Ruokaohjeita

Sivut

keskiviikko 21. elokuuta 2019

Särvin on tervetullut uutuustuote kalaisaan pitsaan


Oli silkkaa sattumaa, että aloin seurata kesällä  TV5:n ohjelmaa  "Menestysresepti". Kyseessä oli syksyllä 2018 käynnistynyt kilpailu elintarvikevalmistajille. Tavoitteena oli löytää uutuustuote, jota markkinoidaan ja otetaan myyntiin S-ryhmän ruokakauppoihin. Jyrki Sukula, huippukokki ja ruoka-alan ammattimies luotsasi kilpailua. Sujuvasanainen ja tv-työhön tottunut Jyrki antoi ohjelmalle näkyvyyttä ja "kasvot". Tykkäsin seurata ohjelmaa sillä etenkin kasvispuolen ruoka-alan uudet innovaatiot kiinnostavat  itseäni. 

Särvin vaatii suolaa ja mausteita, kun kokkaat sitä! 
Särvin eli särkikaloista tehty jauhelihan tyyppinen valmiste ei ollut kuuden loppukilpailuun päässeen tuotteen kärjessä missään vaiheessa. Pakko tunnustaa, että itseäni tuo mahtavalle kuulostava tuote kiinnosti silti kovasti. Tykkäämme Miehen kanssa kalaruoista, mutta kaipaamme niihin vaihtelua. Lohi, kuha ja ahven ovat helppoja raaka-aineita, kunhan ne ovat valmiiksi fileoituja. Pakasteseiti ja tonnikala ovat tuontikaloja, jotka menettelevät harvakseltaan syötyinä. Sika-nauta jauhelihan käyttäminen ruoanlaitossamme loppui syystä tai toisesta jo aikoja sitten. Broilerin ja kalkkunan jauheliha sopii moniin ruokiin, mutta ei mielestäni esim pitsaan.


Vaalea leipäjuureni ehti lähes pilaantua kesäkuukausien aikana, koska leivoin vain harvakseltaan. Muutaman päivän "ruokkiminen" auttoi ja taas syntyy hiivatonta pitsataikinaa. Juureentehty taikina on täydellinen pohja Särvinpitsaan!


Onnistuin nappaamaan viimeisen Särvin-paketin paikallisesta Prismasta, jonne ehdin vasta myöhään iltapäivällä ma 12.8. Silloin menestysreseptikilpailun kaikki tuotteet tulivat ensimmäisen kerran myyntiin ja asiakkaiden saataville.

Löydät loput reseptikilpailun loppukuusikkoon päässeet tuotteet alla olevista kuvista!

Suklaanmakuinen härkäpapujäätelö eli Härtelö on kertakaikkiaan herkullista!

Juureslevite Juureva on mielestäni maukasta leivän päällisenä! (Muitakin mielipiteitä olen kuullut.)

Chili-tomaattiboltsit ovat aika tulisia omaan makuuni, originaleja en ole vielä maistanut.

Kvinoasmoothie Mo'zuno on erittäin terveellinen ja laadukas uutuus!

Snäkseihin voisi tulla himo, elleivät olisi niin voimakkaan pippurisia. Monet varmaan tykkäävät!
Härtelö, Särvin, Juureva ja Boltsit ovat omia suosikkejani. Mozumo ja Tattarisnäksit ovat myös hyviä, mutta en yleensä osta kaupasta tuontyyppisiä tuotteita.

Mutta sitten takaisin pitsaan, jolla herkuttelimme siivouspäivän jälkeen. Nopeasti valmistuva ja ihanasti kalalle maistuva pitsa kelpasi meille enemmän kuin hyvin.




Juureentehty pitsataikina neljään pitsaan (puolita määrät, jos teet kaksi pitsaa)

120 g juurta (=20 g emojuurta + ½ dl vettä ja 50 g "00-jauhoja" edellisenä iltana)
3 dl haaleaa vettä
n. 450 g (6-7 dl) 00-jauhoja (jauhojen lopullinen määrä selviää taikinaa tehdessä)
n. 1½ tl suolaa
(2 rkl öljyä)

  • Lisää n.27 ast vesi huoneenlämpöiseen juureen ja sekoita jauhot taikinaan. 
  • Jätä tekeytymään (= autolyysi) n. ½ h ajaksi ja lisää sitten suola. Alusta taikinaa koneella n.6 min tai käsin hieman kauemmin. Kohota taikinaa n. 4 h huoneenlämmössä tai kylmäkohota jääkaapissa 1 - 3 vrk.
  • Leipominen helpottuu, kun pyörität taikinan palloiksi ennen  lopullista kohotusta.

Hiivalla leivotun pitsataikinan ohjeen löydät täältä!

