ja paista samalla pannulla sipulien kanssa. Tuote on valmista syötäväksi, joten tarvitsee vain kuumentaa riittävästi.
6. Siirrä nyhtökauraseos neljään hyvin voideltuun ruukkuun tai yhteen isompaan uunivuokaan.


7. Lusikoi palsternakat ruukkuihin.
8. Raasta juusto (tai käytä valmista raastetta) ja annostele tasaisesti ruukkuihin.


9. Laita ruukut uuniin siksi aikaa, kun valmistat muussin tai kunnes juusto on gratinoitunut.

Ruukullinen nyhtökaura-ateriaa ilman perunamuussia on valmista tässä vaiheessa. Maistunee näinkin.
10. Valmista perunamuussi etukäteen tai käyttäessäsi muussijauhetta sillä välin, kun ruukut ovat uunissa. Tee muussi paketin ohjeen mukaan ja lisää vielä voita sekä  kaksi munankeltuaista. Sekoittele tasaiseksi  ja siirrä halutessasi pursotinpussiin.


11. Pursota tai lusikoi muussi ruukkujen pinnalle ja gratinoi valmiiksi kuumassa uunissa tai grillivastuksen alla. Tein itse niin tänään, koska annokset oli juuri valmistettu ja vielä kuumia.

Muussi gratinoitui kauniiksi grillivastuksen alla parissa kolmessa minuutissa.

Kaksi ruukkua tyhjeni tänään ja kaksi odottaa pakasteessa sopivaa syöntihetkeä. 

Muutama lastu tavallista tai kirkastettua voita tekee hyvän kiillon ja maun muussiin.
Tämä annos voisi olla lähes "lohturuokaa", ellei tillin voimakas maku olisi häirinnyt. Talon Mies puolestaan tykkäsi kaikesta tässä annoksessa ja kehui hyvää makua.

Lisukkeena voisi olla raikasta salaattia, suolakurkkua, etikkapunajuuria tms. Söimme tätä iltapalana, joten maistui mukavasti sellaisenaan. Oli helppoa haarukkaruokaa. Annokset voi valmistaa etukäteen ja kuumentaa uunissa juuri ennen tarjoilua.

Koristeomenapuun kukat ovat täällä Hämeessä kauneimmillaan!
Ja taas pieni lisähuomio! Tykkään todella paljon tuoreen tillin mausta etenkin kalaruoissa. Harmillista, että jossakin vaiheessa olen saanut lähes kammon kuivattua tilliä kohtaa ;(  Pakasteessa oleva tillin aromi "haalistuu", mutta ei maistu pahalle. Sitä joudun käyttämään toisinaan kalakeittoon, ellei ole saatavilla tuoretta tilliä.

Sain juuri ystävällisen vastauksen eilen lähettämääni sähköpostiin Gold&Green Foodsilta. Asia oli juuri kuten aavistelin. Saaristo-nyhtökaurassa on käytetty kuivattua tilliä. Ajattelin tehdä jonakin päivänä tätä samaa ruokaa Nude-nyhtiksestä ja käyttää tuoretta tilliä. Toivottavasti kenelläkään muulla ei ole näin kielteistä asennetta kuivattuun tilliin :))

Ja vielä "kauniiksi" lopuksi pari valokuvaa kesäkuun ensimmäisen päivän säästä 2017 Hämeenlinnan Harvoilanmäeltä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.