Täytteet kahteen pitsaan

1 prk valmista pitsakastiketta (Hungry Chef tms)
(valkosipulia halutessasi)
n. 200-300 g Särvin kalajauhelihaa + 1 tl suolaa
1 keskikokoinen purjo
1 prk Smetanaa tai Creme Fraichea
(sitruunapippuria ja 1 sitruunan kuori)
n. 100 g mozzarellajuustoa

Laita uuni kuumenemaan mahdollisimman kovalle lämmölle!
  • Valmista juureentehty pitsataikina edellisenä päivänä, pyöritä 4 palloksi ja kylmäkohota jääkaapissa. (Voit antaa kohota useamman vrk) kannelliseen tai kostealla liinalla peitettyyn kulhoon.
  • Paista Särvin kuumalla paistinpannulla jauhelihan tapaan! Rasvaa ei tarvita, mutta lisää halutessasi suolaa ja pippuria! Lisää sipuli- ja/tai purjosilppu kuullottumaan Särvimen sekaan.
  • Pese sitruunan kuori hyvin ja raasta se smetanan tms sekaan. Lisää siihen sitruunapippuria tms haluamaasi maustetta. 
  • Venyttele (tai kaulitse) taikinapallo haluamasi muotoiseksi pitsapohjaksi. Siirrä pohja leivinpaperin päälle. 
  • Laita halutessasi uunipelti kuumenemaan uuniin ennen kuin siirrät pitsan sille paistumaan.
  • Levitä tomaattikastike pitsapohjan päälle. (Oma tapani on silputa muutama valkosipulinkynsi sekaan.)
  • Ota pelti uunista ja vedä pitsapohja sille leivinpaperin avulla. (ole varovainen kuuman pellin kanssa ts pyydä kaveri apuun, jos mahdollista)
  • Paista pohjaa muutama minuutti ja tee loput täytevalmistelut sillä välin. 
  • Lisää loput täytteet pitsapohjalle niin, että smetanaa ja revittyä mozzarellaa tulee kauttaaltaan sinne tänne. Anjovisfileet eivät ole pakollisia, mutta antoivat hyvää makulisää tähän pitsaan.
  • Paista pitsaa, kunnes reunat näyttävät riittävästi paistuneille ja mozzarella on kauniin ruskeaa. (uunista riippuen n. 10-15 min, pidän usein paiston loppupuolella grillivastusta päällä muutaman min ajan) 
Tekemäni kaksi pitsaa mahtuivat tällä kertaa samalle pellille, vaikkakin yleensä paistan yhden pitsan kerrallaan. Mikäli omistat pitsakiven, sen avulla pitsasta tulee rapeampi ja paistoaika lyhenee!




Toivottavasti Särvin tulee myyntiin pysyvästi. Olen suunnitellut jo tekeväni siitä perunasoselaatikkoa, pastakastiketta, piirasta ja monta muuta mieluista ruokaa. Kotimaisen kalan ystävälle tuote on erittäin tervetullut!

Lopuksi uudestaan henkiin heränneen leipäjuureni tarina. Pidin kesällä emojuurtani "nälässä" monta viikkoa putkeen ja luulin sen pilaantuneen lopullisesti. Toisen herättelykerran aikaan juuri virkosi ja nyt olemme saaneet syödä parasta leipää koskaan. Ilman hiivaa tehty leipä on uskomattoman herkullista!


Sienisaalis uhkaa tänä syksynä jäädä ainakin Hämeen maisemissa olemattomaksi. Olemme löytäneet muutaman pikkuruisen kantarellin toistaiseksi. Jospa sateet herättelisivät sienirihmaston vielä virkeäksi ja syyskuun aikana sienet putkahtaisivat maan pinnalle. Sitä odotellen toivottelen kaikille lukijoilleni oikein hyvää ja virkeää elokuun loppua ja alkavaa syyskuuta! Kiitos, että kävit blogissani!



4 kommenttia:

  1. Minuakin kiinnostaa tuo särvin: pitäisi löytää arkiruokaan helppoja ja nopeita raaka-aineita. Ainainen jauheliha kyllästyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohon samaan tunteeseen särvin on tervetullut uutuus keittiöömme!👌Lisäksi terveellisyys/hiilijalanjäljen pienentäminen eivät ole huonoja pointteja nekään. 👍😊
      Kiva, kun kommentoit! ❤️Kiitti ja mukavaa päivää sinulle!

      Poista
  2. Onpas hyviä tuotteita taas löytynyt kokeiltavaksi ja etsittäväksi, ei ihan kotiässästä aina näitä löydy, mutta otin valokuvan muistaakseni pitää silmät auki isommissa kaupoissa! Ja huomenna myös metsässä silmät auki, kanttarellikuva herätti toiveita! t.P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uutuudet, etenkin suomalaiset terveelliset innovaatiot ovat niin tervetulleita! 👍
      Ei näy vieläkään kantarelleja, mutta nämä sademäärät ja ensi viikolle luvatut helteet antanevat kasvulle vauhtia! 😀
      Mukavaa viikonloppua sinne ja kiitti paljon kommentista! 🙋‍♀️❤️

      Poista

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.